lauantai 31. joulukuuta 2011

49. Tulevaisuuden yhteiskunta

Toisin kuin niukkuudesta ja ihmisongelmista elinvoimansa saava nykykulttuurimme, joka pyrkii turruttamaan ajattelun ja vetämään ihmisiä henkisesti alaspäin, tulevaisuuden yhteiskunta luo kokonaan toisenlaiset edellytykset paitsi fyysiselle hyvinvoinnille myös henkiselle kasvulle ja kehitykselle.

Vaikka muutos edellyttääkin ihmisiltä tietynlaista yhteiskunnallisen tietoisuuden kasvua ja ajattelutavan muutosta, ei kyse silti ole mistään yli-inhimillisestä, saavuttamattomissa olevasta suorituksesta. Päinvastoin. Perusidea on hyvin yksinkertainen. Riittää, että negatiiviseen yhteiskunnalliseen energiaan liittyvät, pitkälti tiedostamattomat yhteiskunnalliset mekanismit tuodaan tietoisuuden valoon ja korvataan yltäkylläisyyteen tähtäävällä, kaikkia ihmisiä tasapuolisesti hyödyttävällä älykkäällä yhteiskuntasuunnittelulla – positiivisella yhteiskunnallisella energialla.

On kuitenkin turha kuvitella, että tulevaisuuden yhteiskunta olisi täydellinen yhteiskunta, joka yhtäkkiä ratkaisisi kaikki ihmisongelmat ja poistaisi tyystin kaiken kieroutuneen ihmiskäyttäytymisen. Ihmiset voivat aina käyttäytyä kieroutuneesti niin halutessaan, eikä kieroutunutta käytöstä voida koskaan täysin estää rajoittamatta samalla ihmisten vapautta. Niinpä ainoa asia johon voidaan vaikuttaa on kieroutuneen käytöksen esiintymisen todennäköisyys. Nykyinen, niukkuudesta ja ihmisongelmista elinvoimansa saava negatiivinen yhteiskunnallinen energia suorastaan pakottaa ihmiset käyttäytymään kieroutuneesti. Kokonaisvaltaisella älykkäällä yhteiskuntasuunnittelulla negatiivisen käyttäytymisen todennäköisyyttä voidaan kuitenkin huomattavasti laskea. Ajan saatossa se voidaan saada katoamaan lähes kokonaan.

Tulevaisuuden yhteiskunta ei synnytä minkäänlaista rakenteellista palkkiomekanismia ihmisten kieroutuneelle käytökselle. Ei ole enää voitonmaksimointiin perustuvaa liiketoimintaa, jonka kautta kukaan voisi hyötyä ihmisongelmista tai luonnon tuhoutumisesta. Ei niukkuutta, velkaa tai työpakkoa ihmisten käytöstä vääristämässä. Ei byrokratian rattaita inhimillisyyttä runtelemassa. Jos valtaosa ihmisten kieroutuneesta käytöksestä on seurausta perustarpeiden niukkuudesta ja eriarvoisuuden tunteesta, niin tokihan me pyrimme kadottamaan yhteiskunnasta eriarvoisuuden ja niukkuuden – sen sijaan että tyydymme kirjoittamaan lisää lakeja, rakentamaan lisää vankiloita ”rikollisille” ja pidentämään heidän tuomioitaan. Oireiden lievittämisen sijaan keskitytään sairauden parantamiseen.

Ajan saatossa positiivisen yhteiskunnallisen energian varaan rakentuu kokonaan uusi kulttuuri, jonka uudet sukupolvet omaksuvat luonnollisesti kasvaessaan osaksi uutta yhteiskuntaa. Heidän silmissään menneisyyden maailma näyttäytyy primitiivisenä ja brutaalina. Uuden sukupolven myötä tarve vanhojen rakenteiden olemassaololle katoaa lopulta kokonaan. Ihmiskunnan painajainen loppuu.

Kun ihmisten ei enää tarvitse tehdä päivästä toiseen työtä vain pysyäkseen hengissä eikä ketään tarvitse enää pelotella tai pakottaa mihinkään, pääsevät ihmiset vihdoin toteuttamaan korkeampia tarpeitaan. Pelon ja pakon sijaan ihmiset tekevät työtään tiedon nälkänsä, uteliaisuutensa ja sisäisen tyydytyksensä ohjaamina. Kaikki työ on mielekästä, antoisaa ja – mikä tärkeintä – yleishyödyllistä. Kaikki tasapainoisen ja positiivisesti virittyneen resurssienhallintajärjestelmän puitteissa tehty työ tuottaa konkreettista hyvinvointia paitsi tekijälle itselleen myös kaikille muille ihmisille. Tämä on korkein saavutettavissa oleva palkkio. Tulevaisuuden yhteiskunnassa ihmisiä arvostetaan sen perusteella, kuinka he ovat edistäneet ihmiskunnan hyvinvointia – sen sijaan, että tarkkailtaisiin kuinka paljon ihmiset ovat tienanneet rahaa. Rahan varaan rakentunut palkkiomekanismi, jossa ihminen voi rikastua hyötymällä ihmisten tai ympäristön pahoinvoinnista, paljastuu luonteeltaan hyvin primitiiviseksi.

Koko kulttuuri muuttuu tavalla, jota nykyihmisen on vielä vaikea käsittää. Tulevaisuuden yhteiskunta koostuu vapaista ihmisyksilöistä, jotka toteuttavat monimutkaisia hankkeita ja vaikuttavat yhteiskunnalliseen toimintaan ilman muodollista organisaatiota, hierarkkisuutta, johtajuutta tai päätöksentekojärjestelmää, mutta jotka itsenäisesti organisoituessaan yltävät yhtä hyviin ja vielä parempiin lopputuloksiin kuin perinteisten järjestäytymistapojen avulla.

Kun ihmisten hyvinvointi ei ole enää sidottu rahaan ja kun kaikki vastenmieliset työtehtävät on automatisoitu, ketään ei voi eikä tarvitse pakottaa tai houkutella mihinkään. Ihmiset hakeutuvat luontaisesti omien kiinnostuksenkohteidensa pariin. Sinun tai perheesi hyvinvointi ei ole riippuvainen oman työsi onnistumisesta. Kaikkien ihmisten hyvinvointi on taattu jo lähtökohtaisesti. Niinpä ihmiset osallistuvat yhteiskunnan hyvinvoinnin muodostamiseen puhtaasti sisäisen tyydytyksen palkitsemina. Raha ei ole toiminnan moottori, vaan itse tekeminen. Aidosti arvokas ja yleishyödyllinen työ palkitsee tekijänsä. Kaikki tapahtuu vapaaehtoisesti. Silti – tai juuri sen vuoksi – ihmiset ottavat osaa yhteisen hyvän tuottamiseen enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Enää tulevaisuus ei näytä uhkaavalta ja ahdistavalta. Kun inhimillisen hyvinvoinnin ja luonnontieteellisen ymmärryksen välinen suhde oivalletaan ja kun tuota ymmärrystä sitten sovelletaan älykkääseen yhteiskuntasuunnitteluun, paljastuu rahan, talouden ja politiikan valhe vihdoin kaikessa laajuudessaan. Kaikki menneen maailman kurjuus ja kärsimys paljastuvat pohjimmiltaan itse aiheutetuiksi. Ne pysyivät hengissä vain ihmisten tiedostamattomuuden turvin. Ihmiskunnan yhteiskuntaevoluution suurin yksittäinen murros on käynnistynyt. Typertyneinä ihmiset tulevat muistelemaan mennyttä maailmaa, jossa ihmisten hyvinvointi oli kiinteästi sidottu ihmisten pahoinvointiin; jossa niukkuutta ja ihmisongelmia ylläpidettiin rakenteellisesti. Kuinka kaukaiselta ja vieraalta se heidän silmissään nyt näyttääkään.

48. Yhteiskuntaevoluution kynnyksellä

Raha oli neoliittisen vallankumouksen yhteydessä syntynyt oman aikansa nerokas innovaatio, joka vauhditti huikeasti tieteen ja teknologian kehitystä ja helpotti ihmisten välistä hyödykkeiden vaihtoa ja hyvinvoinnin kehitystä. Raha oli välttämätön ja tärkeä osa yhteiskunnallista evoluutiotamme. Sitä ei kuitenkaan missään nimessä voida pitää kehityksen päätepisteenä.

Samalla tavoin kuin arabialaiset numerot syrjäyttivät roomalaiset numerot epäkäytännöllisinä kehittyneempien laskutoimitusten edessä, tulee myös taloustieteisiin ja rahaan perustuva planetaarinen resurssienhallinta tekemään tilaa tasapainoisemmalle ja harmonisemmalle resurssienhallinnan älykkyydelle. Ihmiskunnalla on toivoa. Rahalla sitä ei ole. Kohtaloitamme ei ole sidottu yhteen.

Tarvitsimme rahaa saavuttaaksemme nykyisen tieteellisen ja teknologisen tasomme. On turha kuvitella, että kaikki tuo ajan saatossa kertynyt osaaminen jotenkin mystisesti katoaisi sillä samalla hetkellä, kun irrottaudumme rahasta. Kaikki hyvinvointimme on peräisin reaalimaailmasta, ja reaalimaailmasta se muodostuu konkreettiseksi hyvinvoinniksi joko fyysisen työnteon tai – kuten nykypäivänä – teknologian ja automaation kautta. Kun teknologinen evoluutio on kerran polkaistu käyntiin, ei se sen jälkeen enää tarvitse rahaa pysyäkseen käynnissä. Positiivinen kierre ylläpitää itse itseään.

Rahaan tulee suhtautua kuin avaruusaluksen ympärille rakennusvaiheessa pystytettyihin rakennustelineisiin. Avaruusalusta ei rakenneta rakennustelineitä varten. Rakennustelineet eivät ole rakennusprojektin pääasia vaan pelkkä välttämätön välivaihe matkalla kohti korkeampia tavoitteita. Kun alus viimein on valmis nousemaan ilmaan, ei vanhoja rakenteita pakata kyytiin painoa lisäämään ja matkaa hankaloittamaan. Ne yksinkertaisesti puretaan pois tarpeettomina.

Samalla tavoin kuin rakennustelineet mahdollistavat rakentamisen, myös rahajärjestelmä mahdollisti nyky-yhteiskunnan synnyn tieteellisine ja teknologisine innovaatioineen. Kehitimme tieteellisen menetelmän, korkean teknologian ja automaation, joiden varaan voimme hyvinvointimme nojata samalla kun päästämme irti rahasta. Yhteiskuntaevoluutiomme ei voi pysähtyä rahajärjestelmään ja sen ylläpitämään apinakulttuuriin. Pystymme paljon parempaan.

Hyvinvoinnillamme ei ole mitään elimellistä yhteyttä rahaan. Rahan poistaminen ei vie meiltä pois sitä tieteellistä ja teknologista ymmärrystämme, josta kaikki todellinen hyvinvointimme on peräisin. Kun päästämme irti rahasta ja rahajärjestelmän perustalle järjestäytyneen yhteiskunnan mekanismeista, emme päästä irti mistään todellisesta. Tuolloin jätämme taaksemme vain aikansa eläneet ja tarkoituksensa jo täyttäneet rakenteet. Vapaudumme matkantekoamme hidastavasta ja hankaloittavasta taakasta. Ilman tuota taakkaa olisimme jo tieteellisesti ja teknologisesti valmiita ihmiskunnan yhteiskuntaevoluution seuraavaan vaiheeseen.

Rahajärjestelmä kelluu reaalimaailmasta irrallisena. Se on vain pintapuolisesti älykäs resurssienhallintajärjestelmä, mutta silti kyllin älykäs harhauttamaan valtaosan väestöstä. Rahan älykkyys sulkee sisäänsä kaikki yhteiskunnalliset instituutiot, mukaan lukien valtiovallan, armeijan, oikeuslaitoksen, ympäristöjärjestöt, ihmisoikeusjärjestöt, uskonnolliset instituutiot ja niin edelleen. Rahan älykkyys ohjaa näkymättömän käden tavoin kaikkea yhteiskunnallista toimintaa, mutta koska käsi on näkymätön, ei sitä osata kyseenalaistaa ja niin syy yhteiskunnan kieroutumiseen löytyy aina helpommin kaikkialta muualta kuin rahasta itsestään.

Markkinoiden näkymätön käsi kahlitsee otteeseensa myös tavalliset ihmiset. Tarvehierarkian alimman tason tarpeista – ihmisen fysiologisista perustarpeista – ainakin puhdas juomavesi, ravinto ja suoja on kytketty kiinni rahajärjestelmään. Samoin tarvehierarkian toisen tason tarpeet – ihmisen turvallisuuden tarpeet – ovat laajalti rahajärjestelmästä riippuvaisia. Näin ollen rahan instituutiosta itsestään tulee välillisesti – niin kieroutuneelta kuin se kuulostaakin – yksi ihmisen fysiologisista perustarpeista. Tämä ominaisuus synnyttää ihmisen ja rahan välille luonnolliselta vaikuttavan siteen. Todellisuudessa tämä suhde on kuitenkin kaikkea muuta kuin luonnollinen.

Niinpä kaikki, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, tapahtuu pohjimmiltaan aina rahajärjestelmän alaisuudessa. Siksi mikään ei pidä sisällään syvällisempää, pysyvämpää ja konkreettisempaa muutospotentiaalia kuin rahaan itseensä kohdistuva muutospaine. Jos ihmiset tällä planeetalla kuolevat nälkään, janoon tai nykyteknologialla hoidettavissa oleviin sairauksiin, on kyse ainoastaan huonosta suunnittelusta – vaikeasta järjestelmätason virheestä.

perjantai 30. joulukuuta 2011

47. Olemme yksi planeetta

Lisääntynyt byrokratia, kuri ja valvonta ovat kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa johtaneet lisääntyneeseen pysähtyneisyyteen, tehottomuuteen ja pahoinvointiin. Byrokratia paitsi vähentää ihmisten luovuutta ja innovatiivisuutta myös tekee ihmisten käyttäytymisestä epäinhimillisempää ja konemaisempaa. Sen sijaan, että ajattelisimme itse, piiloudummekin erilaisten yhteiskunnallisten instituutioiden ja taloudellisten organisaatioiden taakse ja annamme kylmän ja tunteettoman byrokratiakoneiston ajatella puolestamme. Ahtaan sääntöjärjestelmän sisään pakotetusta luovasta ihmisyksilöstä tulee pian merkityksetön koneen osa. Sen sijaan, että ihmiset oppisivat luottamaan itseensä ja toisiinsa, heistä tulee kyynisiä ihmisyyden epäilijöitä.

Kun tunnistamme nykyisten yhteiskuntainstituutioidemme ylläpitämät niukkuutta tuottavat ja niukkuudesta elinvoimansa saavat mekanismit ja uskallamme kokonaisvaltaisesti kyseenalaistaa kaikki kulttuuristamme omaksumamme arvot, asenteet ja ajatustottumukset, eteemme avautuu kokonaan uusi, rajattomien mahdollisuuksien maailma. Kokonaisvaltaisen ja tasapainoisen globaalin hyvinvoinnin tuottaminen ei enää pitkään aikaan ole ollut teknisesti mahdotonta. Nykyteknologian aikakaudella se ei olisi enää edes vaikeaa, elleivät erilaiset uskonnolliset, taloudelliset ja poliittiset instituutiot suoraan hyötyisi ongelmistamme ja ylläpitäisi niitä. Talouden lakien ja vanhojen instituutioidemme puitteissa yhteiskunnallinen kurjuus, hätä ja kärsimys eivät tule koskaan katoamaan maailmastamme. Instituutioiden ylläpitämään peliin on ohjelmoitu ihmiskunnan itsetuho. Meidän on tultava siitä tietoiseksi. Emme voi samaistaa omaa älykkyyttämme syöpäkasvaimen älykkyyteen. Me olemme itse ohjelmoineet oman yhteiskuntajärjestelmämme. Vain me itse kykenemme purkamaan oman ohjelmointimme.

Minkä tien sinä valitset? Uskotko todella, että nykyinen elämäntapamme olisi millään tavoin kestävää saati järkevää? Uskotko todella, että syöpäkasvaimen älykkyys planeetan resurssienhallintajärjestelmänä on parasta, mihin ihmiskuntana pystymme? Uskotko todella, että jatkuva niukkuus, vastakkainasettelu, kilpailu, salailu, pelko ja ahdistus olisivat yltäkylläisyyttä, yhteistyötä, avoimuutta, uteliaisuutta, onnellisuutta ja täydellistä vapautta hedelmällisempi lähtökohta ihmiskunnan hyvinvoinnin perustaksi?

Meillä on olemassa kaikki tarvittava tieto ja teknologia täysin uuden paradigman, kokonaan uuden yhteiskuntaevoluution toteuttamiseksi, mutta jotta voisimme koskaan päästä siitä osalliseksi, meidän tulee ensin astua ulos pimeästä ja rajoittuneesta maailmankatsomuksestamme.

Tarvitsemme kokonaan uutta näkökulmaa asioihin, täysin uudenlaista ajattelua. Unohda siis kaikki, mitä sinulle on järjestelmän taholta opetettu. Tiedosta etenkin rahajärjestelmiin – kaikkiin niihin – sisältyvät ongelmat, ja ryhdy etsimään ratkaisua kokonaan niiden ulkopuolelta. Unohda kaikki yhteiskunnalliset, poliittiset ja taloudelliset auktoriteetit riippumatta siitä, kuinka karismaattisilta ja uskottavilta he puheissaan vaikuttavat. Kaikki, mitä he sanovat, perustuu pohjimmiltaan yksinkertaisiin kehäpäätelmiin ja itsetuhoiseen ajatteluun: syöpäkasvaimen älykkyyteen.

Unohda valtiot ja ihmisten karttoihin vetämät keinotekoiset rajat. Tee selvä ero keinotekoisten uskontoinstituutioiden ja ihmisestä sisältä kumpuavan henkisyyden välille. Kyseenalaista kaikki instituutiot ja tiedosta, kuinka ne kaikki saavat elinvoimansa ihmisongelmista. Kyseenalaista keinotekoisesta niukkuudesta, yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta ja ikuisista vastakkainasettelun lähtökohdista ravintonsa saava oikeuslaitoksemme ja lakijärjestelmämme. Unohda niukkuuden ja teknologisen kehittymättömyyden aikakaudelta peritty vanhentunut käsitys siitä, että kaikilla ihmisillä tulisi olla palkkatyö. Tiedosta, kuinka sinuun on tunteisiisi vetoamalla saatu ohjelmoitua vastakkainasettelun lähtökohdista kumpuavaa uskonnollisuutta ja isänmaallisuutta. Unohda myös vastakkainasettelun lähtökohtiin perustuva kansalaisuutesi. Muista, että todellisuudessa olemme yksi planeetta ja yksi ihmiskunta – olemme kaikki yhtä.

Kyseenalaista kaikki, mitä näet ympärilläsi. Suurin osa kulttuuristasi on pelkkää ajan hengen harhaa – harhaa, joka on omiaan kierouttamaan käytöstäsi ja vierottamaan sinua yhä kauemmas todellisesta maailmasta ja yhä kauemmas ihmisyyden peruskokemuksesta. Tuo harha estää sinua näkemästä saavutettavissa olevaa, nykytieteen ja teknologian mahdollistamaa, täysin ennen kokematonta globaalia hyvinvointia, vapautta, tasa-arvoa ja turvallisuutta.

Tarkastele maailmaa vain kaiken tosiasiallisen puitteissa. Tunnista luonnonlait. Tunnista ihmiskunnan kehittämä teknologia ja sen synnyttämät mahdollisuudet. Tunnista planeettamme yltäkylläiset luonnonresurssit. Tunnista rajoista ja kulttuureista riippumaton ihmisyyden peruskokemus. Kaikki ihmiset kaikkialla maailmassa ovat pohjimmiltaan täsmälleen samanlaisia, täsmälleen samoja asioita haluavia, samoin tuntevia, pohjimmiltaan samoin ajattelevia. Kaikki uskonnot perustuvat pohjimmiltaan samaan hengellisyyteen, samaan ykseyden ajatukseen. Kukaan ei todellisuudessa tahdo sotaa. Kukaan ei tahdo kokea nälkää, kurjuutta tai sairauksia. Vain pelko, epätoivo, epäoikeudenmukaisuus ja niukkuus ajavat ihmiset epätoivoisiin tekoihin. Kaikki ihmiset kaikkialla maailmassa tarvitsevat terveellistä ruokaa, puhdasta juomavettä, vaatteita, asuntoja, harhasta vapaata koulutusta ja parhaan mahdollisen terveydenhuollon. Nämä asiat ovat tosiasioita ja sellaisina täysin irrallisia kulloisestakin ajan hengen harhasta. Vain tosiasialliset seikat määrittävät todellisten mahdollisuuksiemme rajat, ja nuo rajat venyvät edellämme sitä mukaa, kun tietomme ja ymmärryksemme luonnon mekanismeista kasvaa. On aika herätä.

torstai 29. joulukuuta 2011

46. Hypnoosista herääminen

Kulloinenkin ajan henki tuudittaa ihmiset oman aikansa harhan uneen. Suurin osa ihmisistä on nukkunut koko ikänsä. Kun ihminen nukkuu ja näkee unta, on hän yleensä kykenemätön arvioimaan omaa tilaansa. Havahtuneen ihmisen perspektiivistä katsoen unimaailmaa kyllä näyttäytyy hullunkurisena, mutta tämän ihminen voi ymmärtää vasta herättyään. Unessa kaikki sen sijaan tuntuu täysin viisaalta ja järkevältä.

Ongelma on siinä, kuinka saada syvästi tiedostamattomat ihmiset hereille. Herääminen vaatii ponnistelua; oman kulttuurisidonnaisen maailmankatsomuksensa täydellistä kyseenalaistamista; yhteiskunnallisen draaman mekanismien tunnistamista ja erottamista reaalimaailman tosiasioista; harhasta irrottautumista. Egoistinen yhteiskunta on tiedostamaton, harhainen ja sairas yhteiskunta. Tiedostamaton, sairas ja harhainen yhteiskunta tuottaa tiedostamattomia, harhaisia ja sairaita kansalaisia.

Hypnoosi on vuorovaikutussuhde, jonka perustana on hypnoosiin alistuvan ihmisen luottamus, kunnioitus ja halukkuus yhteistyöhön hypnotisoijansa kanssa. Ilman luottamusta hypnotisointi ja ihmisen suggerointi ei voisi olla mahdollista. Sillä hetkellä, kun ihminen kyseenalaistaa oman tietoisuuden tilansa, hän on ottanut ensimmäisen askeleen kohti heräämistä. Instituutioiden olemassaolo on riippuvainen kansalaisten halusta tulla hallituksi. Vasta kun instituutio kyseenalaistetaan ja ihmisten halukkuus yhteistyöhön hypnotisoijansa kanssa horjuu, voi instituutioiden ylläpitämä lumous alkaa murentua ja ihmisten heräämisprosessi käynnistyä.

Sairaassa yhteiskunnassa yksilön rohkeus ei ilmene valtavirran myötäilemisenä. Ei se liioin ilmene yksilön radikalisoitumisena. Väkivalta, aggressio ja kiihtymys ovat saman egoistisen harhan ilmentymää, joka aiheutti alkuperäisen ongelman. Ihmisen todellinen rationalisoituminen ei johda väkivaltaiseen radikalisoitumiseen. Todellinen rohkeus on ihmiskunnan ajattomien totuuksien rauhanomaista mutta äänekästä puolustamista ajan hengestä, aatesuuntauksista tai ideologioista riippumatta. Tiedostava ihminen on kaikkina aikoina immuuni kaikille ajan hengen ilmiöille, eikä hän tarvitse matkallaan muuta opastajaa, gurua tai opettajaa kuin omantunnon äänensä.

Muutos tulevaisuuden yhteiskuntaan tapahtuu henkilökohtaisen oivalluksen kautta, ei painostuksen tai aggression keinoin. Kukaan ei tule yöllä koputtamaan ovellesi soihduin ja seipäin varustautuneena, vaatien sinulta taas yhden uuden oppirakennelman tai ideologian tunnustamista. Kukaan ei myöskään tule vaatimaan omaisuuttasi luovutettavaksi, saati muita pakkotoimenpiteitä. Muutos tulee tapahtumaan täysin vapaaehtoisesti ihmisten oivallettua vapaaehtoisuuteen, avoimuuteen ja jakamiseen perustuvan positiivisen yhteiskunnallisen energian edut syöpäkasvaimen älykkyyteen ja siitä kumpuavaan negatiiviseen yhteiskunnalliseen energiaan verrattuna.

Vaikeus ei ole uuden ajattelutavan oppimisessa. Suurin haaste on kaikista vanhoista harhoista ja pinttyneistä ajatustottumuksista luopumisessa. Paradoksaalisesti se kaikki tarkoittaa samalla myös kärsimyksestä luopumista. Sekä yhteiskunnallisesta että egoistisesta draamasta luopumista. Positiivisen yhteiskunnallisen energian paradigma on luonnollinen, harmoninen ja tasapainoinen paitsi planetaarisella myös henkisellä tasolla.

tiistai 27. joulukuuta 2011

45. Tasapainon ja harmonian älykkyys

Perinteinen älykkyystesti mittaa – ja nykyinen kulttuurimme arvostaa – loogista päättely- ja uudenomaksumiskykyä, mutta se ei millään tavoin mittaa ajattelun kypsyyttä eli sitä, millä tavoin tuo älykkyys linkittyy kestäviin arvoihin ja kestävään hyvinvointiin. Pelkkä raaka äly ilman ajattelun kypsyyttä on omiaan johtamaan kehityksen harhapoluille. Toisaalta pelkkä ajattelun kypsyys ilman aivojen tehokasta prosessointikykyä jättää kehityksen polkemaan paikoilleen. Vasta kun aivojen prosessointivoima yhdistyy ajattelun kypsyyteen – vasta silloin voimme puhua todellisesta älykkyydestä. Todellinen älykkyys on elämää ylläpitävää tasapainon ja harmonian älykkyyttä. Täydellisimmässä muodossaan voimme havaita tuon älykkyyden luonnon toiminnassa.

Oma elimistömme muodostaa monin tavoin samankaltaisen suljetun ja rajallisen ekosysteemin kuin oma planeettammekin. Miten elimistömme miljardit solut ja niiden muodostamat elimet ovat järjestäneet oman resurssienhallintansa? Onko elinten välillä käynnissä jatkuva taistelu rajallisista resursseista? Perustuuko elinten ja edelleen solujen välinen keskinäinen vuorovaikutus kilpailun, yksilön hyödyn maksimoinnin ja ikuisen hallitsemattoman kasvun periaatteille? Kuinka kauan uskoisit elimistön pysyvän toimintakykyisenä, jos kaikki sen osat noudattaisivat tasapainon ja harmonian älykkyyden sijaan taloustieteellistä älykkyyttä? Tuskin kovinkaan kauan. Mikään elimistön osa ei pyri ikuiseen kasvuun, saati rohmuamaan itselleen alati suurempaa osaa yhteisistä resursseista. Kaikki elimistön osat tiedostavat tarvitsevansa tasapuolisesti toinen toisiaan. Toisin kuin taloustieteellinen älykkyys, tasapainon ja harmonian älykkyys tukee ja ylläpitää elämää. Niinpä tämä älykkyys on lopulta ainoa realistinen lähtökohta myös aidosti kestävälle planetaariselle resurssienhallinnalle. Näin ollen kysymys kuuluu: kuinka mukautua tasapainoiseksi osaksi jo olemassa olevaa luonnollista ekosysteemiä kaiken luonnontieteellisen- ja teknologisen ymmärryksemme pohjalta.

Monet kuitenkin uskovat rahan ja talouskasvun olevan kiinteä osa ihmisyyttä – että rahataloutemme ja sitä kautta myös yhteiskuntamme ja kulttuurimme palkitsemat arvot, kuten ahneus, itsekkyys ja sokea omaneduntavoittelu, ovat elintärkeä osa yhteiskunnan toimintaa ja palkitsemisen arvoisia piirteitä. Tämä on kuitenkin totta vain syöpäkasvaimen älykkyyden puitteissa.

Vasta kun nykyinen perustarpeiden niukkuudesta elinvoimansa saava kulttuurimme on väistynyt nykytieteen ja teknologian mahdollistaman runsauden ja hyvinvoinnin tieltä; vasta kun ihmisten ei tarvitse enää jatkuvasti myydä itseään ja taistella toisiaan vastaan vain saadakseen rahaa pysytelläkseen hengissä – vasta silloin voivat ihmisen tarvehierarkian korkeammat tarpeet astua esiin. Pelon ja pakon sijaan ihmiset tekevät työtään tiedonnälkänsä, uteliaisuutensa ja sisäisen tyydytyksensä ohjaamina. Ahneus, itsekkyys ja omaneduntavoittelu eivät ole kiinteä osa ihmistä tai ihmisyyttä. Ne ovat kiinteä osa vain tätä nykyistä primitiivistä kulttuuriamme, johon olemme valitettavan hyvin sopeutuneet.

Tiede on osoittanut, että ihmislapsi on synnynnäisesti empaattinen ja auttavainen, että ihmiseen on sisäänrakennettu synnynnäinen myötäelämisen kyky ja reiluudentunne, että hän pyrkii luontaisesti suosimaan kauneutta, tasapainoa ja harmoniaa epätasapainon, sekasorron ja kaaoksen sijaan. Kaikki tarvittava on siis ihmisessä jo luontaisesti. Myös kaikki muutokseen tarvittava tiede ja teknologia ovat jo olemassa. Ainoa mitä enää tarvitaan on muutos ihmisten tietoisuudessa.

Lapsi sopeutuu aina osaksi ympärillään vallitsevaa kulttuuria, olipa tuo kulttuuri mikä hyvänsä. Niinpä kieroutuneeseen kulttuuriin syntyneestä ja kieroutuneessa kulttuurissa kasvaneesta lapsesta tulee aina myös itsestään kieroutuneen kulttuurin edustaja, ylläpitäjä ja suojelija – ainakin siihen saakka, kunnes hän tulee tietoiseksi oman kulttuurinsa kieroutuneisuudesta ja kykenee purkamaan oman ohjelmointinsa. Kieroutunut kulttuuri pystyy hallitsemaan ihmistä vain sillä edellytyksellä, että sen kieroutuneisuus pysyy ihmiseltä itseltään salassa. Tiedostamattomat tavat ja tottumukset voivat pysyä hallitsevina vain niin kauan kuin ne pysyvät tietoisuuden kynnyksen alapuolella eikä ihminen täysin oivalla niiden mekanismeja. Sillä hetkellä, kun tiedostamaton käytös saatetaan tietoisen tajunnan valoon – kun sen olemuksen syyt, rakenteet ja vaikutukset tietoisesti ymmärretään – sillä hetkellä sen taika katoaa ja vapautumisprosessi voi alkaa. Ohjelmointi voidaan purkaa vasta, kun ohjelmointi on tiedostettu.

On syntymässä kokonaan uusi tietoisuus – entistä selkeämpi ja kokonaisvaltaisempi ymmärrys yhteiskunnasta ja sen mekanismeista, sekä omasta roolistamme niiden osana. Yhä useammalle ihmiselle on selviämässä, että jollei se, mitä nyt kutsumme rahaksi, taloudeksi ja politiikaksi, pysty huolehtimaan rajallisen planeettamme älykkäästä, kestävästä ja tasapainoisesta resurssienhallinnasta tasapuolisesti kaikkien ihmisten hyväksi, tulee se, mitä kutsumme yhteiskuntaevoluutioksi, hävittämään tieltään rahan, talouden ja politiikan ja korvaamaan sen kokonaan uudenlaisella resurssienhallinnan älykkyydellä. Alamme vihdoin herätä vuosituhantisesta tiedostamattomuuden unestamme. Emmehän tietoisesti valitsisi resurssienhallintajärjestelmämme esikuvaksi syöpäkasvaimen älykkyyttä ja siitä seuraavaa kaaosta, kärsimystä ja kasvavia ongelmia, jos todella tietäisimme mitä olemme tekemässä.

maanantai 26. joulukuuta 2011

44. Tiedosta ongelman ydin

Kun rahan älykkyys – syöpäkasvaimen älykkyys – asetetaan yksilöllisen, yhteiskunnallisen ja planetaarisen resurssienhallinnan lähtökohdaksi, muodostuu kaikesta yhteiskunnallisesta käyttäytymisestä ja kaikista yhteiskunnallisista rakenteista tuota älykkyyttä mukailevaa, sitä tukevaa ja siihen nojautuvaa. Niinpä kaikki yhteiskunnallinen käytös, kaikki yhteiskunnallinen päätöksenteko, kaikki yhteiskunnallinen liikehdintä – koskipa se mitä tahansa – on nykyjärjestelmän puitteissa pohjimmiltaan vaikeasti kieroutunutta.

Edustuksellinen demokratia, lainsäädäntö, valtio, oikeuslaitos, poliisi, armeija – kaikki yhteiskunnalliset rakenteet, joiden uskomme lisäävän hyvinvointiamme ja tuovan meille turvaa – ovat rakentuneet syöpäkasvaimen älykkyyden lähtökohdista syöpäkasvaimen älykkyyden varaan. Niinpä yhteiskunnallisten instituutioiden tarjoama turvan tunne on petollista ja valheellista turvan tunnetta. Jopa hyväntekeväisyys- ja ympäristöjärjestöt, jotka pyrkivät ratkomaan ongelmiamme rahajärjestelmän puitteissa, ovat myös itse saman vaikeasti sairaan järjestelmän osia. Hyväntekeväisyys kieroutuneen resurssienhallintajärjestelmän puitteissa on pohjimmiltaan pelkkää kuolevan potilaan – tässä tapauksessa ihmiskunnan ja planeetan – saattohoitoa. Vaikka sairauden näkyvien oireiden hoitoon ja kivun lievitykseen käytetään paljon energiaa, ei tästä koidu potilaalle pysyvää helpotusta ja todellista hyötyä niin kauan kuin oireiden syy jää selvittämättä ja itse sairaus parantamatta.

Niinpä kaikki nykyinen talouden tosiasioihin perustuva poliittinen ja yhteiskunnallinen päätöksenteko on pohjimmiltaan itsetuhoista ja sellaisena viimekädessä omiaan vain edistämään pahoinvointiamme. Kun siis lähdemme kyseenalaistamaan nykyistä taloustieteisiin perustuvaa resurssienhallinnan älykkyyttä, tulemme samalla kyseenalaistaneeksi myös kaikki nyky-yhteiskunnalle tyypilliset rakenteet ja mekanismit niiden perustuksia myöten. Kyse ei ole enää poliittisesta oikeistosta tai vasemmistosta, ei kommunismista tai kapitalismista. Sitä on mahdoton lokeroida osaksi mitään aikaisempaa yhteiskunnallista ideologiaa tai ajatusrakennelmaa. Menemme alueelle, joka on täysin kaikkien nykyisten yhteiskunnallisten, poliittisten ja taloudellisten käsitteiden ulkopuolella. Niinpä voit huoletta unohtaa kaiken, mitä sinulle on koskaan yhteiskunnan toiminnasta opetettu. Ajattelutavan muutos on perinpohjainen.

Mitä sitten tilalle? Mistä esikuva uudelle, aidosti älykkäälle ja tasapainoiselle planetaariselle resurssienhallinnalle?

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

43. Sosiaalisen epätasa-arvon ja sotateollisuuden synergia

Yhdysvalloissa, jossa osa vankeinhoidosta on ulkoistettu yksityisten yritysten liiketoiminnaksi, vankiloissa viruu enemmän vankeja asukaslukuun suhteutettuna kuin kolmessa seuraavaksi vankirikkaimmassa maassa yhteensä. Vuoden 2006 lopussa yhdysvaltalaisissa vankiloissa tiilenpäitä luki yli 2,25 miljoonaa ihmistä. Sataatuhatta asukasta kohti Yhdysvalloissa oli 751 vankia, kun hopeasijalle sijoittuneessa Libyassa vastaava luku oli 217. Iranissa luku oli 212 ja Kiinassa 119 vankia sataatuhatta asukasta kohden.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin raportin mukaan Yhdysvaltojen vankiloiden asukkien määrä on noin kuusinkertaistunut 30 vuodessa ja jatkaa yhä vain kasvuaan. Mitä enemmän yhteiskunnassa on köyhyyttä ja rikollisuutta, sitä enemmän uusia vankiloita rakennetaan ja sitä suurempia voittoja yksityiset vankilat takovat. Köyhistä ja kouluttamattomista ihmisistä uusia asiakkaita hamuavan vankilabisneksen suurin yksittäinen kilpailija on valtiollinen sosiaaliturvajärjestelmä. Lobbaamalla valtiollisen sosiaaliturvan leikkauksien ja alati kiristyvän lainsäädännön puolesta ihmisongelmista hyötyvät instituutiot ajavat köyhiä ihmisiä yhä ahtaammalle ja sitä kautta myös yhä enenevässä määrin yksityisten vankiloiden asiakkaiksi. Yhdysvalloissa vankeinhoidon sanotaankin korvanneen yhteiskunnan huonompiosaisen kansanosan sosiaaliturvan. Köyhät ihmiset täyttävät tärkeää tehtävää paitsi keskiluokan pelotteena myös yhteiskunnallisen väkivaltakoneiston (poliisin ja armeijan) sekä alati kiristyvän lainsäädännön oikeutuksen puolustajina. Mitä kehnompi sosiaaliturva, sitä enemmän rikollisuutta. Mitä enemmän rikollisuutta, sitä turvattomampi yhteiskunta. Mitä turvattomampi yhteiskunta, sitä enemmän valtaa järjestystä ylläpitäville instituutioille ja sitä suuremmat voitot vankilabisnekselle. Ja niin piiri pieni pyörii. Pyörii ja kasvaa alati pyöriessään.

USA on luokkaerojen luvattu maa, jossa luokkien välinen liikkuvuus on lähestulkoon olematonta. Yhdysvalloissa köyhät ja kouluttamattomat ihmiset ajetaan järjestelmän taholta umpikujaan, jossa heillä on jäljellä lopulta enää vain kaksi vaihtoehtoa. He voivat joko yrittää elättää itsensä ja perheensä hanttihommia tai pikkurikoksia tehden – tietäen päätyvänsä lopulta joko vankilaan tai ennenaikaiseen hautaan – tai sitten he voivat tehdä totaalisen täyskäännöksen ja vaihtaa epäsäännöllisen elämänsä kuriin ja järjestykseen liittymällä armeijaan.

USA:n armeija on anteeksiantava, hyväntahtoinen ja huolehtiva. Armeija ei muistele alokkaiden menneisyyttä saati aiemmassa elämässä tehtyjä pikkurikoksia. Armeija ei tee eroa rotujen, uskontojen tai luokkien välillä vaan kohtelee kaikkia värvättyjä alokkaitaan tasa-arvoisesti. Olitpa rikas taikka köyhä, musta taikka vaalea, homo taikka hetero olet aina tervetullut armeijaan. Armeija antaa alokkailleen mahdollisuuden aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä. Armeija tarjoaa koulutuksen, terveydenhuollon, lastenhoidon, eläkkeen, ruuan, vaatetuksen, kuljetuksen ja majoituksen. Kun päälle vielä lasketaan sotilaalle maksettu päiväraha, nousee etuuksien yhteenlaskettu arvo jopa sataantuhanteen dollariin vuodessa. Eikä sotilaalta vaadita mitään muuta kuin sokeaa uskollisuutta ja tottelevaisuutta.

Vuonna 1998 tehdyn tutkimuksen mukaan noin kaksi kolmasosaa kaikista Yhdysvaltojen armeijan alokkaista kertoi liittyneensä armeijaan tulevaisuuden opiskelupaikkaa tai siviiliammattia silmällä pitäen. Monelle yhdysvaltalaisnuorelle asepalvelus on käytännössä ainoa mahdollinen tie kelvolliseen koulutukseen ja kunnolliseen elämään. Määrätty palvelusaika Yhdysvaltojen armeijassa oikeuttaa sotilaan erilaisten opiskelija-apurahojen anomiseen, joita puolestaan tarvitaan kymmeniin tuhansiin dollareihin nousevien lukukausimaksujen kattamiseen. Usein jo pelkkä armeijassa saatu ilmainen koulutus antaa eväät kunnollisiin siviilielämän ammatteihin. Niinpä monille huono-osaisille ihmisille ainoaksi mahdollisuudeksi jää armeijaan liittyminen. Heidän täytyy matkustaa kaukaisiin maihin tappamaan vielä itseäänkin huono-osaisempia ihmisiä lunastaakseen itselleen yhteiskuntansa hyväksynnän ja omalle jälkikasvulleen rauhallisen, turvallisen ja tasapainoisen lapsuuden.

Sotilasmahdin ylläpito on suurin yksittäinen menoerä Yhdysvaltojen liittovaltion budjetissa. Käytännössä se tarkoittaa valtion suoraa tulonsiirtoa maan sotateollisuudelle. Sotateollisuuden osakkeet ovat listattuina New Yorkin pörssissä, minkä seurauksena myös miljoonat tavalliset piensijoittajat saavat osakkeiden arvonnousun ja osinkojen kautta suoraa taloudellista hyötyä maansa sodankäynnistä. Lisäksi Yhdysvaltojen sotilaallinen läsnäolo heijastuu myös muiden teollisuudenalojen menestykseen parantaen muun muassa raaka-aineiden saatavuutta miehitetyistä maista saatujen luonnonresurssien johdosta.

Kaiken kaikkiaan USA:n sotateollisuus työllistää suoraan tai välillisesti yhteensä noin viisi miljoonaa kansalaista. Tämä tarkoittaa yli neljää prosenttia maan työväestöstä. Kun ajattelet, minkälaisen reaktion yksittäisten yritysten toimeenpanemat satojen ihmisten lomautukset tai irtisanomiset saavat aikaan kotimaisessa mediakentässämme ja kun vertaat sitä mielessäsi satojen miljardien dollareiden sotabisnekseen, alat saada jonkinlaisen käsityksen niistä mekanismeista jotka todellisuudessa ylläpitävät maailmassa sotia, mutta jotka virallinen uutistoimitus jättää järjestelmällisesti huomioimatta. Kyse on voitonmaksimoinnin ongelmasta eli pohjimmiltaan rahan ongelmasta. Sodat, niukkuus ja kurjuus ovat kiinteä osa ihmisongelmista hyötyvää, voiton maksimointiin perustuvaa rahajärjestelmää. Tämä sama ongelma koskee kaikkia rahajärjestelmiä. Siksi muutosta on haettava rahajärjestelmän ulkopuolelta. On omaksuttava kokonaan uusi ajattelutapa.

Sodat, köyhyys ja planeettamme resurssien tuhlaus eivät tule koskaan loppumaan maailmasta minkään institutionalisoituneen ihmisoikeus-, eläinoikeus- tai luonnonsuojelujärjestön toimesta. Ne eivät tule loppumaan myöskään minkään poliittisten tai taloudellisten hyväntahdoneleiden seurauksena. Kansanäänestykset ovat merkityksettömiä. Mielenosoitukset eivät muuta mitään. Kaikki se työ, mitä teet järjestelmän sisällä, ei tule koskaan johtamaan todelliseen muutokseen. Niin kauan kuin olet sokea rahajärjestelmän ja siitä kumpuavan negatiivisen yhteiskunnallisen energian mekanismeja kohtaan olet omiasi ainoastaan vahvistamaan ja ylläpitämään asioiden vallitsevaa tilaa.

Kaikki vastustus, oli se sitten järjestelmään sopeutunutta, organisoitunutta vastustusta tai järjestelmään sopeutumatonta, väkivaltaan ja kaaokseen perustuvaa vastustusta, muuttuu lopulta aina järjestelmää ylläpitäväksi energiaksi. Negatiivista energiaa hyväksikäyttävä järjestelmä saa elinvoimansa ihmisten negatiivisesta energiasta. Niinpä kaikki vastustaminen on turhaa. Pelkkä vastustaminen ilman kokonaisvaltaista tietoisuuden muutosta ei muuta mitään.

perjantai 23. joulukuuta 2011

42. Sotaa rauhan ja turvallisuuden nimissä

Sota on epäilemättä maailman paras bisnes. Sota kuluttaa ihmisten lisäksi kaikkea sitä mitä tehtaat tuottavat. Paras liiketoiminta syntyy silloin, kun pääsee rahoittamaan ja aseistamaan sodan molempia osapuolia ja lopulta jälleenrakentamaan maan kaiken hävityksen jälkeen. Jos valloitetussa maaperässä on paljon luonnonrikkauksia, öljy- ja kaivosteollisuuden omistaminen käy myös kannattavaksi.

Vuonna 2003 alkanut ja vuoden 2011 lopulla päättyneeksi julistettu Irakin sota tuli maksamaan operaatioon osallistuneen liittouman maiden veronmaksajille yhteensä tuhansia miljardeja dollareita, keskimäärin noin 196 miljoonaa euroa päivässä. Kyse on melkoisesta tulonsiirrosta sotateollisuuden hyväksi. Kaikki tuo raha kasvatti tietysti myös bruttokansantuotetta, mikä talouden kieroutuneiden mittareiden mukaan tarkoittaa lisääntynyttä hyvinvointia.

Mutta jos unohdetaan hetkeksi kaikki valtakulttuurin ylläpitämä kieroutuneisuus ja pohdiskellaan hetki sitä, kuka saattaakaan käytännössä toteen kaiken pahuuden maailmassa. Eikö hän tyypillisesti ole aina yleensä joku isänmaallinen, kaikkeen hyvään ja kauniiseen uskova kunnon kansalainen, joka valtaeliitin antamaan varmuuteen nojautuen syrjäyttää oman järkensä ja omatuntonsa, ponnistaa voimansa äärimmilleen ja tekee sen mitä on tehtävä rauhan, demokratian ja vapauden nimissä varmistaakseen tuleville sukupolville näin paremman elämän? Kun isänmaalliselle kansalaiselle annetaan tehtävä, niin totta kai hän sellaisen toteuttaa. Onhan hänen täytettävä paitsi omat odotuksensa itsestään urhoollisena ja isänmaallisena soturina myös asetovereidensa odotukset sekä kotona häntä odottavien, samalla kansallis-isänmaallisella propagandalla suggeroitujen, ystävien ja sukulaisten odotukset. Ihmisten tappaminen on aina vain pelkkä väliaikaistoimenpide suurempien tavoitteiden – yleensä aina ikuisen rauhan ja väkivallattomuuden – tiellä.

Eivät siis tyrannit tee orjia vaan orjat tyranneja. Orjat, jotka sokeana seuraavat ja palvelevat isäntäänsä. Orjat, jotka eivät kykene kyseenalaistamaan ajan henkeä. Orjat jotka eivät koskaan ole ajatelleet itsenäisesti ainoatakaan ajatusta loppuun saakka vaan ovat pureksimatta nielleet annetun varmuuden johtajiensa viisaudesta ja tuon varmuuden nojalla tappavat, raiskaavat ja ryöstävät ihmisiä vapaamman, kauniimman ja rauhallisemman maailman puolesta.

Sodat perustuvat tyypillisesti köyhien, kouluttamattomien, laiskasti ajattelevien, auktoriteettiuskoisten ja sokeaan kyseenalaistamattomaan tottelevaisuuteen alistuvien nuorten miesten laajamittaiseen alistamiseen, hyväksikäyttöön ja tappamiseen isänmaallisuuden valekaapuun puetun taloudellisen ja valtapoliittisen eduntavoittelun nimissä. Yhteiskunnalliset instituutiot kuvailevat näiden julmasti hyväksikäytettyjen ihmisten tekoja sankarillisiksi. Palkinnoksi hirmutöistään he saavat mitaleita, jotka rinnassaan he sitten henkisesti riekaleina palailevat koteihinsa. Kaikki se on paitsi äärimmäisen sairasta myös kovin surullista. Sodissa tehdyt syvästi tiedostamattomat teot johtavat paitsi sodan uhrien pohjattomaan henkiseen tuskaan ja kärsimykseen myös sotilaan omiin painajaisuniin, traumoihin ja masennukseen. Sodassa ei ole mitään sankarillista.

torstai 22. joulukuuta 2011

41. Lisää draamaa vai lisää hyvinvointia?

Miksi puhumme suurista poliittisista johtajista? Mikä heistä tekee niin erityisen suuria? Poliitikot voivat siirrellä rajoja, julistaa sotia, päättää lainsäädännöstä ja verotuksesta, mutta saavatko he koskaan aikaan mitään aidosti suurta – mitään konkreettista ja pysyvää?

Aleksanteri Suuri oli yksi tunnetuimmista maailmanhistorian suurmiehistä. Mutta mitä hän todellisuudessa sai aikaan? 1500 vuotta ennen Aleksanteri Suuren syntymää ihmiset Makedonian seudulla elivät keskimäärin melko vaatimatonta arkea. Tällöin elettiin teknologisen evoluution tuskallisen hidasta alkuvaihetta, ja vuosituhat toisensa jälkeen vaihtui ilman suurempia oivalluksia ihmisten tavassa asua, elää, valmistaa työkaluja ja hankkia ravintoa. Aleksanteri Suuren noustua valtaan ihmisten arki pysyi muuttumattomana. Se pysyi muuttumattomana Aleksanteri Suuren kuollessa, ja lähes samana se säilyi vielä 1500 vuotta hänen kuolemansa jälkeenkin. Vasta vanhojen auktoriteettien arvovallan kyseenalaistaminen ja tieteellisen menetelmän käyttöönotto paransivat oleellisesti ihmisten hyvinvointia nykyisen Euroopan alueella. Mitä ikinä Aleksanteri Suuri omana elinaikanaan tekikään, niin mitään kovin mullistavaa se ei voinut olla. Miksi hänet silti nostetaan historialliseksi suurmieheksi?

Hyvin pian Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen hänen imperiuminsa luhistui. Tämän päivän Makedonia on pelkkä hiiren osoittimen kärjen kokoinen piste Google Earthin karttapallossa. Sama nolo kohtalo näyttää kohdanneen kaikkia imperiumeja ja kaikkia poliittisen historian suurmiehiä. Se pistää miettimään. Miksi ylipäänsä nimitämme näitä politiikan traagisia hahmoja ”historian suurmiehiksi”? Oliko Aleksanteri Suuren elämä lopulta yhtään sen suurempi ja merkityksellisempi kuin vaikkapa tavallisen nuoren miehen vauhdikas baari-ilta? Molemmissa toistuu sama tuttu draaman kaari, alkaen kovaäänisestä itsekorostuksesta ja uhosta, päättyen laskuhumalan itkuun ja anteeksipyytelyyn. Kun aika kuluu ja tunteet jäähtyvät, maailma palaa ennalleen, eikä jäljelle jää muuta kuin yksi uusi tarina kerrottavaksi.

Aleksanteri Suuri synnytti suuria tunteita. Aleksanteri Suuri oli oman aikansa Tauno Palo. Kuten valokankaiden Tauno Suuri omana aikanaan myös Aleksanteri Suuri oli oman aikansa suurin tunteiden tuottaja – draaman yksinvaltias. Ei kuolemattomia viisauksia. Ei tieteellisiä läpimurtoja tai teknologisia innovaatioita. Ei pysyvää vaikutusta ihmisten hyvinvointiin tai maailmankatsomukseen. Mutta sitäkin enemmän suurta draamaa ja suuria tunteita. Tässä Aleksanteri Suuren panos ihmiskunnalle.
Lähihistoriastamme voimme poimia lukuisia vastaavia kansainvälisen politiikan draaman mestareita. Romanian diktaattori Nicolae Ceauşescu esiintyi vaatimattomasti Karpaattien Nerona ja Ajatusten Tonavana; Hitler oli Führer, tyttömäisen kepeästi kättään heilauttava suuri johtaja; Stalinin roolisuoritus vainoharhaisena Isä Aurinkoisena onnistuu ällistyttämään draaman ystäviä vielä tänäkin päivänä - vain muutamia hahmoja mainitakseni. Kaikki he saivat aikaan paitsi valtavaa kärsimystä myös suurenmoista draamaa: tragediaa, komediaa ja farssia – kaikkia draaman tyylilajeja.

Ainoa asia, jota poliitikot ovat koskaan pystyneet kansalleen tuottamaan, on draama. Siinä kaikki. Poliitikoille on käyttöä ainoastaan yhteiskunnissa, joissa ihmisten hyvinvointi on terveen järjen, tieteellisen metodin ja tasapainon älykkyyden sijaan luovutettu yhteiskunnallisen draamatuotannon varaan.

Emme kuitenkaan elä näytelmässä vaan todellisessa, luonnonlakeihin perustuvassa maailmassa. Fysiikan lait ovat todellisia. Samoin kaikki fysiologiset tarpeemme ovat todellisia. Kaikki ihmisten hyvinvointiin liittyvät ongelmat ovat pohjimmiltaan teknisiä. Miksi silti annamme näiden draaman mestareiden vaikuttaa hyvinvointiimme? Tottumuksestako? Niin kuin ne apinat siellä aitauksessa?

Meidän ei tule jäädä menneisyytemme vangeiksi. Nykyisen tieteellisen ja teknologisen ymmärryksen puitteissa voisimme elää aidosti älykkäästi suunnitellussa yhteiskunnassa, jossa kansalaisten hyvinvointia ei tarvitsisi laskea enää mielipiteiden, taikauskon, politiikan tai ylipäänsä minkään yhteiskunnallisen draamantuotannon mekanismin varaan. Sitä ei myöskään annettaisi sokeaan voitontavoitteluun ja syöpäkasvaimen älykkyyteen perustuvan rahajärjestelmän huoleksi. Draama voi olla viihdyttävää teatterissa tai televisiosta seuratessa, mutta se tulisi pitää visusti erillään reaalimaailmasta.

Luonto tuottaa ihmisille vain vähän luonnollista draamaa. Tulivuorenpurkaukset, maanjäristykset, myrskyt ja muut luonnonmullistukset ovat luonnon ainoa todellinen draaman lähde, mutta nekin ovat reaalimaailman haasteita ja sellaisina kehittyvän tutkimuksen ja teknologian myötä yhä paremmin ennustettavissa ja hallittavissa. Rakennukset voitaisiin jo nyt suunnitella maanjäristykset, tornadot tai vaikkapa tsunamit kestäviksi, jos ihmisten hyvinvointia pidettäisiin tärkeimpänä tavoiteltavissa olevana asiana. Nykyisin keskitymme sen sijaan vain voiton maksimointiin.

Reaalimaailma luonnonlakeineen on suhteellisen tasainen, ennustettavissa oleva ja vakaa. Teknologian varaan laskettu hyvinvointi on siten varsin pysyvää. Tekniset innovaatiot ovat ajattomia. Kerran keksitty tekninen innovaatio jää lisäämään jälkipolvien hyvinvointia ikuisiksi ajoiksi eteenpäin. Niinpä nykyaikana, jolloin tiede ja teknologia kehittyvät kiihtyvästi kasvaen, myös hyvinvointimme voisi kasvaa kiihtyvästi – elleivät ihmisten erilaiset omatekoiset draamatuotannon mekanismit (kuten keinotekoisesti tuotettu ja ylläpidetty niukkuus) jatkuvasti jarruttaisi tätä kehitystä.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

40. Hallitsijan huoneentaulu

Pyri jakamaan suuret kansanjoukot ryhmiin ja aiheuta näiden ryhmien välille jännitystä; näin estät kilpailevien valtakeskittymien synnyn, jotka uhkaavat omaa valtaasi. Pyri synnyttämään vastakkainasettelua ja epäluuloa ihmisten keskuuteen; keskenään yhteistyöhön kykenemättömät ryhmät tarvitsevat voimakasta keskushallintoa. Ylläpidä ja levitä uskoa ihmisen luontaisesta pahuudesta, ahneudesta ja yhteistyökyvyttömyydestä; näin saat kansan hyväksynnän vahvalle poliisille ja armeijalle. Pidä kansa jatkuvasti sopivan niukkuuden, pelon ja epävarmuuden tilassa; näin he pysyvät pelokkaina ja kiireisinä, eikä heille jää liikaa aikaa teroittaa yhteiskunnallista kritiikkiään. Irrota politiikka ja talous reaalimaailman tosiasioista ja käytä niistä puhuessasi kieltä jota et itsekään ymmärrä; näin annat itsestäsi kuvan asiantuntijana ja nouset kaiken arvostelun yläpuolelle. Tässä negatiivisen energian varaan rakennetun yhteiskunnan hallitsijan huoneentaulu pääpiirteissään.

George Orwellin romaaneja Vuonna 1984 ja Eläinten vallankumous pidetään yleisesti 1900-luvun merkittävimpinä kirjallisina kuvauksina yhteiskunnallisten instituutioiden sisäsyntyisestä taipumuksesta korruptoitua ja kieroutua lopulta aina alkuperäistä tarkoitustaan vastaan. Kuluneet vuosikymmenetkään eivät ole kyenneet nakertamaan pois mitään näiden romaanien alkuperäisestä voimasta. Päinvastoin. Ne ongelmat, joita George Orwell tuo esille teoksissaan – etenkin romaanissa Vuonna 1984 – voidaan nähdä yhä edelleen ajan henkeen valitettavan hyvin istuvaksi.

Vuonna 1984 kertoo tulevaisuuden totalitaarisesta, painajaismaisesta valvontayhteiskunnasta, jota johtaa kasvoton ”Isoveli”. Kirja kuvaa yhteiskuntaa, joka on mediaa hallitsevan ja totuutta vääristelevän valtaeliitin täydellisessä hallinnassa. Eliitin pyrkimyksenä on irrottaa ihminen propagandan keinoin reaalimaailmasta, jotta hänen olisi mahdoton selvittää inhimillisen hyvinvoinnin henkisiä ja aineellisia lähtökohtia. Ilman ymmärrystä hyvinvoinnin lähtökohdista ihminen ei voisi oppia kyseenalaistamaan yhteiskuntansa mielekkyyttä eikä kehittelemään sille mielessään vaihtoehtoa. Niinpä virallisen uutistoimituksen kautta ihmisille pyrittiin välittämään mahdollisimman pessimistinen, sekava ja epälooginen maailmankuva, jotta hän ymmärtäisi jättää uutiset kokonaan noteeraamatta ja turruttaa tajuntansa sen sijaan alkoholilla ja henkisesti tylsistyttävällä massaviihteellä. Nämä olivatkin ainoita asioita, joista tavallisella kansalaisella ei ollut puutetta. Ne tarjosivat ihmisille lohtua maailmassa, jossa ikuinen sota, jatkuvat terrori-iskut ja käsittämättömät talousraportit muodostivat yhteiskunnallisen propagandakoneiston katkeamattoman uutistarjonnan. Maailman tapahtumista oli mahdoton saada pysyvää otetta, puhumattakaan että tavallisella kansalaisella olisi ollut minkäänlaista realistista mahdollisuutta vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Niinpä ihmiset tyytyivät ottamaan yhteiskunnan sellaisena kuin se oli, ilman sen suurempaa kapinaa. Ihmiset passivoituivat ja pyrkivät keskittymään vain oman kurjan elämänsä ylläpitoon, mikä nimenomaan olikin valtaeliitin ensisijainen tavoite.

Elokuvat, kirjallisuus ja musiikki tuotettiin teollisesti vain muutamia yksinkertaisia teemoja yhdistelemällä. Valtaeliitin ylläpitämän viihdeteollisuuden tehtävä oli horjuttaa ihmisten moraalia jatkuvan brutaalin väkivalta- ja seksiviihteen keinoin. Pitämällä alkoholi edullisena ja kansalaiset alikoulutettuina sekä jatkuvassa kiireessä kenellekään ei jäänyt liikaa aikaa perusteelliseen pohdiskeluun.

Kansalaisten vieraannuttaminen päätöksenteosta henkisen lamaannuttamisen keinoin muodosti eliitin valtapolitiikan ytimen. Alakuloisia, epäluuloisia, pelokkaita ja passivoituneita ihmisiä oli huomattavasti helpompi hallita kuin jos he olisivat olleet onnellisia, aktiivisia, yhteisöllisiä ja innostuneita. Käytännössä yhteiskuntaa hallittiin pelon, niukkuuden ja epätoivon määrää säätelemällä. Raskas työ, huolenpito kodista ja lapsista, pikkuriidat naapureiden kanssa, elokuvat, jalkapallo, olut ja rahapelit täyttivät ihmisten henkisen horisontin. Täyttämällä ihmisten tajunnan jatkuvilla ongelmilla, tyhjänpäiväisellä viihteellä, alkoholilla ja muulla turhuudella valtaeliitti vei huomion pois omista toimistaan. Lisäksi alituinen niukkuus ja pelko pitivät ihmiset jatkuvassa liikkeessä. Jatkuva liike ei jättänyt aikaa eliitin toimien kyseenalaistamiseen.

Isoveli hallitsi kansaa pelon avulla. Kauhun tasapainoa ylläpidettiin säännöllisin väliajoin suoritetuin, näyttävin ja kuolonuhreja vaativin terrori-iskuin, jotka eliitin ylläpitämän propagandakoneiston keinoin välitettiin jokaista yksityiskohtaa myöten kansan tietoisuuteen. Vastuun iskuista puolue langetti aina terroristien ja etenkin terroristiliikkeen kuvitteellisen johtajan niskoille. Liikkeen johtajan kuvaa näytettiin kaikissa valtion virallisissa uutislähetyksissä ja häneen kansa purki kaiken katkeruutensa ja vihansa.

Todellisuudessa hallitseva valtaeliitti organisoi, ylläpiti, rahoitti ja koulutti itse järjestelmää vastustavia terrorisoluja kulisseista käsin. Valtaeliitti kirjoitti itse kapinakirjallisuutensa ja hallitsi siten sekä järjestelmää puolustavaa että vastustavaa propagandaa. Näin valtaeliitti piti yhteiskuntaa täydellisessä hallinnassaan. Mikään, mitä yhteiskunnassa tapahtui, ei tapahtunut valtaeliitin tiedustelupalvelulta salassa. Mitään ei myöskään tapahtunut yhteiskunnassa vahingossa – vaikka se tiedotusvälineissä usein vahingoksi puettiinkin.

Valtaeliitti ylläpiti terrorismia ylläpitääkseen pelkoa ja ruokkiakseen isänmaallista sotaintoa. Terrori-iskun tapahtuessa kansallista turvallisuutta ylläpitävät instituutiot saattoivat nousta esiin suojelevan sankarin roolissa. Tällä tavoin eliitti vahvisti omaa asemaansa. Ainoa asia, mitä tyhmistetyltä ihmismassalta vaadittiin, oli primitiivisiin tunteisiin ja vastakkainasettelun lähtökohtiin perustuva alkukantainen isänmaallisuus, johon voitiin vedota aina silloin, kun suuret ihmisjoukot piti saada haluamaan sotaa, suostumaan työpäivän pidennyksiin, verojen korotuksiin tai muihin valtaeliittiä palveleviin uhrauksiin. Kaikkina muina aikoina alkoholi, tyhmistävä musiikki ja kirjallisuus sekä kaikkialta pursuava väkivalta- ja seksiviihde pitivät kansan syvät rivit otteessaan.

Valtaeliitti ylläpiti valtavaa valvontakoneistoa, jossa jokaisen ihmisen jokainen ääni, ele ja ilme tallentui aina jonkin videokameran tai mikrofonin muistiin. Jos joku yksilö sattui kaikesta valtaeliitin ylläpitämästä latistuksesta huolimatta osoittamaan henkisen heräämisen ja omavireisen ajattelun merkkejä, löysi hän pian itsensä isoveljen "rakkausministeriöstä", jossa kaikki ajatusrikokset kitkettiin ihmisistä pois kidutuksen keinoin.

Erityisen silmiinpistävää kaikille ministeriöille ja koko yhteiskunnan toiminnalle oli teorian ja käytännön täydellinen nurinkurisuus. Tämä oli seurausta niin sanotun uuskielen käytöstä, joka poisti puhutusta kielestä kaikki valtaeliitille vahingollisten ajatusten ilmaisuun tarvittavat sanat. Niinpä ministeriötkin olivat tyypillisesti virallisten nimiensä täydellisiä vastakohtia. Jos ministeriön nimi viittasi rauhanasian edistämiseen, liittyi sen todellinen toiminta suurella varmuudella sotatilan pitkittämiseen. Jos ministeriö edisti vapauden asiaa, tarkoitti se käytännössä aina vankeuden ja orjuuden ylläpitoa. Mitä enemmän puhuttiin totuudesta ja rakkaudesta, sitä enemmän valehdeltiin ja vihattiin. Viimeistään rakkausministeriön kidutuskammioissa ihmiselle selvisi, että ainoa asia, mikä oli varmasti totta, oli se, ettei 2 plus 2 ollut koskaan 4 vaan aina jotain muuta. Yhteiskunnan toimintaa ei voinut ymmärtää järjellä. Järjen käyttö oli vaarallista. Jokainen, joka yritti järkeillä yhteiskunnan toimintaa, päätyi ennen pitkää rakkausministeriöön. Vain riittävän hölmö tai henkisesti sairas ihminen saattoi tuntea eheyden ja onnen tunteita kieroutuneessa ja sairaassa yhteiskunnassa. Juuri tämä oli rakkausministeriön harjoittaman kidutuksen tarkoitus: ajaa ihmiset aivopesun, kidutuksen ja mielen manipulaation keinoin mielisairauteen ja saada heidät siten ”itsenäisesti” oivaltamaan kieroutuneen yhteiskunnan ihanuus ja rakastumaan siihen.

Valtaeliitti ymmärsi, että jos jokainen ihminen saisi nauttia vapaudesta, turvallisuudesta ja vapaa-ajasta, tuo ihmislampaiden suuri massa, joka normaalisti oli köyhyyden aiheuttaman kiireen ja primitiivisen kulttuurin latistamaa, saisi tietoa ja oppisi ajattelemaan itsenäisesti ja omavireisesti. Jos tiedostaminen yleistyisi, valtaeliitti menettäisi ennen pitkää otteensa ihmisistä. Herättyään tiedostamattomuuden unitilasta ihmiset oivaltaisivat, ettei etuoikeutetulla vähemmistöllä ollut oikeasti mitään muuta virkaa kuin oman asemansa ylläpito ja hankkiutuisivat heistä eroon. Jyrkästi hierarkkinen yhteiskunta pysyi pystyssä vain alituisen köyhyyden, kurjuuden ja tietämättömyyden varassa.

maanantai 19. joulukuuta 2011

39. Peak oil – öljyntuotannon huippu

Maaöljy on teollisen maailman tärkein uusiutumaton luonnonvara. Se näyttelee merkittävää osaa lähes kaikessa teollisessa tuotannossa. Öljyä käytetään joko suoraan teollisen tuotannon energianlähteenä, osana tuotantoprosessia tai ainesosana teollisen tuotannon lopputuotteissa. Öljy on tavalla tai toisella osa lähes kaikkia nyky-yhteiskunnassa tuotettuja kulutustuotteita aina hammasharjoista tennismailoihin ja muovikasseista lentokoneisiin. Jos käyttämämme hyödykkeet eivät suoraan ole tehty öljystä, on öljyä käytetty yleensä ainakin jossain tuotannon vaiheessa tai viimeistään myyntipakkauksiin käärittäessä ja myyntipaikalle kuljetettaessa. Lisäksi myös lannoitteiden, kasvinsuojeluaineiden ja ylipäänsä kaiken nykyaikaisen teollisen ruokatuotannon perusta lepää öljyssä. Siksi onkin tärkeä ymmärtää, että öljyn käydessä tulevaisuudessa yhä niukemmaksi luonnonresurssiksi, kallistuu yhteiskunnassamme moni muukin asia kuin pelkkä bensiini.

Hyvinvointimme on pitkälti öljyriippuvaista. Nimenomaan juuri öljy koneiden ja teollisuuden käyttövoimana on mahdollistanut viimeisen vuosisadan sisällä koetun väestömäärän lähes pystysuoran nousun. Öljy on mahdollistanut yhteiskuntien teollistumisen ja kaupungistumisen. Noin joka toinen planeettamme ihmisistä asuu nykyisin kaupungeissa. Toisin sanoen noin 3,5 miljardia ihmistä elää luonnosta vieraantuneena, teollisesta ruuantuotannosta riippuvaisina. Vain harva heistä kykenisi kasvattamaan itse oman ruokansa.

Niin kauan kuin öljy on halpaa ja sitä on runsaasti saatavilla yhteiskunnan ruuantuotanto, infrastruktuuri ja ihmisten kohtuullinen hyvinvointi ovat tyydyttävästi turvattuja. Öljyä on planeetallamme kuitenkin vain rajallinen määrä. Mitä tapahtuukaan öljyn varaan rakennetuille yhteiskunnille ja ihmisten nykyiselle elintasolle siinä vaiheessa, kun öljy muuttuu enenevässä määrin niukaksi resurssiksi eikä korvaavaa energianlähdettä ole tarjolla?

Kun puhumme öljyntuotannon huipusta, puhumme väistämättä samalla myös öljyn varaan rakentuneen yhteiskunnan hyvinvoinnin huipusta. Öljyntuotannon huippu ei tietenkään tarkoita sitä, että öljy olisi yhtäkkiä kokonaan loppumassa maailmasta. Huipun saavuttamisen jälkeen öljyä vain on saatavilla jatkuvasti vähemmän. Niinpä tulevaisuudessa talouskasvu tulee törmäämään yhä aikaisemmin öljyn niukkuuden aiheuttamaan hintapiikkiin. Talous kääntyy laskuun, ja sahaavassa laskussa olevan käyrän nousukauden huippukohdat jäävät aina edellistä huippua alemmalle tasolle.

Yhdysvaltalainen geofyysikko Marion King Hubbert puhui näkyvästi ja tarkkanäköisesti paitsi öljyn tuotannon maksimista myös täystyöllisyyden ihanteen haitallisuudesta ja rahajärjestelmämme irrationaalista luonteesta jo 1970–1980-luvuilla. Yksi hänen kuuluisimmista tutkimuksistaan käsitteli ikuisen talouskasvun, länsimaisen työetiikan ja rajallisten luonnonresurssien välistä ristiriitaa:

"Maailman nykyinen teollinen sivilisaatio on kahden yhtäaikaisen universaalin, päällekkäisen ja yhteensopimattoman aatesuuntauksen halvaannuttama: neljän viime vuosisadan aikana kertynyt ymmärrys materian ja energian ominaisuuksista ja niiden keskinäisistä suhteista sekä toisaalta niihin sidottu, esihistoriallisen alkuperän omaava rahan kulttuuri. [...]
Asuessani 1930-luvulla New Yorkissa minulle aukeni aitiopaikka suuren talouslaman seuraamiseen. Voin vakuuttaa, että kokemus oli äärimmäisen opettavainen. Pysäytimme kokonaisen maan toiminnan pelkistä rahataloudellisista syistä. Meillä oli kaikki työvoima ja enemmän kuin tarpeeksi raaka-aineita. Siitä huolimatta pysäytimme kaiken... Olemme keskellä ihmiskunnan yhteiskunnallisen evoluution kriisiä. Se on ainutlaatuinen sekä inhimillisestä että geologisesta perspektiivistä tarkasteltuna. Mitään tällaista ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin, eikä mitään tällaista tule koskaan tapahtumaan tämän jälkeen. Luonnon raaka-aineet ovat louhittavissa vain yhden kerran. Voimme pumpata ja polttaa maankuoren öljyn ainoastaan kerran. Hyvin pian kaikki öljy on käytetty loppuun ja kaikki metallit louhittu ja hyödynnetty. Tämä tulee tarkoittamaan ihmiskunnan katastrofia, mutta meillä on jo olemassa kaikki suunnan muutokseen tarvittava teknologia. Ainoa asia mitä meidän tulee tehdä on uudistaa kulttuurimme ja löytää vaihtoehto rahalle. Meidän ei tarvitse aloittaa urakkaa nollasta. Meillä on käytössämme kaikki tekninen tietämyksemme. Meidän tarvitsee ainoastaan toteuttaa se kaikki käytännössä. Vielä toistaiseksi voimme toteuttaa muutoksen suhteellisen helposti, mutta nykyhetkelle tyypillinen joustavuus ei ole ikuista vaan on vähenevä ajan saatossa. Katastrofin välttäminen on mahdotonta ellemme vakauta yhteiskuntaamme. Tämä edellyttää kahden kulttuurillemme keskeisen perusarvon hylkäämistä. Ikuisen talouskasvun idean on mentävä yhdessä työetiikkamme kanssa. Mahdollisuuksien ikkuna on yhä avoinna edessämme, mutta se pienenee jatkuvasti ajan kuluessa. Luultavasti asiat tulevat kuitenkin huononemaan vielä rutkasti, ennen kuin ne voivat alkaa parantua."

- Marion King Hubbert, 1981: ”Two Intellectual Systems: Matter-energy and the Monetary Culture”.

Kun puhumme öljystä ja öljyn varaan rakennetusta yhteiskunnasta, puhumme hyvin lyhyestä välivaiheesta koko ihmiskunnan historiassa. Vasta riittävän pitkällä aikajänteellä tarkasteltuna öljyn kulutuksen ajanjakso voidaan nähdä todellisessa merkityksessään – pelkkänä terävänä piikkinä vuosien 1900 ja 2100 välillä. Kyse on mitättömästä parin sadan vuoden pyrähdyksestä. Tämän jälkeen valtaosa kaikesta öljystä on käytetty loppuun ja ihmiskunnalla koittaa taas paluu aikaan ilman öljyä. Käytettävissämme on siis alle 200 vuoden mittainen aikaikkuna, jonka kuluessa meidän tulee siirtyä fossiilisista polttoaineista kehittyneempiin energialähteisiin. Yli puolet tuosta etsikkoajasta on jo käytetty.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

38. Raha korruptoi myös tieteen

Luonnon korkeampi järjestys on kirjoitettu matematiikan kielellä. Matematiikka luo perustan tieteelliselle menetelmälle, joka perustuu itseään jatkuvasti korjaavaan systemaattiseen, järjestelmälliseen ja järkiperäiseen tiedonhankkimiseen. Tieteellisen menetelmän keinoin pystymme mittaamaan, kartoittamaan ja ymmärtämään luonnonlakeja matemaattisella tarkkuudella ja soveltamaan tätä ymmärrystä omaksi hyödyksemme. Tieteellinen menetelmä – puhtaimmassa muodossaan – ei ole kiinnostunut ihmisten mielipiteistä. Tieteellinen menetelmä, jossa tietoa tavoitellaan epädogmaattisesti, arvostelevasti ja läpinäkyvästi, on toistaiseksi tehokkain tiedossamme oleva todellisuuskäsityksen muodostamisen menetelmä.

Tuskin kukaan kiistää tieteellisen menetelmän varaan lasketun päätöksenteon tuomaa etua mielipiteisiin tai taikauskoon verrattuna. Valitettavasti rahajärjestelmän varaan rakennetussa yhteiskunnassamme rahan voima on kaikkien muiden voimien yläpuolella, eikä tieteellinen menetelmäkään ole sen korruptoiville mekanismeille immuuni.

Koska nykyihmiset ovat vuosien saatossa oppineet luottamaan tieteelliseen menetelmään, tieteelliset tutkimukset pitävät sisällään valtavan kaupallisen ja poliittisen potentiaalin. Tuskin mikään herättää kuluttajassa suurempaa kiinnostusta kuin sellainen tuote, jonka hyödyllisyys, terveellisyys tai tehokkuus on pystytty todistamaan tieteellisesti. Siksi markkinamiehet eivät kaihda keinoja saadakseen tuotteilleen tutkijoiden hyväksynnän, ja näin voitonmaksimoinnin mekanismit synnyttävät yhteiskuntaan hyvin selkeän korruptoitunutta tiedettä ruokkivan palkkiojärjestelmän.

Myös tutkijat ovat pelkkiä tavallisia ihmisiä ja siksi riippuvaisia rahoituksesta ja urallaan etenemisestä. Niinpä markkinoille syntyy luontainen kysyntä tutkijoille, jotka ovat valmiita tekemään tieteellisiä tutkimuksia tarkoitushakuisesti. Tällaisessa tilanteessa koko tieteellinen menetelmä käännetään päälaelleen. Poliittisia tai kaupallisia tarkoitusperiä palveleva ”totuus” synnytetään jo ennalta markkinamiesten palavereissa. Tutkimuksen rahoittaja, esimerkiksi monikansallinen suuryritys, saattaa hankkeen alussa kertoa tutkimusprojektin vetäjälle, minkälaista tieteellistä tulosta tutkimuksella haetaan. Saatuaan tilauksen tiedemiehen tehtäväksi jää sellaisen koejärjestelyn toteuttaminen, joka johtaa rahoittajaa miellyttävään lopputulokseen ilman, että tutkimus vaikuttaa suoralta kädeltä epätieteelliseltä. Näin tutkijan ja tieteellisen menetelmän tehtäväksi jää ennalta päätetyn ”totuuden” tieteellistäminen.

Rahajärjestelmän luoman korruption keinoin esimerkiksi tupakkateollisuus onnistui viivyttämään kymmenillä vuosilla ihmisten yleistä tietoisuutta tupakoinnin aiheuttamista sairauksista. Rahan keinoin useat arvostetutkin tiedemiehet saatiin vääristelemään tieteellistä menetelmää ja antamaan toivottuja – eli vähätteleviä – lausuntoja tupakan terveysriskeistä. Yksi toisensa jälkeen kaikki tupakkayhtiöitä vastaan nostetut oikeusjutut kaatuivat. Tupakan myynti ja markkinointi saivat jatkua entisellään, ja näin miljoonat ihmiset maksoivat voitonmaksimoinnin päämääriä ajavasta korruptoituneesta tieteestä hengellään. Näin tapahtui siitäkin huolimatta, vaikka myös virallinen totuus, eli poliitikot ja media yleisesti, tuomitsivat tupakoinnin ja pitivät sen aiheuttamia terveyshaittoja hyvin todennäköisinä.

lauantai 17. joulukuuta 2011

37. Institutionalisoituneet hyväntekeväisyysjärjestöt

Korkeasta elintasosta ja törsäilevästä elämäntavasta syyllisyyttä poteva nykyajan ihminen saattaa lahjoittaa rahojaan ilmastonmuutosta, luonnon tuhoutumista tai ihmisoikeusloukkauksia vastaan taisteleville järjestöille ja tuntea sitä kautta hieman vähemmän syyllisyyttä omasta hyvinvoinnistaan.

Vaikka hyväntekeväisyysjärjestöt tekevätkin paljon arvokasta työtä, eivät ne kuitenkaan kykene tarjoamaan minkäänlaista kokonaisvaltaista ratkaisua järjestelmätason perusongelmaan. Sen sijaan, että ongelma pyrittäisiin paikantamaan ja korjaamaan, kaikki toiminta keskittyy vain ongelman aiheuttamien seurauksien hoitoon. Niin kauan kuin hyväntekeväisyysjärjestöt eivät tiedosta planeetan resurssienhallintajärjestelmässä itsessään piileviä mekanismeja ongelmien perimmäiseksi aiheuttajaksi jää niiltä itse sairaus hoitamatta ja kaikki energia kuluu pelkkien sairauden – syöpäkasvaimen älykkyyden – oireiden hoitoon.

Sairauden syy piilee rahassa itsessään. Rahajärjestelmään sopeutuminen sairastuttaa ennen pitkään myös hyväntekeväisyysjärjestön itsensäkin. Sairastuminen tapahtuu hyvin salakavalasti. Niin käy väistämättä kaikille rahaa käsitteleville ja kasvuun pyrkiville hyväntekeväisyysjärjestöille, elleivät he sitä ennen ole tulleet täysin tietoisiksi rahan mekanismeista.

Rahajärjestelmän sisällä toimivat hyväntekeväisyysjärjestöt tarvitsevat lahjoituksia tekeviä hyväntekijöitä – toisin sanoen rahaa. Mitä suuremmaksi nämä järjestöt kasvavat, sitä enemmän ihmisiä ne palkkaavat ja sitä tärkeämmäksi oman aseman ylläpitäminen niille muodostuu. Niinpä maailman epäoikeudenmukaisuus tuotteistetaan. Sitä mainostetaan ja sillä markkinoidaan. Tehdään kohderyhmäanalyysejä ja markkinointitutkimuksia. Palkataan projektipäälliköitä ja kontrollereita. Laaditaan meno- ja tuloarvioita, neuvotellaan rahoituksesta ja solmitaan kontakteja liikemiehiin ja poliitikkoihin.

Ennemmin tai myöhemmin mikä tahansa vilpittömästä tarkoitusperästä alkunsa saanut ihmisoikeus-, eläinoikeus- tai ympäristöliike muuttuu täysipäiväiseksi liiketoiminnaksi – liiketoiminnaksi, joka paradoksaalisesti saa kaiken elinvoimansa ympäristön, eläinten ja ihmisten kärsimyksistä.

Hyväntekeväisyysjärjestöjen institutionalisoituessa niiden pyrkimykset kohti vallitsevien olosuhteiden muutosta muuttuvat vaivihkaa vallitsevia olosuhteita ylläpitäviksi. Jos ongelma katoaisi, katoaisi myös liiketoiminta ja kaikki tuon liiketoiminnan varaan rakennetut työpaikat ja hyvinvointi. Niinpä kaikki rahajärjestelmän sisälle syntyneet organisaatiot – perustuivatpa ne kuinka kauniille ideoille tahansa – ovat aina lopulta pakotettuja korruptoitumaan pysyäkseen elossa. Rahajärjestelmä on peli, joka pakottaa kaikki peliin osallistujat yhdenmukaiseen, ongelmista elinvoimansa saavaan noidankehään. Idealisti toisensa jälkeen korruptoituu ja joutuu markkinatalouden rattaiden runtelemaksi. Markkinoiden negatiivinen energiapyörre imee mukaansa ennen pitkää jokaisen rahaa käyttävän ja rahan mekanismeille alistuvan yhteiskunnan toimijan.
Kyse ei siis ole niinkään kieroutuneista ihmisyksilöistä kuin ongelmien varaan rakentuneesta ja ongelmista hyötyvästä järjestelmästä. Rahajärjestelmä muodostaa yhteiskuntamme perustan ja määrää sen pelisäännöt, korruptoiden samalla kaikki sen varaan rakennetut instituutiot ja organisaatiot. Niin kauan kuin ympäristö- tai ihmisoikeusjärjestöt kieltäytyvät näkemästä tätä tosiasiaa, ovat ne myös itse osa samaa kieroutunutta järjestelmää eivätkä voi koskaan saavuttaa toimillaan pysyvää käännettä kohti parempaa maailmaa.

Rahajärjestelmässä toimivalla organisaatiolla voi olla erilaisia ideologioita, mutta lopulta vain yksi jumala. Paradoksaalista kyllä, myös tässä ajassa toimiva kirkko on pakotettu palvelemaan ensisijaisesti rahaa ja vasta sitten kristinuskon periaatteita. Nykyinen raha- ja talousjärjestelmämme ei ole kirkon vika. Mutta se, ettei kirkko itse tuo väsymättä tätä rahaan liittyvää kaksinaismoralismia esiin vaan pyrkii kaikin tavoin sopeutumaan siihen ja jopa hyötymään siitä, on merkki täydellisestä tiedostamattomuudesta.

perjantai 16. joulukuuta 2011

36. Yhteiskunta ilman niukkuutta

Kun niukkuutta tai niukkuuden uhkaa ei ole näköpiirissä, ihmiskäytös rationalisoituu välittömästi. Eiväthän ihmiset kirjastoissakaan ryntäile päätä pahkaa kirjahyllyjen välissä ahnehtien kaikkea tolkuttomasti itselleen, sillä he tietävät etteivät kirjat lopu kesken. Kirjastoissa vastaan ei myöskään kävele markkinamiehiä manipuloimassa ihmisiä ja markkinoimassa heille kirjoja, vaan jokainen saa kulkea hyllyjen välissä kaikessa rauhassa ja valita juuri sen kirjan, mikä häntä itseään aidosti kiinnostaa. Kukaan ei myöskään kanna ulos kirjoja kassitolkulla, sillä suurten kirjamäärien liikuttaminen on epämiellyttävää ja hankalaa. Kun niukkuuden tila on poistunut ja ihmiset ovat siihen tottuneet, he ottavat vain sen minkä tarvitsevat ja poistuvat sitten sulassa sovussa. Kirjastoissa kirjoilla ei ole rahallista arvoa, sillä niistä ei ole niukkuutta. Kieroutunut ihmiskäytös loppuu välittömästi sillä hetkellä, kun niukkuuden tila tai sen uhka poistuu. Siksi niukkuuden poistaminen ja yltäkylläisyyden tuottaminen on ainoa todellinen yhteiskunnallisen rauhan ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edellytys. Sen sijaan niukkuuden tila ja tuon tilan synnyttämä pelko ja ahdistus – tunnetilat joiden varaan nyky-yhteiskuntamme rakentuu – ovat omiaan kierouttamaan käytöstämme mitä erilaisimmin tavoin.

Voit mietiskellä niukkuuden ongelmaa seuraavan kerran vaikkapa sukeltaessasi. Pyrit varastoimaan keuhkosi täyteen ilmaa vain siksi, että tiedät joutuvasi veden alla tekemisiin hengitysilman niukkuuden kanssa. Tuolloin rohmuamastasi hengitysilmasta on todellista hyötyä. Mutta hengitysilman ahnehtiminen on harvinainen poikkeustila. Teet niin vain hyvin harvoin, tyypillisesti vain sukeltaessasi. Valtaosan ajasta vietät veden pinnan yläpuolella, jossa hengitysilmaa on tarjolla runsaasti. Yltäkylläisyyden tilassa sinun ei tarvitse kiinnittää hengittämiseesi mitään huomiota. Voit keskittyä kokonaan muihin asioihin. Samalla tavoin kaikkien ihmisten perustarpeet olisi mahdollista tyydyttää niin, ettei kenenkään tarvitsisi jatkuvasti kiinnittää noihin tarpeisiin mitään erityistä huomiota, saati turvautua epätoivoisiin tekoihin niiden saamiseksi. Välttämättömyyshyödykkeet voisivat olla – ja niiden pitäisi olla – yhtä helposti ihmisten saatavilla kuin hengitysilman. Tällöin rohmuaminen ja kaikki muu sen ympärille rakentunut kieroutunut kulttuuri katoaisi aivan itsestään.

Niukkuudesta elinvoimansa saavassa yhteiskunnassa ihmiset elävät jatkuvassa poikkeustilassa, järjestelmän pakottamassa ahneuden ja rohmuamisen kierteessä. Jos tahdomme luoda yhteiskuntaamme aitoa, kestävää hyvinvointia; jos tahdomme tehdä yhteiskunnastamme aidosti turvallisen, meidän on annettava niukkuuden poistua luonnollisia teitään alati kehittyvän teknologian, tietotekniikan ja automaation keinoin. Meidän tulee lopettaa jatkuva järjetön yltäkylläisyyden vastustaminen.

torstai 15. joulukuuta 2011

35. Niukkuuden perustalle rakentunut yhteiskunta

Järjestystä ylläpitävät yhteiskunnalliset väkivaltakoneistot perustelevat vallankäyttöoikeuttaan ihmisten sisäsyntyisellä taipumuksella ryöstelyyn, rohmuamiseen ja väkivaltaan. Nämä piirteet eivät kuitenkaan ole seurausta ihmisten sisäsyntyisistä ominaisuuksista, vaan niukkuuteen perustuvan rahajärjestelmän itsensä yhteiskuntiin aiheuttamasta pohjavireestä. Toisin sanoen: kaikki se käytös, mikä kulttuurissamme yhdistetään anarkismiin, on perimmältään niukkuuden ja sen varaan rakentuneen vapaan markkinatalouden ilmentymää puhtaimmassa muodossaan ilman lainsäädännön, poliisin ja armeijan rajoittavia voimia. Todellinen ongelma on siis rahassa itsessään; sen niukkuutta ja epätasa-arvoa ylläpitävässä luonteessa – ei ihmisten perusluonteessa. Rahajärjestelmän perustalle rakennettu yhteiskunta on jo lähtökohtaisesti rakennettu kestämättömälle perustalle, mistä syystä se tarvitsee välttämättä laillistettua väkivaltakoneistoa suojelemaan omaa olemassaoloaan.

Niinpä se, että sana ”anarkia” – eli esivallan edustajien läsnäolon puute – yhdistetään nykykulttuurissamme väkivaltaan, ryöstelyyn, itsekkyyteen, ahneuteen ja rohmuamiseen – eli juuri siihen samaiseen käytökseen johon nimenomaan rahaperusteinen nykykulttuurimme meitä kannustaa – ei ole paljon muuta kuin nykyjärjestelmän kehäpäätelmiin perustuva tapa oikeuttaa oma olemassaolonsa.
Niukkuuteen perustuvassa yhteiskunnassa tapahtuva ryöstely ja rohmuaminen ovat pohjimmiltaan sitä samaa niukkuudesta kumpuavaa energiaa, jota näemme ihmisten ryntäillessä alennusmyynteihin. Jos kaikki ihmisten perustarpeet tulisivat tyydytetyiksi ilman jatkuvaa niukkuuden pelon läsnäoloa, ihmisillä ei olisi mitään tarvetta täyttää varastojaan turhanpäiväisellä rojulla silloinkaan, kun tuota rojua on tarjolla halvalla tai ilmaiseksi. Luonnonoloissa ahnehtiminen, rohmuaminen ja hamstraaminen ovat järkevää käytöstä ainoastaan poikkeustapauksissa. Sen sijaan niukkuuteen perustuvassa yhteiskunnassa tästä poikkeustilasta on tehty standardi. Elämme neuroottisessa rohmuamisen ja hamstraamisen tilassa. Tämä tila on seurausta huonosti suunnitellusta – tai pikemminkin – täysin suunnittelemattomasta yhteiskuntajärjestelmästämme.

Nykyinen länsimainen elämäntyyli on sotaa rauhankin oloissa. Nyky-yhteiskuntamme perustuu laillistettuun epätasa-arvoisuuteen, laillistettuun epäoikeudenmukaisuuteen, laillistettuun tasapainottomuuteen ja laillistettuun – keinotekoisesti ylläpidettyyn – niukkuuteen. Tämä synnyttää jatkuvaa negatiivista energiaa yhteiskuntaan, ja tuo energia muunnetaan työpakon ja markkinatalouden mekanismien keinoin talouskasvun ja yhteiskunnallisen kehityksen polttoaineeksi – varsin kehnolla hyötysuhteella tosin. Ilman kattavaa lainsäädäntöä ja sen noudattamista valvovaa poliisia ja armeijaa negatiivisen energian käyttö yhteiskunnan voimanlähteenä ei olisi mahdollista.
Jotta talousjärjestelmä toimisi kelvollisesti, ihmisten täytyy olla henkisesti keskimäärin enemmän epätasapainoissa kuin tasapainossa; enemmän ahneita kuin anteliaita; enemmän itsekkäitä kuin epäitsekkäitä; enemmän kilpailuhenkisiä kuin yhteistyökykyisiä; enemmän tiedostamattomia kuin tiedostavia; enemmän robotteja kuin ihmisiä; enemmän kuolleita kuin eläviä. Ihmisten täytyy olla onnettomia ja käyttäytyä huonosti, jotta heille voitaisiin vakuuttaa heidän olevan vaaraksi itselleen ja tarvitsevan turvakseen kuria ja järjestystä ylläpitävää, väkivaltaista ja uhkaavaa isovelihahmoa.

Niukkuus yhteiskunnan polttoaineena on erittäin räjähdysherkkää ja äärimmäisen vaarallista. Niukkuus synnyttää ihmisissä pelkoa, epätoivoa ja ahdistusta. Pelko, epätoivo ja ahdistus johtavat kieroutuneeseen käytökseen. Ilman väkivaltakoneistojen läsnäoloa kaikki niukkuuteen perustuvat ja niukkuutta polttoaineenaan käyttävät yhteiskunnat ajautuvat lopulta vääjäämättä sekasortoisen kaaoksen tilaan. Sen sijaan jos yhteiskunta suunniteltaisiin jo lähtökohtaisesti ihmiselle luontaisten arvojen varaan, ei järjestystä ylläpitäville yhteiskunnallisille väkivaltakoneistojen olemassaololle olisi lainkaan tarvetta. Arkeologisten löytöjen ja kulttuuriantropologisen vertailun perusteella on päätelty, että ihmiset ovat käyneet heimojen tai klaanien välisiä sotia vasta noin 10 000–12 000 vuoden ajan – siis täsmälleen yhtä kauan kuin ihminen on tuntenut rahan ja yksityisomaisuuden käsitteet. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi palata kivikauteen. Päinvastoin. Meillä yhä on käytössämme kaikki tiede, teknologia ja automaatio, joiden varaan voimme hyvinvointimme nojata samalla kun päästämme irti rahasta.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

34. Rotuerottelu vs. taloudellinen erottelu

Rotuerottelun aikoihin sekä Yhdysvalloissa että Etelä-Afrikassa mustilta ihmisiltä oli lainsäädännöllisesti estetty ihmisarvoinen elämä yhteiskunnassa. Mustilta oli kielletty pääsy moniin julkisiin tiloihin. Junissa heille oli järjestetty omat eristetyt vaunuosastonsa. Ravintolavaunuissa heidät erotettiin verhoin muusta väestöstä, ja niin edelleen. Vaikka tämä kaikki vaikuttaa meistä nykypäivänä hyvin kaukaiselta, ei tämä erottelu pohjimmiltaan eroa mitenkään siitä, mitä tulee ihmisten keskinäisistä varallisuuseroista kumpuavaan erotteluun.

Taloudellinen erottelu on keinotekoisin, salakavalin, näkymättömin ja abstraktein kaikista erottelumuodoista. Se on orjuuden, kastijärjestelmän, siirtomaavallan ja rotuerottelun jälkeen viimeinen ihmisiä laillisesti ja laajasti eriarvoistava yhteiskunnallinen mekanismi maailmassa. Räikeimmin sen vaikutukset näkyvät niin sanotuissa kehitysmaissa, joissa ihmiset kärsivät päivittäin kehnon juomaveden, ravinnon, asutuksen, terveydenhuollon ja koulutuksen tuottamista ongelmista vain sen vuoksi, että heiltä on rahajärjestelmän synnyttämän keinotekoisen niukkuuden ja luokkaerottelun keinoin estetty osallisuus näistä inhimillisen hyvinvoinnin kannalta välttämättömistä perushyödykkeistä.

Menneinä aikoina orjuutta puolusteltiin väittämällä sitä asioiden luonnolliseksi tilaksi. Samaa sanovat nykypäivänä monet ihmiset köyhyydestä. Silti köyhyys, kuten orjuuskaan, ei ole asioiden luonnollinen tila. Köyhyys on kiinteä osa vain rahajärjestelmää, eikä rahajärjestelmä ole osa luonnollista järjestelmää.

maanantai 12. joulukuuta 2011

33. Hylkäämällä kulttuurisi huolehdit itsestäsi

Pelkkä työpakon ongelma ja sen kritisoiminen jäisi vain pelkäksi sanahelinäksi, ellei yhteiskuntiemme perustalla lepäävä velkaperusteinen raha ja täystyöllisyyden ihanne alkaisi käydä olemassaolomme kannalta niin äärimmäisen vaaralliseksi. Teknologian synnyttämä lisääntynyt vapaa-aika on ihmiskunnan siunaus. Ainoastaan täystyöllisyyteen pyrkivien instituutioiden käsissä se vääristyy yhteiskunnalliseksi ongelmaksi.

Todellisuudessa työttömyys ei ole ongelma, sillä työttömyys ei ole synonyymi sanoille ”toimettomuus”, ”masentuneisuus” tai ”syrjäytyminen”. Se, että tylsistymme, alkoholisoidumme ja ahdistumme työttöminä, johtuu pääasiassa siitä, että juuri niin työttömien tässä yhteiskunnassa toivotaankin tekevän. Se kaikki on ohjelmoitu syvälle kulttuuriimme.

Peilaamme itseämme jatkuvasti ympäristöömme sekä tietoisella että tiedostamattomalla tasolla ja arvotamme itseämme sen mukaan, mitä ympärillämme näemme. Jos työttömyys olisi nykykulttuurissamme arvostettua – kuten se vaikkapa antiikin aikoina oli – pitäisi se sisällään täysin erilaisen merkityssisällön. Antiikin aikoihin työttömyys merkitsi vapautta ja mahdollisuutta itsensä toteuttamiseen. Sen sijaan että masentuisimme ja tylsistyisimme työttöminä, voisimme aivan yhtä hyvin pyrkiä kaikin tavoin kohti laajempaa sivistystä, korkeampaa koulutusta ja suurempaa aktiivisuutta. Voisimme käyttää lisääntyneen vapaa-aikamme ruokkimalla aivojamme henkisyyden, matematiikan ja luonnontieteiden ravinnolla. Emme kuitenkaan tee niin, koska tällainen käytös ei ole sopivaa kulttuurissamme. Työttömien ihmisten ei sovi olla innostuneita elämästä. Masentumalla, ahdistumalla ja alkoholisoitumalla työtön täyttää yhteisönsä odotukset ja pitää siten omalta osaltaan sairasta järjestelmää pystyssä.

Kulttuurisi ei ole ystäväsi. Se, että tunnet pakonomaista tarvetta miellyttää sairaan yhteiskunnan sairasta kulttuuria, tekee ainoastaan sinut itsesi sairaaksi. Irrottautumalla kulttuuristasi henkisesti lasket harteiltasi valtavan taakan. Omavireisesti ajattelevan ihmisen ei tarvitse täyttää kieroutuneen kulttuurinsa odotuksia. Omavireisesti ajattelevan ihmisen ei työttömäksi jäätyään tarvitse tarttua pulloon saati masentua. Sen sijaan hän voi käyttää kaiken lisääntyneen vapaa-aikansa itsensä toteuttamiseen ja itsestään huolehtimiseen.

Työttömyys ei ole todellinen yhteiskunnallinen ongelma. Todellinen ongelmamme on niukkuuden ja täystyöllisyyden sekä pelon ja pakon varaan rakentunut yhteiskuntamme, joka kierouttaa kulttuurimme eikä voi sallia teknologian mahdollistaman vapaa-ajan, hyvinvoinnin ja yltäkylläisyyden leviävän kaikkien ihmisten hyödyksi.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

32. Itsensä kaupiskelu työmarkkinoilla

Työpaikkahaastatteluissa kuvio on aina sama. Kenellekään ei ole epäselvää, kuka on ostaja, kuka on myyjä ja mistä kauppaa käydään. Koska työhaastattelussa on kyse tuotannontekijän kauppaamisesta, tulee itse kauppatavara asettaa näytille mahdollisimman edustavana. Ennen paikalle saapumista työnhakijan onkin sopeutettava oma ajattelunsa ja ulkonäkönsä vastaamaan yhtiön ajattelua ja imagoa.

Työnhakijan kannattaa muistaa, ettei yritys etsi ensisijaisesti ihmistä vaan tuotannontekijää. On turha kuvitella, etteikö yritys korvaisi työnhakijaa välittömästi työtehtävään suunnitellulla koneella tai robotilla, jos se vain suinkin olisi mahdollista. Siksi työnhakijan kannattaa omaksua mahdollisimman kliininen, persoonaton ja robottimainen olemus työhaastatteluun astellessaan, ellei työtehtävä nimenomaan edellytä inhimillistä otetta. Kyse on ennen kaikkea roolileikistä.

Työhaastattelussa vastassa on yleensä pari kolme tarkkaavaista ja kriittistä silmäparia. Kauppatavaran ei kuitenkaan pidä vaikuttaa hermostuneelta, sillä jokaista liikettä, elettä ja ilmettä tarkkaillaan – jokaisella lausutulla sanalla on merkitystä. Tullakseen toimeen työmarkkinoilla – ja markkinataloudessa yleensäkin – työnhakijan tulee piilottaa oma arvomaailmansa ja omaksua mielipiteikseen valtakunnan virallinen totuus. Tässä tehtävässä työnhakijaa auttaa iltapäivälehdistö. Iltapäivälehtien tehtävänä on yksinkertaistaa monimutkaiset asiat, värjätä ne mustavalkeiksi ja pureskella ne kiireiselle kuluttajalle helposti nieltävään muotoon. Ihminen, joka osoittaa kykenevänsä nielemään iltapäivälehtien syöttämän roskan kakistelematta, nielee varmasti myös yhtiön sisäisen tiedotuksen, arvomaailman ja propagandan, ollen siten turvallinen valinta työnantajalle.

Esiintymistaito ja ruskeakielisyys nousevat työnhakuprosessissa arvoon arvaamattomaan. CV ojennetaan työnantajille kuin tavaran käyttöohje. Se pitää sisällään tavaran luonteenomaiset ja siihen ohjelmoidut ominaisuudet, ohjelmointipaikka- ja ajankohtatiedot sekä käytössä kertyneen kokemuksen. Myös perhesuhteilla on tärkeä rooli työnhakuprosessissa. Perheellisyys viittaa kunnollisuuteen. Lisäksi perhe synnyttää työnhakijalle suuren yksittäisen menoerän lisäten siten työnhakijan riippuvuudesta kumpuavaa nöyrää miellyttämistarvetta. Tästä työnantaja erityisesti pitää.

Jos työnhakija on mies ja hänellä on puoliso, kaksi lasta, osamaksuauto ja omakotitalo asuntolainoineen – kuten tyypillisellä keski-ikäisellä miehellä yleensä on – tarkoittaa se käytännössä jo miellyttämispakkoa. Mitä suurempi perhe, sitä suurempi pankkilaina. Mitä suurempi pankkilaina, sitä suurempi riippuvuus työpaikasta. Mitä suurempi riippuvuus, sitä suurempi nöyryys, ja niin edelleen. Siksi perhe onkin omiaan lisäämään etenkin perheellisten miesten arvoa työmarkkinoilla.

Raadin edessä työnhakija esittelee elämänsä matkana, jonka kaikkien uhrausten lopullisena päämääränä on aina siintänyt työpaikka juuri tässä nimenomaisessa yrityksessä. Mitä nopeammin ja enemmän ihminen on ehtinyt saavuttaa ja mitä suurempaa ja epäinhimillisempää ahkeruutta kokelas on aiemman uransa aikana osoittanut, sitä parempaa hintaa hän voi itsestään pyytää. Kaikki ne uhraukset ja laiminlyönnit, jotka ihminen on uransa vuoksi joutunut omassa henkilökohtaisessa elämässään tekemään, loistavat työhaastattelussa kuin mitaleina rinnassa. Silti kyselytutkimuksissa, joissa mitataan ihmisten arvomaailmaa, sijoittuvat terveys, perhe, vapaus ja ihmissuhteet aina arvojen kärkisijoille. Juuri nämä samat arvot hektinen työelämä vaatii kuitenkin aina ensimmäisenä uhraamaan.

Ei ole kovinkaan yleistä, että ihminen kuolinvuoteellaan harmittelisi sitä, kuinka hän tulikaan viettäneeksi liikaa aikaa läheistensä kesken tai rakkaimpien harrastustensa parissa. Kovin harva muistelee enää tuolloin kaiholla aikaansa työelämässä. Työelämä murheineen ja kiireineen näyttäytyy kuolinvuoteella kovin toisenlaisessa valossa.

Eikö olekin tragikoomista, kuinka elämän todellinen tarkoitus paljastaa itsensä ihmiselle usein vasta kuoleman lähestyessä, viimeisten elinviikkojen aikana – siinä vaiheessa, kun kaikki on jo myöhäistä. Tuolloin viimeistään oivallat, että kaikki se, mitä teit koko parhaan aikuisuutesi ajan, olikin todellisuudessa pelkkää harhaa. Aidosti tärkeät asiat löytyivät jostain aivan muualta.

Ihmisen luontaiset arvot ovat kiinteässä yhteydessä ihmiskunnan ajattomiin viisauksiin. Nämä arvot ovat olleet kaikissa kulttuureissa kaikkina aikoina täsmälleen samat, eivätkä ne kulje käsi kädessä rahajärjestelmän ylläpitämän arvomaailman kanssa.

perjantai 9. joulukuuta 2011

31. Työmarkkinat vs. orjamarkkinat

Jos sinulla ei ole varallisuutta omasta takaa, on sinun tehtävä työtä elääksesi. Jos taas varallisuutesi ylittää tietyn kynnyksen, sinun ei tarvitse enää koskaan tehdä mitään vasten tahtoasi, vaan olet vapaa tekemään mitä ikinä haluat. Riittävän suuri varallisuus ylläpitää itse itseään.

Entisaikoina työpakko tunnettiin orjuutena, mutta koska orjuus on virallisesti lakkautettu, kuulostaa sellaisesta puhuminen nykypäivänä tahdittomalta. Orjuus ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään. Orjia on nykypäivänä enemmän kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Vain orjuudesta puhuminen on lopetettu.

Orjataloudessa orja oli määrätty joka aamu heräämään tiettyyn aikaan, menemään tiettyyn paikkaan ja tekemään tiettyjä asioita omistajien hyväksi siihen saakka, kunnes hänellä oli lupa poistua. Palkkioksi tästä orjan isäntä oli velvollinen huolehtimaan orjansa kelvollisesta elatuksesta. Jos isäntä tahtoi päästä orjastaan eroon, hän vei orjansa orjamarkkinoille, josta uusi isäntä saattoi ostaa tämän mukaansa. Mitä vahvempi tai taitavampi orja oli, sitä parempaa hintaa isäntä saattoi orjasta pyytää.

Markkinataloudessa työntekijä on määrätty joka aamu heräämään tiettyyn aikaan, menemään tiettyyn paikkaan ja tekemään tiettyjä asioita omistajien hyväksi siihen saakka, kunnes hänellä on lupa poistua. Palkkioksi tästä työntekijä saa palkan, jolla hän ylläpitää itse omaa elintasoaan. Jos hänet irtisanotaan tai hän irtisanoutuu, joutuu hän myymään itse itsensä jollekin toiselle työnantajalle. Mitä taitavampi työntekijä on, sitä suurempaa hintaa hän voi itsestään pyytää.

Kun orjataloudesta siirryttiin palkkatyötalouteen, vastuu työntekijän hyvinvoinnista siirtyi työntekijälle itselleen. Palkkatyöläinen teki samat työt kuin orjakin, mutta sen lisäksi hän hoiti itselleen myös asunnon ja elatuksen. Palkkatyöhön perustuva talous teki työväestön hankkimisesta työnantajalle helpompaa ja joustavampaa. Lisääntynyt vapaus lisäsi työväestön motivaatiota ja nosti työn tuottavuutta. Nyt työntekijä tuotteisti, markkinoi ja myi itse itsensä. Hän ryhtyi myös itse valvomaan oman työnsä jälkeä. Enää ei tarvittu orjapiiskuria motivaation synnyttäjäksi. Työntekijä huolehti nyt itse omasta motivoinnistaan piiskaamalla itseään yhä parempiin työsuorituksiin. Vaihtoehtona palkkatyölle oli työttömyys ja siitä seuraava köyhyys. Työntekijän yhteenlaskettu työmäärä lisääntyi, mutta se oli pieni hinta vapaudesta. On aivan eri asia olla orjana vain 8 tuntia päivässä kokopäivätoimisen orjuuden sijaan. On aivan eri asia tietää voivansa lopettaa työt koska vain itse haluaa kuin jatkaa ikuista raadantaa päivästä toiseen ilman toivoakaan poispääsystä. Palkkatyöläinen voi periaatteessa valita itse myös oman työpaikkansa, mutta käytännössä näin tapahtuu vain harvoin. Etenkin matalapalkka-aloilla toimivat ihmiset, nuoret ikäluokat ja vaikeasti velkaantuneet kansalaiset joutuvat ottamaan vastaan sen työn, jonka sattuvat saamaan. Näillä matalapalkka-aloilla ja etenkin köyhissä ja kehittymättömissä maissa palkkatyöläisten orjuutettu asema korostuu entisestään.

Vaikka nykyajalle on tyypillistä asioiden silottelu ja kaunistelu, ei se kuitenkaan kykene muuttamaan totuutta miksikään. Kun yhteiskuntiin luodaan keinotekoinen niukkuus, johon vedoten ihmiset pakotetaan työntekoon, kyse on työpakosta. Työpakko puolestaan on synonyymi sanalle orjuus. Kyse on edelleen orjataloudesta. Tänä päivänä se vain on toteutettu niin hienovaraisesti ja salakavalasti, ettemme kykene sitä näkemään, ellemme tiedä mihin katsoa. Valtiollinen koulujärjestelmä pyrkii aina tuottamaan mahdollisimman hyvin järjestelmään sopeutuvia kansalaisia riippumatta siitä, kuinka sairas järjestelmä itsessään on.

Tätä kritiikkiä ei tule ymmärtää väärin. Käsillä tekeminen ja omien kätten töiden tarkastelu on ihmiselle mitä luonteenomaisinta ja parhainta terapiaa. Kyse ei siis ole ihmisen luontaisen uteliaisuuden, innostuneisuuden ja niistä kumpuavan toimeliaisuuden vastustamisesta vaan yhteiskunnan ylläpitämän työpakon – pakkotyön – kyseenalaistamisessa.

Meillä on teknologia ja automaatio, jonka varaan voisimme rakentaa hyvinvointimme niin, että kaikki voisivat hyvin ja ihmisillä olisi enemmän vapaa-aikaa. Sen sijaan ylläpidämme yhteiskunnassa keinotekoista niukkuutta ja ajamme ihmiset ahtaalle, jotta heidän on pakko myydä itseään ja omaa elämäänsä ja tehdä alentavia työtehtäviä minimipalkalla.

torstai 8. joulukuuta 2011

30. Korskeasta orista nöyräksi velkaruunaksi

Yhteiskunnan kannalta erityisen kannattavaa on saada nuori ihminen tarttumaan velkakoukkuun jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Sen sijaan, että opiskelijoiden opintotukea korotettaisiin, heidät houkutellaan ottamaan opintolainaa. Opintolainan poismaksu tapahtuu opintojen jälkeen työelämään astuttaessa. Opintolainan ansiosta opiskelijalle syntyy opiskeluiden jälkeen pakonomainen tarve hakeutua mahdollisimman pian työmarkkinoille.

Kun vaatimattoman suuruinen, turvallinen ja pienikorkoinen valtion takaama opintolaina kuitataan maksetuksi, nuoren asenne velkaa kohtaan muuttuu. Enää velka ei tunnu niin pelottavalta. Kun perheen perustaminen ja ensiasunnon hankinta tulee ajankohtaiseksi, nuoruuden opintovelka muistuu lämmöllä mieleen ja velan ottamiskynnys alenee. Näin nuoruuden viaton opintolainakokeilu toimii porttina astetta kovempiin velkoihin – pankkilainoihin, asuntolainoihin ja kulutusluottoihin. Heikoimmat sortuvat pikavippeihin.

Rahoitusmarkkinoilla kaikki keinot ovat sallittuja. Pankista asuntolainaa kyselevä nuoripari johdatellaan viihtyisään ja rauhalliseen huoneeseen. Asuntolainan neuvottelijaksi on usein palkattu miellyttävä keski-ikäinen nainen, joka ikään kuin huolehtivana äitihahmona juttelee niitä näitä. Hän syöttää nuorelle parille pullaa, juottaa kahvia ja ohjaa keskustelun kuin huomaamatta pariskunnan tulevaisuudensuunnitelmiin. Yhdessä maalaillaan kuvaa autereisesta huomispäivästä. Uusi omakotitalo, auto ja kesämökki järven rannalla luovat onnen edellytykset. Myös vakuutukset hoidetaan kuntoon samalla kertaa. Luotettavan ja turvallisen tuntuisen pankkitädin kanssa kaikki tuntuu yhtäkkiä täysin mahdolliselta ja vieläpä kovin helpolta. Nimi vain paperiin ja kaikki on sillä selvää. Vuosikymmenten mittainen velkakoukku on nielty.

Pesänrakennusvaihetta elävät nuoret ihmiset lankeavat lähes poikkeuksetta ansaan. Vasta kun asuntolainan paino tuntuu konkreettisena niskassa, alkaa totuus hiljalleen paljastua. Jatkuva pelko työpaikan ja siten velan vakuutena olevan omaisuuden menettämisestä tekee työntekijästä alistuvan ja nöyrän. Velasta ja kiireestä johtuva stressi tekee ilmapiirin kotona kireäksi, mikä heijastuu parisuhteen laatuun ja lasten hyvinvointiin. Arki muodostuu pian säännöllisiksi pakonomaisiksi rutiineiksi, ja vuodet kiitävät ohi sen suurempia oivalluksia tuottamatta.

Tavallisen kansalaisen velkasuhde pankkiin ajaa saman asian kuin korskean orin kuohitseminen. Wikisanakirja osuu suoraan asian ytimeen: "Kuohitsemalla ori saadaan siitä varsin lauhkea ruuna, joka soveltuu vaikkapa työhevoseksi."

Asuntolainan itselleen hankkineesta villistä ja vapaasta orista tulee pankkiirin munaton velkaruuna. Kuohilas laskee alistuneena katseensa maahan, kumartaa nöyränä päänsä ja antaa pankkiirin asetella länget kaulaansa. Pois jäävät nuoruuden vapaus ja oikeudenmukaisuuden ihanteet. Vaihtoehtoa ei ole. Ilman työtä ei ole hienoa kotia, ei uutta autoa, ei kesämökkiä järven rannalla. Ja jos ihmiseltä lähtee työ, lähtee häneltä omaisuuden lisäksi helposti myös puoliso ja lapset. Siksi velkaruunalle ei jää muuta mahdollisuutta kuin alistua isäntänsä tahtoon. Nyt hänen tulemisistaan, menemisistään ja tekemisistään määräävät pankkiiri ja työnantaja. Kun työnantaja pyytää työntekijää venymään ylitöihin ja tekemään töitä myös vapaa-ajallaan, velkaruuna ymmärtää asemansa. Velallisena hänellä ei ole varaa kapinoida vastaan. Nöyränä kuohilas ravaa oravanpyörässään kuukaudesta ja vuodesta toiseen korkeintaan säyseästi hörähdellen – koskaan kuitenkaan pillastumatta. Perhe, omat henkilökohtaiset harrastukset ja kiinnostuksenkohteet sysätään syrjään. Niiden aika on vasta sitten, kun nuoruus ja terveys ovat jo menneet: ”Niin kauan kuin ollaan vielä kunnossa, tehdään töitä kellon ympäri!” Talouden älykkyys – syövän älykkyys – tarvitsee alati kiihtyvää kasvua. Kasvainta on ruokittava.

Velkaorjuus voi jäädä pelkäksi tyhjäksi sanaksi, jos emme ymmärrä liikkeellä olevan rahan todellista velkaperusteista luonnetta. Kaikki raha on luonteeltaan velkaa, eli velka on rahaa. Jos tahdomme käyttää vaihdon välineenä rahaa, jonkun on aina pakko velkaantua. Ja jotta edellisten velat tulisivat korkoineen kuitatuksi, seuraavien täytyy velkaantua aina vähän enemmän. Kun ihminen velkaantuu, hänen on pakko tehdä työtä. Työpakko puolestaan on synonyymi sanalle orjuus. Velkaan perustuva rahajärjestelmä perustuu lopulta aina työpakkoon, eli kyse on orjataloudesta. Kaikki se on taitavasti piilotettu velkaperusteiseen rahaamme.

Tietty määrä väestöstä on aina pakotettu kantamaan velkaa, jotta loput voisivat käyttää rahaa. Sitä mukaa kun velka on omalta osalta kuitattu, siirtyy vastuu velasta seuraavalle sukupolvelle. Mutta jos huono tuuri käy ja taantuma tulee juuri sillä hetkellä kun olet ottanut harteillasi uunituoreen asuntolainan, olet hyvin suurella todennäköisyydellä matkalla kohti vararikkoa ja velkavankeutta. Näin käy riippumatta siitä, kuinka huolellisesti olet asiasi siihen saakka hoitanut.

Velkaan perustuvaa rahajärjestelmää kuvataan usein lasten tuolileikkinä. Tässä leikissä tuoleja on aina yksi vähemmän kuin leikkijöitä. Kun musiikki soi, kaikilla lapsilla on kivaa ja he liikkuvat vapaasti tuolien ympärillä, mutta kun musiikki lakkaa ja pitäisi käydä istumaan, yksi jää aina ilman istumapaikkaa. Hän putoaa pelistä pois. Vaikka kukaan ei halua hävitä, jonkun on silti aina hävittävä.

Niin kauan kun tämä peli on käynnissä, kiihtyvässä kasvussa oleva velka saa meidät työskentelemään yhä vain kiivaammin. Koska taloudessa on velkaa aina enemmän kuin rahaa, ei kaikkia velkoja voida koskaan maksaa pois, riippumatta siitä kuinka paljon työskentelisimme. Tuolileikissä on jo lähtökohtaisesti liian vähän tuoleja. Se kuuluu pelin henkeen.

Olemme keskellä alati kiihtyvää noidankehää. Itsemme lisäksi näännytämme samalla myös ympäristömme. Tämä ei kuitenkaan estä valtiovaltaa käyttämästä velkaa pelotteena ja vallan välineenä, jonka avulla kansaa piiskataan ikuisesti yhä vain kovempaan työntekoon. Jos kansalaiset eivät itse ymmärrä velkaantua riittävästi, velkaantuu valtio heidän puolestaan, jolloin lopputulos on täsmälleen sama.

Koska kaikki raha on velkaa ja tänä vuonna tuota velkaa on taas hieman enemmän kuin edellisenä vuonna, kaikkien kansalaisten tulee työskennellä samassa suhteessa ahkerammin. Näin tapahtuu siitäkin huolimatta, että ihmiskunnan teknologisen ja luonnontieteellisen ymmärryksen taso – joka todellisuudessa synnyttää kaiken hyvinvointimme – on jo satojen vuosien ajan ollut alati kiihtyvässä kasvussa.

Jos ihmiskunta pyrkisi voiton maksimoinnin sijaan maksimoimaan oman hyvinvointinsa, ihmistyön määrä vähenisi samassa suhteessa teknologisten innovaatioiden kasvun kanssa. Jo vuosikymmenten ajan ihmisille olisi voitu tuottaa kaikki nykyiseen hyvinvointiin tarvittavat palvelut ja hyödykkeet vain murto-osalla nykyisestä työvoimasta teknologian ja automaation keinoin. Mutta velkaan perustuvan rahajärjestelmän puitteessa, jossa jokaiselle ihmiselle tulee aina löytyä työtä, ylläpidämme lukemattomia täysin turhia työpaikkoja, joiden ainoa tehtävä on ylläpitää nykyisiä, satoja vuosia vanhoja, negatiivisen yhteiskunnallisen energian perustalle kasvaneita rakenteita.

Menneille sukupolville työnteko oli välttämätön pakko. Sen sijaan nykyaikana työikäisten ihmisten työpakkoa pidetään yllä pääasiassa rakenteellisista syistä. Yhteiskunnat ovat valmiita tuottamaan jopa keinotekoista niukkuutta ylläpitääkseen yhä mahdottomammaksi muodostuvaa täystyöllisyyden ihannetta. Täystyöllisyyden ihanne on myös ekologisesti täysin kestämätön ajatus.

Yhä useampi nykyajan työpaikka tuntuu keinotekoiselta ja turhalta. Yhä useampi nykynuori myös tiedostaa tämän. Yhä useampi heistä tahtoisi etsiä elämäänsä sisältöä jostain aivan muualta, kuten tutkimustyöstä, opiskelusta, matkustelusta, harrastuksista, ystävien ja perheen parissa vietetystä vapaa-ajasta, ja niin edelleen.

Nykyjärjestelmässä ihminen on vapaa vasta eläkkeellä. Tosin samalla hetkellä kun työläinen jää eläkkeelle, muuttuu hän tehokkuutta ja voitonmaksimointia ihannoivan yhteiskunnan silmissä hyödyttömäksi yhteiskunnan elätiksi. Hyödyttömäksi itsensä tunteva ihminen masentuu ja kuolee pian pois. Toimiessaan näin kuohittu ja loppuunajettu velkaruuna suorittaa viimeisen palveluksensa yhteiskunnalle.