sunnuntai 10. syyskuuta 2017

63. Totuuden ja tiedon hierarkia


Ennen kuin perehdymme tarkemmin Totuuden ja tiedon hierarkiaan, täytyy meidän ensin ymmärtää kuinka sen kehykset muodostava analemma-kuvio syntyy, ja kuinka sen muoto voidaan johtaa auringon vuodenkierrosta obeliskin avulla.

Analemman muoto saadaan selville teräväkärkisen obeliskin langettamaa varjoa seuraamalla. Obeliski kiinnitetään vakaalle alustalle paikkaan, johon auringon tiedetään paistavan esteettömästi ympäri vuoden etelän suunnasta. Koejärjestelyn on pysyttävä muuttumattomana kokonaisen vuoden ajan. Auringon paistaessa obeliski muodostaa varjon, jonka huippupiste merkitään muistiin täsmällisesti samaan kellonaikaan joka päivä – tai niin usein kuin mahdollista – kokonaisen vuoden ajan.

Johtuen maapallon kiertoradan epäkeskisyydestä suhteessa aurinkoon, aurinko toisinaan edistää ja toisinaan jätättää niin sanottua keskiaurinkoaikaa, mikä ilmenee obeliskin piirtämän varjon sivuttaisliikkeenä. Sivuttaisliikkeen ohella varjo liikkuu vuodenaikojen mukana jatkuvasti myös pystysuunnassa. Kesällä aurinko paistaa korkealta ja talvella vastaavasti hyvin matalalta. Tämä on seurausta maapallon akselin kaltevuudesta kiertorataansa nähden. Näiden ilmiöiden yhteisvaikutuksesta aurinko piirtää taivaalle analemma-kuviota, jolle silmiinpistävää on (etenkin pohjoisilla leveysasteilla) talvisen silmukan suuruus kesäisen silmukan pienuuteen verrattuna. Keväällä ja syksyllä janat leikkaavat toisensa, mikä muodostaa silmukoiden solmukohdan. Näin auringon vuodenkierrosta voidaan johtaa analemma-kuvio, jota käytämme nyt runkona universaalin ja ajattoman metafyysisen perusjärjestyksen havainnollistamiseen.

Totuuden ja tiedon hierarkia luo metafyysisen hahmotelman totuuden ja tiedon eri tasoista, sekä niiden välisestä hierarkiasta. Esityksen tarkoituksena on havainnollistaa ja helpottaa eri totuuden ja tiedon tasojen erottamista toisistaan, mikä osaltaan edesauttaa ajattoman erottamista ajallisesta, eli kosmoksen erottamista kaaoksesta.





Totuuden ja tiedon hierarkia: maailmankaikkeuden metafyysinen perusjärjestys aurinkoperusteisen symbolikuvaston kehyksissä. Lähtökohtaisesti hierarkiassa on kolme tasoa: absoluutti, kosmos ja kaaos, mutta oheisessa esityksessä kaaos ja kosmos on edelleen jaettu kahteen osaan, joten tasoja on kaikkiaan viisi.


Totuuden ja tiedon hierarkia kuvaa ykseyden kolmiyhteyttä. Ylinnä on absoluutti: kaiken käsittävä ykseys, korkein totuus, kaiken näkyvän ja näkymättömän alkulähde. Absoluuttia symboloi ikuinen alkuvalkea tai aurinko. Absoluutti on myös jokaisen elollisen olennon perimmäinen olemus: äärettömästä alkuvalkeasta irronnut kipinä.

Absoluutin alapuolella on obeliski, varjon langettaja, joka on abstrakti käsite ja jota tarvitaan varjomaailman piirtämiseen; kokemusmaailman luomiseen; ajan ja tilan illuusion muodostamiseen. Ilman varjomaailman, harhautuksen, illuusion ja epätietoisuuden olemassaoloa absoluutti ei voisi kokea itse itseään, joten voimakas harhautus on aina välttämätön osa olemassaolon kokemusta.

Kuviossa obeliskin kohdalla kulkee vaakatasossa katkoviiva. Vain katkoviivan alapuolinen todellisuus kuuluu inhimillisen ymmärryksen piiriin. Katkoviivan yläpuolinen todellisuus – absoluutti – on jotain, jota me perimältämme olemme, mutta jota emme voi käsittää. Korkein ymmärrys, jonka ihminen voi metafyysisen perusjärjestyksen puitteissa saavuttaa ja josta käsin hän voi kokonaisuutta katsoa, on ajattoman näkijän perspektiivi. Ajattoman näkijän perspektiivi sijaitsee absoluutin alapuolella, mutta varjomaailman yläpuolella (ajattomassa symboliikassa obeliskin lakikiven varjopuolella sijaitseva kaiken näkevä silmä) josta käsin todellisuutta tarkasteleva havainnoija voi tiedostaa kaikki Totuuden ja tiedon hierarkian eri tasot.

Ajattomasta perspektiivistä käsin ajaton näkijä voi nähdä paitsi kosmisen järjestyksen matemaattiset lainalaisuudet, myös kaaokseen liittyvän harhautuksen ja harhaan samaistumisen ongelmat. Tästä perspektiivistä käsin hän voi myös käsittää kosmoksen kaaoksesta erottamisen välttämättömyyden. Ajaton perspektiivi on tässä ajassa jokaisen ihmisen ulottuvilla, eikä sen saavuttaminen edellytä ihmiseltä puhdasta järkeä kummallisempaa erityislahjakkuutta.

Obeliskin langettama varjomaailma koostuu kahdesta tasosta: kosmoksesta ja kaaoksesta. Kosmos on lähtökohtaisesti piilotettu, salattu ja näkymätön todellisuuden taso. Se käsittää abstraktin lain ja järjestyksen, jonka ihminen voi tavoittaa vain järkensä ja henkensä keinoin. Kaaos puolestaan on alhaisempaa alkuperää ja on suoraan aistein havaittavissa.

Symbolikuvastossa kosmos kuuluu elämän, ajattomuuden, korkeamman totuuden ja korkeamman järjestyksen piiriin. Kaaos puolestaan on kytketty aikaan – syntymän ja kuoleman kiertokulkuun. Se on ikuisen muutoksen tilassa ja kuuluu alhaisemman järjen ja järjestyksen piiriin.

Vuosituhansien ajan ihminen eli ajan vallan alaisuudessa ja saattoi perustaa yhteiskuntansa vain ajalliselle perustalle. Viimeisten vuosisatojen aikana verho todellisuuksien välillä on kuitenkin noussut. Ihminen on ylittänyt ajattoman tiedon kynnyksen ja saanut yhteyden todellisuuden ajattomaan tasoon. Tästä on seurannut ennen näkemättömän kehityksen ja ennen kokemattoman ylösnousun aikakausi. Yhteiskuntien perusta lepää silti yhä kaaoksen kestämättömällä perustalla.

Kestävä tasapaino ja hyvinvointi saavutetaan vasta kun ihminen ylittää viisauden kynnyksen, erottaa ajattoman ajallisesta, eli kosmoksen kaaoksesta, ja perustaa yhteiskuntansa suoraan ajattomalle perustalle.