45. Haluan miellyttää

Kirjan alussa kuvaillulle apinalaumalle tyypillinen miellyttämistarve toimii myös ihmisten maailmassa. Osoittaakseen kuuluvansa joukkoon ihmisellä on tarve osoittaa olevansa samaa mieltä vallitsevan kulttuurin - siis valtaeliitin ylläpitämän virallisen totuuden kanssa - olipa tuo kulttuuri kuinka älytön tahansa.

Kun pelokas ja epävarma nuorukainen menee armeijaan, vastaan kävelee samanikäinen alikersantti, joka huutaa naama punaisena, miten armeijassa tulee kävellä, tervehtiä ja puhutella, vaikka alokas on osannut kävellä, tervehtiä ja puhutella siviilissä täysin kelvollisesti ja paljon sivistyneemmin jo lähes 20 vuotta. Myöhemmin tuo sama alikersantti opettaa alokkaalle kuinka ihmisiä tapetaan. Kaikkea tätä pidetään täysin normaalina kasarmialueen sisäpuolella. Sen sijaan jos vastaavaa käytöstä ja puhetta tavattaisiin armeijan ulkopuolella siviilitamineissa, joutuisi nuorukainen pakkohoitoon – eikä syyttä. Kyse on todellakin hyvin kieroutunutta käytöstä opettavasta instituutiosta.

Ei siis ihme, jos alokkaasta tämä kaikki tuntuu aluksi järjettömältä, vastenmieliseltä ja vinoutuneelta, mutta kun peruskoulutuskausi on kulunut loppuun ja hän itse toimii alikersanttina, myös hän huutaa nyt naama punaisena opettaessaan nuoria aikuisia kävelemään, tervehtimään, puhuttelemaan ja tappamaan. Näin alikersantti osoittaa omaksuneensa kyseenalaistamatta valtaeliitin asettaman pelin säännöt. Kieroutunut kulttuuri on tehnyt tehtävänsä. Alikersantti ei enää ajattele. Alikersantista on tullut apina, joka haluaa miellyttää.

Sama kieroutunut peli jatkuu, kun siirrytään rintamalle tositoimiin. Rintamalinjojen molemmin puolin valtion viralliset instituutiot synnyttävät keinotekoisen vastakkainasettelun ilmapiirin kylvämällä pelkoa armottomasta vihollisesta. Ennen pitkää tauottomaan propagandaan altistuneiden ihmisten pelko muuttuu vihaksi.

Nyt tuhannet tavalliset nuoret pojat ja perheenisät matkustavat satojen kilometrien päähän, tarttuvat aseisiin ja ryhtyvät teurastamaan kaltaisiaan nuorukaisia. He eivät tietenkään toimisi näin normaaliolosuhteissa, mutta armeijassa he hylkäävät järkensä ja omatuntonsa, koska pelin henki ja sotilaan rooli vaativat heitä niin tekemään. Kotiin palattuaan he näkevät painajaisia ja tuntevat sisällään pohjattoman syvää onttouden ja tyhjyyden tunnetta. Mutta kun käsky käy taas rintamalle, tarttuu nuorukainen aseeseensa ja jatkaa sankaritekojaan.

Nationalismin valheilla aivopestyt ihmiset eivät välttämättä saa työstään edes rahapalkkaa, eivätkä he sitä vaadikaan, vaikka ovat tuomittuja toimimaan äärimmäisen stressin ja lähes sietämättömän paineen alaisuudessa vuorotta yötä päivää. Kuinka tämä on mahdollista? Eikö raha olekaan ihmisen suurin motivaattori?

Ihmisen luontainen palkkiojärjestelmä ei tunne rahan käsitettä. Raha ei ole todellista. Ihmisen sisäsyntyinen miellyttämisen tarve on kaikkien keinotekoisten palkkiojärjestelmien yläpuolella. Ihminen on valmis tekemään mitä tahansa tullakseen hyväksytyksi yhteisössään. Siksi yhteisön pelisäännöt määräävät lopulta aina sen, mikä käytös katsotaan yhteisön silmissä hyväksytyksi.

Kulutusyhteiskunnan uskonnollinen rituaali on kuluttaminen. Kuluttaessasi toimit kuten sinun kuuluu toimia. Miellytät itseäsi miellyttämällä muita. Kuluttamalla kuulut joukkoon. Niinpä ihminen, joka omistaa paljon rahaa, on yhteiskunnassa tyypillisesti korkealle arvostettu – onhan hänellä paljon ostovoimaa. Jotta tavallinen ihminen voisi saada ostovoimaa, on hänen tehtävä työtä. Työ on kuitenkin vain keino hankkia ostovoimaa. Työ itsessään ei ole kulutusyhteiskunnan päätarkoitus – kuluttaminen on.

Tehokkain tapa miellyttää on panostaa näkyvään kulutukseen, kuten uuteen autoon, asuntoon ja omaan ulkonäköön. Facebookin ja muiden yhteisöpalvelujen aikakaudella mikään uusi ostos ei jää lähipiiriltä huomaamatta. Jokainen arjesta poikkeava tapahtuma tulee dokumentoida värikuvin tai videoin, lähettää yhteisöpalveluun ja saattaa siten nettiyhteisön tietoisuuteen. ”Kulutan – olen siis olemassa” -filosofia muodostaa perustan nykykulttuurimme arvopohjalle ja elämänkatsomukselle.

Vaikka egoistista käytöstä ja maailmankatsomusta palkitseva järjestelmämme itsessään on sairas kuin terminaalivaiheeseen edennyt syöpäpotilas, nykyihmisillä ei ole oikeastaan mitään muuta mahdollisuutta kuin liittyä osaksi sitä. Menemällä työhön ja hankkimalla itselleen ostovoimaa ihminen tukee järjestelmää, joka lähtökohtaisesti aiheuttaa köyhyyttä, nälänhätää, sotia, ympäristön tuhoutumista sekä lukemattomia kiireestä ja stressistä syntyviä ongelmia, kuten päihdeongelmia, masentuneisuutta ja perheiden irrallisuutta. Järjestelmä, jota me kaikki omalla panoksellamme tuemme, on perustaltaan hyvin sairas.

”Väitän, että noin 95 prosenttia perheiden sisäisistä taisteluista, ongelmista ja hajoamisista linkittyy suoraan rahaan. Ja tämäkin arvio on luultavasti laskettu alakanttiin.”

– Bernard Lietaer, Euroopan unionin rahajärjestelmän suunnittelija

Viimeisen kymmenen tuhannen vuoden aikana olemme kokeilleet vain negatiiviseen energiaan perustuvia yhteiskuntajärjestelmiä. Onko siis mikään ihme, että historiamme on ahneuden ja pahuuden kyllästämää? Onko lopulta mikään ihme, että niin monet ihmiset voivat niin pahoin nyky-yhteiskunnassa? Kaiken yhteiskunnallisen kohinan taustalla he syvällä sisimmissään tiedostavat, ettei yhteiskuntamme perustu millekään kestävälle – että kaikki se, minkä puolesta he ponnistelevat, on yhteiskunnan mekanismien kautta pohjimmiltaan itsetuhoista, ollen omiaan lisäämään ainoastaan tasapainottomuutta, epäjärjestystä ja kaaosta.

"Sopeutuminen syvästi sairaaseen yhteiskuntaan ei ole välttämättä osoitus ihmisen terveydestä."

– Jiddu Krishnamurti

Miksi suostumme elämään osana yhteiskuntaa, jonka ylläpitämät arvot niin selkeästi kannustavat meitä kieroutuneeseen käytökseen? Miksi siedämme itsekkyyttä, ahneutta, niukkuutta ja pahuutta ruokkivaa järjestelmää? Miksi annamme oman hiljaisen hyväksyntämme järjestelmälle, jonka perusta on valettu täysin kestämättömälle pohjalle?

Miksi emme rakentaisi yhteiskuntaamme terveiden ja kestävien arvojen ja ihmiskunnan ajattomien viisauksien varaan? Miksi emme uudelleensuunnittelisi yhteiskuntaa sellaisten itsestään selville periaatteiden pohjalle, ettei yksikään ihminen voisi missään olosuhteissa saada palkkiota toisten ihmisten pahoinvoinnista tai luonnon tuhoutumisesta? Miksi emme edes yritä? Miksi niin harvat edes puhuvat asiasta?

Instituutiot pysyvät elinvoimaisina vain niin kauan kuin ihmiset suostuvat alistumaan niiden ohjailtaviksi. Käyttäytymistämme kierouttavat instituutiot tarvitsevat tietoista osallistumistamme, jotta ne voivat säilyä hengissä. Ilman yhteistyömme ja tottelevaisuutemme ravintoa ne kuihtuvat pois. Näiden instituutioiden olemassaolo on riippuvainen halustamme tulla hallituksi. Vasta sillä hetkellä, kun instituutio ymmärretään kyseenalaistaa, voi sen lumous alkaa murentua.

----------