Rahajärjestelmässä, jossa kaikki raha on pohjimmiltaan velkaa, voidaan velat korkoineen kuitata maksetuiksi ainoastaan uusilla, yhä suuremmilla veloilla. Jos tämä velkarahan kasvu joskus lakkaa tai häiriintyy, kupla puhkeaa. Tyypillistä rahajärjestelmälle on myös se, ettei sen todellista luonnetta paljasteta kansalaisille.
Velkaperusteisen rahajärjestelmämme perustuu puhtaalle pyramidihuijaukselle. Se on ylivoimaisesti suurin, pitkäikäisin ja tuhoisin koskaan rakennettu pyramidihuijaus, joka on viimein saavuttanut kasvunsa huippukohdan ja aloittanut pitkän, alati jyrkkenevän romahdusvaiheensa. Maailmantaloudessa on parhaillaan käynnissä pudotuspelit. Pelin edetessä alati kumuloituva velka tulee tukehduttamaan alleen kansantalouden yksi toisensa jälkeen. Maiden kansalaiset, jotka eivät ymmärrä rahan luonnetta eivätkä ole tietoisia rahaan itseensä piilotetuista mekanismeista, eivät voi ymmärtää, miksi jatkuvista leikkauksista, kiristyvästä verotuksesta ja alati kiihtyvästä työtahdista huolimatta taloutta ei koskaan saada kuntoon ja velkoja maksettua. Poliitikot ratsastavat kansan tietämättömyydellä niin kauan kuin pystyvät.
Nykyinen pankkijärjestelmämme synnyttää noin 98 prosenttia kaikesta rahasta tietokonejärjestelmissään. Miljardit eurot syntyvät murto-osasekunneissa tyhjästä miljardien eurojen velkoja vastaan. Rahaa voidaan luoda äärettömästi, eikä sillä ole käytännössä lainkaan valmistuskustannuksia. Jokainen uusi laina synnyttää koron, joka synnyttää kiihtyvän tarpeen uusille lainoille, kunnes maailmantalous tukehtuu velkaan ja koko järjestelmä romahtaa omaan mahdottomuuteensa.
Loppukliimaksi on vielä kokematta. Vielä jonain päivänä tämäkin kupla tyhjenee, tosin eri tavalla kuin perinteiset pyramidihuijaukset, jotka poksahtavat nopeasti ja näyttävästi kuin saippuakuplat. Nopean puhkeamisen sijaan talouden kupla valuu tyhjiin hitaasti. Se hiipuu pitkän ajan kuluessa hiljalleen kasaan, kuin puhaltimesta irrotettu pomppulinna. Alati kasvava velkataakka korkoineen tukehduttaa talouden toiminnan, ja niin kansantaloudet kulkevat taantumasta toiseen – kunnes ihmiset ovat valmiita kyseenalaistamaan kaikki yhteiskunnalliset instituutiot riippumatta siitä, kuinka pyhiä tulkintoja omasta tärkeydestään ne ovat vuosikymmenten kuluessa omaksi turvakseen rakennelleet. Muutos tulee olemaan totaalinen. Se tulee viemään vuosikymmeniä ja tulee pitämään sisällään – ei pelkän rahajärjestelmän kyseenalaistamisen – vaan kaikkien vanhojen rakenteiden uudelleen arvioinnin ja uudelleen suunnittelun.
-------
Michael Ruppert kuvailee miten romahdus tapahtuu, kun tämä pyramidihuijaus alkaa sortua.
VastaaPoistaTuon herran kuvailemat tapahtumat ovat jo alkaneet, jos asioita on seuraillut.
http://www.disclose.tv/action/viewvideo/50078/Collapse__part_1_/
Ruualla ja raaka-aineiden hinnoilla keinottelu on voimistunut ja kullan hinta on noussut. Öljyn saatavuus ja hinta heilahtelee.
http://www.youtube.com/user/CollapseMovie?blend=21&ob=5
http://ebolakani.blogspot.com/2010/01/velkapyramidiponzihuijaus.html
VastaaPoistahttp://ylivuoto.wordpress.com/2011/02/24/maailman-suurinpyramidihuijaus/
VastaaPoista