sunnuntai 10. syyskuuta 2017

57. Elämänvoima: voima yli kosmisen järjestyksen


Nykyaikainen tieteellinen maailmankatsomus näkee aistein havaittavan maailmankaikkeuden kaoottisten ja sattumanvaraisten luonnonvoimien temmellyskentäksi, mikä tekee sen keskellä kehittyneestä huikean monimutkaisesti järjestäytyneestä biologisesta elämästä kaikki luonnonlait kumoavan poikkeuksen. Ajallisin silmin katsottuna biologinen elämä on kaaoksen voimien keskellä yleisen järjestyksen rikkova anomalia, jonka ilmestymistä ja olemassaoloa mikään tunnettu luonnonlaki ei selitä eikä ennusta.

Elämä ilmentää jo aivan alkeellisimmissakin elämänmuodoissa valtavan monimutkaista järjestystä silläkin uhalla, vaikka älyttömässä, tiedostamattomassa ja sokean sattuman täyteisessä maailmankaikkeudessa järjestyksellä ei pitäisi olla mitään lisäarvoa epäjärjestykseen verrattuna. Pikemminkin päin vastoin: luonnontieteellinen tutkimus on osoittanut, että näkyvä maailmankaikkeus ja kaikki tuntemamme luonnonlait tukevat kaikin tavoin entropiaa, eli alati lisääntyvää hajetta ja epäjärjestystä, eikä ainoatakaan sellaista luonnonlakia tai luonnollisten lakien muodostamaa mekanismia tunneta, joka selittäisi korkeasti järjestäytyneiden, tietoisten ja älykkäiden biologisten elämänmuotojen syntymän ja kehityksen. Silti biologista elämää kuitenkin esiintyy ja on olemassa. Mistä oikein on kysymys?

Jokainen elollinen olento ilmentää luonnontieteelle selittämätöntä, näkymätöntä ja tuntematonta voimaa, joka yksilöi sen tarkkarajaiseksi yksilölliseksi organismiksi ja estää entropian lakeja toimimasta tuon voimakentän vaikutuspiirissä. Kutsumme tätä näkymätöntä voimaa elämänvoimaksi.

Elämänvoima ilmenee elämänmuodoissa paitsi tietoisuutena, myös huikean korkealuokkaisena älykkyytenä, sillä se kykenee muodostamaan pienen pienistä aineen osasista valtavan nerokkaita ja monimutkaisia biokemiallisia rakenteita, jotka oppivat paitsi säilömään informaatiota, myös monistamaan ja siirtämään sitä eteenpäin sukupolvelta toiselle, vieläpä kaiken aikaa uudistuen, kehittyen ja jalostuen entisestään. Tämän älykkään elämänvoiman täytyy olla jatkuvasti tietoinen paitsi sisäisesti kaikkien solujensa tilasta, myös kehonsa ulkopuolisen ympäristön tilasta, sillä jos jokin uhkaa järkyttää organismin sisäistä tai ulkoista hyvinvointia, täytyy sen osata puolustautua tai vaihtaa sijaintiaan kyetäkseen ylläpitämään elämälle suotuisat olosuhteet vallitsevina myös jatkossa. Tämänkaltainen havainnointi- ja säätelymekanismi on merkki havainnoivasta tietoisuudesta ja sellainen on jokaisessa elämänmuodossa aina läsnä riippumatta sen kehitystasosta.

Kaikki tunnettu elämä muodostuu soluista. Solu on eräänlainen elämän perusyksikkö maapallolla. Alkeellisimpia eläviä olentoja ovat yksisoluiset bakteerit, joita mahtuu useita satoja tuhansia yksilöitä tämän tekstin yhden pisteen suuruiselle alueelle. Pienuudestaan huolimatta jokainen niistä on erillinen ja yksilöllinen eliö, jolla on oma aineenvaihdunta ja joka voi aistia, liikkua, lisääntyä ja kehittyä itsenäisesti. Jokaista yksisoluista olentoa ympäröi solukalvo, joka erottaa eliön ympäristöstään ja muodostaa tarkkarajaisen suojatun ympäristön – eräänlaisen mikrokosmoksen – kaaoksen keskelle. Solun sisällä elämä voi ilmentää korkeampaa järjestystä paikallisesti ja ylläpitää elämälle suotuisia olosuhteita ulkopuolella vallitsevasta kaaoksesta huolimatta.

Elämänvoima on ainoa aistitodellisuudessa havaittava voima, joka kykenee uhmaamaan kaaoksen ja entropian valta-asemaa ajassa ja tilassa. Niin kauan, kun elämänvoima on biologisessa olennossa läsnä, kumoaa sen vaikutus kaikki entropian lainalaisuudet, mutta välittömästi sillä hetkellä, kun elämänvoima poistuu biologisen organismin ruumiista, alkaa ruumis hajota entropian lakien vaikutuksesta. Elämänvoima kykenee kumoamaan entropian universaalit lainalaisuudet pelkällä läsnäolollaan omalla vaikutusalueellaan ja korvaamaan ne paikallisesti korkeammalla järjestyksellä ja älykkyydellä – mikä on jo sinänsä suora merkki elämänvoiman kaaosta korkeammasta alkuperästä.

Elämänvoiman vaikutusalue on tarkkarajainen. Yksisoluisten olentojen tapauksessa se rajautuu yksisoluisen olennon solukalvoon. Monisoluisten olentojen tapauksessa elämänvoiman vaikutusalue käsittää lukemattomista yksittäisistä soluista koostuvan olennon koko kehon. Jokin aineen rakenteessa tiedostaa kuulumisensa tai kuulumattomuutensa elämänvoiman vaikutuspiiriin. Mikäli yksittäinen aineen osanen kuuluu elämänvoiman vaikutuspiiriin, eivät kaikkeudessa vallalla olevat entropian lainalaisuudet enää päde siihen, vaan ne korvautuvat paikallisesti elämänvoiman ylläpitämällä korkeammalla järjestyksellä ja älykkyydellä.

Mistä tämän kaltainen tieteelle näkymätön tietoinen elämänvoima sitten voi olla peräisin? Mistä voi olla peräisin voima, joka kykenee paikallisesti kumoamaan jopa kosmisen järjestyksen piiriin kuuluvat entropian ajattomat lainalaisuudet ja luomaan materiasta korkeasti järjestyneitä, korkeaa tietoisuutta, älykkyyttä ja henkisyyttä ilmentäviä biologisia olentoja, joiden korkeimmat ilmentymät, ihmiset, kykenevät kohoamaan jopa itsetietoisuuteen asti ja ilmentämään tuota samaa korkeampaa kosmista järjestyksen- ja kauneudentajua myös omassa elämässään.

Tutkijat etsivät tietoisen elämänvoiman lähdettä hermostosta ja aivoista, mutta tietoinen elämänvoima ei rajoitu vain hermostoon – vaikka ilmeneekin ihmisaivojen kautta itsetietoisuutena. Tietoinen elämänvoima on vahvasti läsnä jo heti ensimmäisissä ja alkeellisimmissa elämänmuodoissa ja ilmenee lukemattomissa sellaisissakin biologisissa organismeissa, joilla ei ole käytännössä lainkaan aivosolukkoa tai hermostoa. Niinpä tietoinen elämänvoima ei ole vain pelkkä hermoston tuottama ominaisuus, vaan pikemminkin päinvastoin: tietoinen elämänvoima tulee ensin ja ohjaa myös biologisten olentojen hermoston kehitystä.

Elämän ja evoluution muodostama biologinen organismi on eräänlainen käyttöliittymä, jonka keinoin pisara järjestävän periaatteen elämänvoimaa ja tietoisuutta kytkeytyy osaksi aikaa ja tilaa. Mitä kehittyneempi biologinen käyttöliittymä, sitä suurempaa potentiaalia tietoinen elämänvoima kykenee ajassa ja tilassa ilmentämään. Ihmisessä tietoinen elämänvoima kykenee nousemaan oman ajallisen, tilallisen ja kulttuurillisen identiteettinsä yläpuolelle ja saavuttamaan ajattoman näkijän perspektiivin – mikä myös on korkein saavutettavissa oleva henkinen perspektiivi. Tähän palaamme tarkemmin myöhemmin.

Yhdessä kaikki elolliset olennot muodostavat maapallon pinnalle niin sanotun elämänkehän, joka on kaikkien yksilöllisten ja toisistaan erillisten elämänmuotojen muodostama tasapainoinen kokonaisuus. Kokonaisuutena se toimii täydellisessä sisäisessä harmoniassa kuin yksi elollinen organismi. Se sallii jopa ihmisen poistua hetkellisesti tästä tasapainotilasta saavuttaakseen vieläkin korkeamman tasapainotilan ja harmonian.

Elämän alkeellisimmilla tasoilla monet alkukantaiset bakteerit ja eliöt voivat olla jopa tuhansia kertoja yksittäisiä aivosoluja pienempiä ja yksinkertaisempia. Silti ne ovat elollisia olentoja, jotka ovat varsin tietoisia omasta kehostaan ja ulkoisesta ympäristöstään. Lajikokonaisuutena ne täyttävät kriittistä tehtävää koko planetaarisen ekosysteemin kannalta esimerkiksi ylläpitämällä maaperän uusiutumiskykyä ja elinvoimaisuutta, tasapainottamalla äärimmäisen tärkeää ja monimutkaista meriekosysteemiä, tai vaikkapa vain edesauttamalla kaikkien elollisten olentojen kehojen ruumiinsisäisessä ekosysteemissä muun muassa ruuansulatusta ja ravintoaineiden imeytymiskykyä.

Yksisoluiset eliöt muodostavat perustan kaikelle elämälle maapallolla. Ilman yksisoluisia eliöitä kaikki elämä maapallolla lakkaisi. Niinpä jo pienistä pienimmät ja yksinkertaisimmat eliöt ilmentävät kaikessa olemisessaan ja tekemisessään saman aikaisesti paitsi alhaisempaa paikallista tietoisuutta ja älykkyyttä, myös kokonaisuutta ylläpitävää ääretöntä tietoisuutta ja älykkyyttä. Ne vastaavat paitsi pienimpien osakokonaisuuksien sisäisen tasapainon ja toimintakyvyn ylläpidosta, mutta auttavat osaltaan myös jokaista pienempää osakokonaisuutta liittymään osaksi yhtä suurta planetaarista ekosysteemiä ja sen korkeampaa tasapainoa ja älykkyyttä.

Kokonaisuutena maapallo on ikään kuin yksi valtava elollinen organismi, jonka elämänkehän tasapainon ylläpitäjinä erilaisilla bakteereilla, sienillä, levillä ja lukemattomilla muilla vastaavilla alemman tietoisuuden tason elollisilla organismeilla on aivan keskeinen merkityksensä. Kaikki ne toimivat yhden ja saman tietoisen elämänvoiman alaisuudessa, ja yhdessä ne muodostavat planeetan pinnalle tasapainoisena ja harmonisena kokonaisuutena toimivan elämänkehän.

Myös ihminen on osa tätä yhtä ja samaa kokonaisuutta – siitäkin huolimatta, vaikka ei itse sitä myöntäisikään. Myös ihminen ilmentää kaikessa olemisessa ja tekemisessä paitsi alhaisempaa ajallista ja paikallista tietoisuutta ja älykkyyttä – josta hän myös itse on varsin tietoinen – myös korkeampaa universaalia tietoisuutta ja älykkyyttä, jonka olemassaolosta hänen ei kuitenkaan tarvitse olla edes tietoinen ja jonka olemassaolon hän voi jopa kieltää. Näin korkeamman ajattoman itsetietoisuuden alapuolelle syntyy alhaisempi ajallisen itsetietoisuuden taso, jossa ajaton 'minä olen' saa ylleen ajallisen minuuden naamion.

Ajaton 'minä olen' tarvitsee ajallista minuutta ollakseen, kokeakseen ja toimiakseen ajassa ja tilassa, joten ajallisessa naamiossa ei sinänsä ole mitään pahaa tai väärää. Ruumiillinen hahmo ja ajallinen identiteetti ovat välttämätön osa olemassaolon kokemusta. Ajallinen minuus täytyy kuitenkin osata tiedostaa ja tunnistaa alemmaksi minuudeksi, jottei ajallinen minuus ja siihen kuuluva alhaisempi älykkyys saisi ylivaltaa ajattoman minuuden ja ajattoman älykkyyden ohitse. Ihmisen täytyy tiedostaa ja tunnistaa oma todellinen alkuperänsä, ettei ajallinen saisi ylivaltaa ajattoman ohi, ja ettei hän taantuisi alhaisemman olemassaolon tasolle.

Sekä ajalliseen että ajattomaan minuuteen viitataan termillä 'minä olen', mutta vain toinen näistä viittauksista osoittaa ajattomaan, persoonattomaan ja siten ainoaan todelliseen minuuteen. Vain todellinen 'minä olen' on yhtä kuin totuus ja elämä. Tuo toinen 'minä olen' on sen sijaan ajalle ja kuolemalle alisteinen – pelkkä hetkellinen aikaan, kulttuuriin ja geeneihin sidottu maski. On olemassa miljardeja kasvoja, mutta vain yksi ajaton elämänvoima.

Vain ajallinen 'minä olen' kykenee sellaiseen ylimielisyyteen, että se voi aidosti uskoa olevansa täysin irrallaan kokonaisuudesta; että se voi esimerkiksi uskoa voivansa parantaa maailmaa luomalla uutta lainsäädäntöä. Ihmisen ei kuitenkaan tarvitse yrittää parantaa maailmaa, vaan ainoastaan löytää oma luonnollinen paikkansa osana jo valmista ja täydellistä maailmaa – jolloin kaikki asettuu aivan itsestään kohdalleen.

Tätä aikaan sitoutuneen nykyihmisen on kuitenkin hyvin vaikea nähdä ja käsittää; että ihmiselle on sittenkin olemassa oma luonnollinen ja tasapainoinen paikkansa osana korkeampaa järjestystä; ettei hän olekaan kaikkeuteen vahingossa syntynyt ei-toivottu äpärälapsi, joka aina onnistuu vain sotkemaan ja pilaamaan kaiken. Kaikkea muuta. Pikemminkin hän on tuo tarinoiden ruma ankanpoikanen, syntyperältään uljas joutsen, joka vahingossa vain on eksynyt ankkaparveen. Löytääkseen oman paikkansa, ihmisen täytyy oivaltaa mikä on totta ja mikä harhaa, ja luopua sitten samaistumisestaan harhaan. Tämä on ainoa perille johtava tie. Ihmisen täytyy rakentaa todellisuuden ajattomalle perustalle ja lakata turvautumasta siihen, mikä ei alun alkujaankaan ollut koskaan totta.

Katkaistakseen negatiivisen kierteen, ihmisen on kohottava ajattomuuden perspektiiviin ja opittava tunnistamaan kaaosmielen mekanismit ja sen ylläpitämä alhaisempi älykkyys. On ensiarvoisen tärkeää tiedostaa, kuinka kaaosmieli toimii: kuinka se luo itse itseään vahvistavan, itse itsensä puolesta todistavan ja itse itsensä oikeuttavan noidankehän, joka jatkuvasti ja samanaikaisesti sekä ratkoo ongelmia, että synnyttää niitä lisää. Hetkellisestä ja paikallisesta edistyksestä huolimatta kaaoksen perustalle rakentunut kokonaisuus pysyy pohjimmiltaan epätasapainoisena ja korkeamman järjestyksen vastaisena niin kauan, kunnes ihminen oivaltaa, kuinka ratkaisevan tärkeää on erottaa ajallinen ajattomasta: kaaos kosmoksesta. Käytännössä tämä edellyttää ymmärrystä universaalista metafyysisestä perusjärjestyksestä.

Vasta kun ihminen on itse nähnyt ja ymmärtänyt kuinka ajallinen järjestys synnytetään, kuinka se ylläpitää itse itseään ja kuinka pitkälle sen lonkerot ulottuvat – voi ihminen myös ymmärtää, kuinka sen lumous on voitettavissa. Samassa hetkessä hän alkaa ilmentää ajassa ja tilassa viisautta, joka ei ole peräisin tästä maailmasta, vaan on yhtä ajattoman viisauden ja ajattoman totuuden kanssa.

Ajaton viisaus ei edellytä suurta tietomäärää saati erityistä lahjakkuutta. Pikemminkin se edellyttää kirkasta ja selkeää perspektiiviä, johon ajan sumeat mekanismit ja ajan utuinen älykkyys eivät enää ulotu. Tällöin ihminen ei puhu enää kuolleista käsin, vaan hän puhuu suoraan ajattomasta totuudesta käsin, jolloin myös hänen viisautensa on ajatonta, elävää ja ikivihreää.

Nykypäivänä jopa monet tieteen korkeimmista auktoriteeteistä ylläpitävät ja vahvistavat omalta osaltaan – joskin tiedostamattaan – ihmisen kaaosmieltä vahvistavaa kertomusta. Kertomukseen kuuluu, että biologinen elämänvoima on pelkkä ajallinen ilmiö, joka syntyi kaoottisen maailmankaikkeuden keskelle sokean sattuman seurauksena tyystin vailla korkeampaa tarkoitusta. Tämä ajattelu ilmentää paitsi omalle ajallemme tyypillistä henkistä näköalattomuutta, myös ymmärtämättömyyttä universaalien voimien välillä vallitsevasta luonnollisesta arvojärjestyksestä.

Todellisuuden metafyysisen perusrakenteen ja sen sisäisen hierarkian sisäistäminen säästää meidät monilta ajattelun harhapoluilta. Tähän ajattomaan ymmärrykseen kuuluu muun muassa ymmärrys siitä, ettei kaaos yksin voi koskaan tuottaa mitään korkeasti järjestäytynyttä – kaikkein vähiten elämää. Kaaos on järjetön ja mieletön voima, joka kykenee ainoastaan hajottamaan, purkamaan, tasoittamaan ja mitätöimään kaiken, mikä sen tielle osuu. Kaaoksen yläpuolella (tai perustana) vaikuttaa kosmos, joka on korkeasti järjestäytynyt, mutta ei sekään vielä tietoinen ja luova voima sinänsä.

Mikäli maailmankaikkeudessa ilmenee jotain sellaista, kuin korkeaa järjestäytyneisyyttä ilmentävä biologinen elämä ja sen ilmentämä tietoinen ja järkiperäinen elämänvoima, joka myös omassa elämässään ilmentää monin eri tavoin korkeampaa henkistä kauneuden ja loogista järjestyksen tajua, täytyy sellaisen alkuperä löytyä silloin metafyysisen järjestyksen korkeimmalta tasolta, eli järjestävästä ja tietoisesta periaatteesta itsestään: absoluutista.

Monet puhuvat elämän synnystä, mutta termi on harhaan johtava, sillä synty viittaa aina ajalliseen alkuperään ja ajalliseen kehityskaareen. Elämänvoimalla ei kuitenkaan ole ajallista alkuperää, sillä se on lähtöisin suoraan absoluutista – korkeimmasta periaatteesta. Niinpä puhtaalle elämänvoimalle ei voida määritellä sen enempää syntyhetkeä kuin kehityskaartakaan. On olemassa vain läpimurron hetki; hetki jona korkeampi elämänvoima teki läpimurron aikaan ja tilaan ja aloitti biologisten elämänmuotojen evoluution. Biologiselle evoluutiolle voidaan kyllä määrittää oma syntyhetkensä ja kehityskaarensa ajassa, mutta ei elämälle sinänsä. Elämä kuuluu ajattomuudelle ja on ikuista.

Vaikka biologiset elämänmuodot kehittyvätkin jatkuvasti biologisen evoluution seurauksena, ei elämänvoima itsessään kuitenkaan kehity, sillä eihän ääretön ja ikuinen voi mitenkään muuttua yhä äärettömämmäksi tai ikuisemmaksi. Absoluutin perusolemus on ajaton ja rajaton. Biologisten elämänmuotojen puitteissa se kuitenkin voi kokea itseään ajallisena, rajallisena ja kehittyvänä, jolloin vain pieni murto-osa sen rajattomasta potentiaalista pääsee esiin. Voimakkaan unohduksen ja erillisyyden myötä syntyy rikas kokemus. Näin absoluutti, eli tietoinen elämänvoima, kokee itse itseään unohduksen kautta – sillä mitäpä muutakaan ykseys voisi lopulta kokea, kuin itse itseään. Niinpä aika ja ajan luoma harhautus ovat aivan keskeinen osa luomakuntaa ja sen metafyysistä perusjärjestystä. Myös harhautus palvelee viime kädessä yksin totuutta.

Puhdas elämänvoima on jokaisen elollisen olennon puhtain ja ajattomin perusolemus. Ihmisessä pisara järjestävän periaatteen tietoisuutta, elämänvoimaa ja älykkyyttä tulee tietoiseksi itsestään ajassa ja tilassa. Ihmisessä tuo jokin määrittelemätön kaikessa läsnä oleva, kaikkea ohjaava ja kaiken takana vaikuttava universaali elämänvoima ja älykkyys, jota kaikki elämä, kaikki luonnonlait, koko maailmankaikkeus ja kaikki maailmankaikkeuden mekanismit sattuma mukaan lukien perimältään ilmentävät, syntyy itsensä sisälle, kohoaa itsetietoisuuteen ja alkaa tarkastella itseään ikään kuin itsensä sisältä käsin.

Aikaan sidotuista ehdollistumista vapautunut ihmistietoisuus ilmentää elämänvoimaa, järkeä ja tietoisuutta puhtaimmillaan; sitä samaa tietoista elämänvoimaa ja älykkyyttä, joka saattoi alkuun kosmisen inflaation ja käynnisti kuuman alkuräjähdyksen; joka järjesti luonnonlait; jonka asettama fysikaalinen todellisuus ulottuu alkeishiukkasmaailman metrin triljoonasosasta koko universumin sataan tuhanteen triljoonaan kilometriin; joka organisoi materian galaksijoukoiksi, galakseiksi, aurinkokunniksi ja planeetoiksi; joka näennäisen sattuman suosiollisella avustuksella käynnisti juuri tällä planeetalla biologisen elämän evoluution luoden alustan tietoisuudelle kehittyä ja kohota.

Tämän evoluution tuloksena pienen pieni pisara tuota samaa maailmankaikkeuden mekanismin luovuutta, älykkyyttä, järkeä ja tietoisuutta tarkastelee, tutkiskelee ja pohdiskelee nyt itse itseään ja omaa asemaansa maailmankaikkeudessa oman yksilöityneen ajallisen ja materiaalisen perspektiivinsä kautta ihmisen muodon ottaneena ja oman alkuperänsä unohtaneena. Kaikki tämä tapahtuu hyvin tarkasti mikro- ja makrotodellisuuden keskivaiheilla, suurin piirtein metrin kokoluokassa. Ihminen on kosmoksen kaunistus – sen kirkkain ja kaunein helmi – mutta päästäkseen loistamaan täydessä kirkkaudessaan, täytyy sen ensin vapautua ja puhdistautua ajasta.

Puhtain olemuksemme on korkein totuus, mutta ajallisen ja materiaalisen maailman harhautuksesta johtuen olemme erehtyneet samaistumaan kaaokseen ja oppineet pitämään aikaa ja kaaosta kotinamme. Kaaos ei kuitenkaan ole todellinen kotimme. Kaaokseen samaistuminen tekee meistä vain totuudesta eksyneitä, ja totuudesta eksyminen sitoo meidät kärsimykseen. Vasta kun tiedostamme oman ajattoman alkuperämme ja ymmärrämme erottaa ajattoman ajallisesta kaikilla elämän osa-alueilla, voimme perustaa yhteiskuntamme aidosti ajattomalle perustalle ja vapautua paljosta turhasta kärsimyksestä. Siihen saakka elämme kuitenkin ajalle ja kaaokselle alisteisina.

Ihmisen fysiologia mahdollistaa tietoisuuden kohoamisen ajallisten ilmiöiden keskeltä niiden tarkastelijaksi. Ihmisyys tarjoaa tietoiselle elämänvoimalle paitsi itsetietoisuuden, myös ajattoman näkijän perspektiivin. Teorian muodostamiseen tarvitaan näet aina varsinaista ilmiötä korkeampi perspektiivi.

Se minkä pystymme näkemään – sitä emme ole. Niinpä perusolemuksemme ei voi olla mitään aikaan sidottua, sillä kaiken aikaan sidotun kykenemme näkemään. Nimenomaan juuri kykymme tiedostaa oma ajallinen, tilallinen, persoonallinen, kulttuurillinen ja geneettinen identiteettimme osoittaa, ettei mikään edellä mainituista ole perimmäinen olemuksemme, sillä kaiken tämän me kykenemme näkemään vieläkin korkeammasta perspektiivistä käsin. Oma todellinen olemuksemme on jotain joka näkee, mutta jota itseään ei voi nähdä, käsittää tai määritellä.

Myös teoria-sanan alkuperä on kreikan näkemistä kuvaavassa sanassa theoria ja viittaa juuri ajattomaan näkijään: kykyymme nousta ajan ja tilan yläpuolelle, ja hahmottaa kokonaisuus ajattoman näkijän perspektiivistä käsin. Platonin sanoin: ”Jos tahdomme saavuttaa puhdasta tietoa jostakin, meidän on vapauduttava ruumiista ja katsottava asioita vain sielullamme”.

Sekä itämaisen että länsimainen hengen- ja tieteenfilosofian perusta lepää siinä henkisessä perusoivalluksessa, ettei ihminen ole perimältään yhtä kuin aineellinen ruumiinsa, ajallinen identiteettinsä tai ympäröivä kulttuurinsa, vaan hän voi nousta niiden kaikkien yläpuolelle ja saavuttaa ajattoman ja ehdollistumattoman näkijän perspektiivin. Myös muinaisen mysteeritradition välittämä ymmärrys itsetuntemuksen tärkeydestä – 'gnōthi seauton' : tunne itsesi – viittaa juuri tähän persoonattomaan, identiteetittömään, määrittelemättömään ja näkymättömään näkijään, joka on paitsi korkein ja todellisin olemuksemme: yksi, ainoa, ajaton, kuolematon ja persoonaton yhteinen nimittäjämme (sole : soul : ainoa : puhdas : ainosyntyinen : neitseestä syntynyt) - myös kaiken todellisen tiedon ja henkisen viisauden lähtökohta ja perusta.

Jokainen ihminen on perimältään puhdas ja ainosyntyinen, sillä jokainen ihminen on yhden ja saman ajattoman elämänvoiman ilmentymä ajassa ja tilassa. Jokainen ihminen kuitenkin myös kokee henkisen kuoleman saadessaan kasteen aikaan ja tilaan: syntyessään ajalliseen kehoon, sekä omaksuessaan ajallisen kielen ja kulttuurin. Vain aika ja ajalliseen identiteettiin ehdollistuminen erottaa meidät totuudesta ja tekee meistä kuolleita. Niinpä ihmisen on aikuistuttuaan synnyttävä henkisesti uudelleen: hänen on tiedostettava ajan ja tilan harhautus ja uudistettava yhteytensä ajattomuuteen. Tästä syystä ajaton viisaus on kaikkina aikoina painottanut nimenomaan ihmisen ajattoman olemuksen tärkeyttä ajallisen identiteetin sijaan.

Aika sitoo meidät alhaisempaan älykkyyteen, joka ylläpitää maailmassa kärsimystä vahvistaen ja ruokkien jatkuvasti itse itseään erilaisten aikaan sidottujen yhteiskunnallisten käsitteiden ja mekanismien kautta. Aika muodostaa taikapiirin, jonka harhautus on kyettävä tunnistamaan selkeästi, ja jonka yläpuolelle ihmisen on kyettävä nousemaan päästäkseen pois kaaoksen muodostamasta ikuisesta noidankehästä.

Aika on myös rahaa, joten eräs tapa oivaltaa ajan asettama ansa on tutustua rahan älykkyyteen ja sen ylläpitämiin yhteiskunnallisiin mekanismeihin. Tätä aihepiiriä olen käsitellyt laajemmin jo kirjasarjan 1. osassa: Kaaos ja Ajan Henki.