sunnuntai 10. syyskuuta 2017

64. Katsaus ihmiskunnan yhteiskuntaevoluutioon


Jotta voisimme ymmärtää paremmin suuria linjoja – sitä kuinka olemme nykytilanteeseen ajautuneet ja mikä on oma asemamme aikakausien jatkumossa – on meidän kyettävä saavuttamaan korkeampi näkökulma myös suhteessa ihmiskunnan historiaan ja yhteiskuntaevoluutioon.

Nykyajassa vallalla oleva näkemys elämän ja olemassaolon syvästä tarkoituksettomuudesta on kyettävä tunnistamaan siksi mitä se perimältään on: puhtaasti aikaan sitoutuneen kaaosmielen tuotteeksi.

Koska logos on järkiperäinen, johdonmukainen, kaunis ja ihmisen ymmärrettävissä, on myös elämän ja olemassaolon perimmäinen tarkoitus yhtälailla järkiperäinen, johdonmukainen, kaunis ja ihmisen ymmärrettävissä. Kaaoksesta käsin tätä ei kuitenkaan voida nähdä. Kokonaisuuden nähdäkseen ihmisen henkisen perspektiivin on kohottava ajallisen ja maallisen yläpuolelle.

Siinä missä logoksen olemassaoloa on mahdoton todistaa muuten, kuin että logos todistaa itse itsensä ihmisen kautta – samoin elämän tarkoitusta on mahdoton tavoittaa muuten, kuin elämä todistaa itse itsensä ihmisen kautta. Ihmisen on itse kyettävä näkemään korkeampi järki, korkeampi kauneus, korkeampi harmonia ja korkeampi tarkoitus kaiken taustalla – sillä mitenkään muuten korkeampi hyvä ei voi manifestoitua maailmaan, kuin ihmisen kautta. Ihmisen on itse erotettava kosmos kaaoksesta ja kohottava korkeamman olemassaolon tilaan. Kyseessä on itse itsensä toteuttava ja itse itsensä todistava oivallus, joka on johdonmukainen seuraus korkeimmasta henkisestä itseoivalluksesta.

Aloitamme historian tarkastelun noin 10 000 vuoden takaa inhimillisen toimeentulon ja hyvinvoinnin peruslähtökohdista. Jokainen ihminen tarvitsee ravitsevaa ruokaa ja puhdasta juomavettä elääkseen. Jokainen ihminen tarvitsee yksityisyyttä ja suojaa: kunnollisen kodin jossa levätä, rauhoittua ja kokea olevansa turvassa. Jokainen ihminen tarvitsee vaatteita, terveydenhuoltoa, sosiaalisia suhteita ja niin edelleen. Kaikkea tätä ja monia muitakin asioita tarvitsemme perustoimeentulomme ja perushyvinvointimme turvaamiseksi, ja kaikki nämä inhimilliset perustarpeet ovat kaikkina aikoina olleet kaikille ihmisille samat. Mutta perustoimeentulon hankkiminen ja perushyvinvoinnin ylläpitäminen eivät koskaan ole olleet mitenkään erityisen helposti saavutettavissa, vaan ovat kaikkina aikoina edellyttäneet ihmisiltä monenlaisia mutkikkaita toimenpiteitä ja järjestelyitä. Viimekädessä se on aina kuitenkin tarkoittanut konkreettista fyysistä työntekoa ja ponnistelua.

Ennen maanviljelystä ja karjanhoitoa ihmiset viettivät metsästäjä-keräilijä-elämäntapaa muutaman kymmenen tai korkeintaan joidenkin satojen ihmisten suuruisissa yhteisöissä. Muinaisten metsästäjä-keräilijöiden elämäntapa ei ollut mitenkään erityisesti aikaan tai paikkaan sitoutunutta. Yhteisö ei ollut elimellisesti sidottu mihinkään tiettyyn pysyvään asuinsijaan vaan saattoi liikkua ravinnon perässä hyvinkin laajalla alueella. Vuodenajan vaihtuessa tai kun tietyn alueen ravintovarat oli käytetty loppuun, yhteisö siirtyi luontevasti suotuisemmalle alueelle ja asettui joksikin aikaa sinne, kunnes taas koitti uuden siirtymisen aika. Vuodenaikojen vaihtelut ja niiden arkielämään tuomat muutokset olivat yhtä luonnollinen osa elämää kuin vuorokauden aikojen vaihtelutkin, eivätkä edellyttäneet sen kummoisempaa kirjanpitoa. Kaikki tiesivät kertomattakin, että yö oli otollisinta aikaa nukkumiselle ja valoisa aika ravinnon hankinnalle, tai että talvikautena yhteisön kannatti siirtyä tiettyyn paikkaan ja kesällä taas johonkin toiseen paikkaan. Kaiken kaikkiaan metsästäjä-keräilijä-yhteisön elämä oli tässä suhteessa varsin selkeää ja joustavaa.

Pysyvään asutukseen siirryttäessä tämänkaltainen joustavuus kuitenkin menetettiin. Maanviljelijä oli sitonut oman elämänsä kiinteästi kotitilaansa ja sitä ympäröivillä pelloilla kasvavien viljakasvien sekä aidattujen eläinten menestykseen niin, että tuon fyysisen maatilkun hoidosta, huolenpidosta ja varjelusta tuli hänelle suorastaan pakonomaista. Siinä missä metsästäjä-keräilijät olivat läpi elämänsä liikkeessä ja liikkuivat vapaasti laajoilla alueilla, maanviljelijän koko elämänpiiri rajoittui vain yhteen tarkoin rajattuun maantieteelliseen pisteeseen. Vuodenaikojen vaihtelun tarkkailusta, tulevien töiden suunnittelusta ja ajan kulun seurannasta tuli hyvinvoinnin kannalta elintärkeää. Oli tunnettava tarkoin vuodenkierron syklit; oli tiedettävä täsmälleen kuivien kausien ja sadekausien vaihtelut, tulvan alkamis- ja loppumisajankohdat sekä niiden määrittämät ihanteelliset kylvö- ja korjuuhetket. Jos ajoitus epäonnistui, oli varsin todennäköistä, että myös koko vuoden sato epäonnistui, mikä pahimmassa tapauksessa saattoi sortaa koko yhteisön nälänhätään.

Siinä missä metsästäjä-keräilijät kiertelivät laajoja alueita, ammensivat ravintonsa useista eri ravinnonlähteistä eivätkä siten olleet minkään yksittäisen ravinnonlähteen varassa, olivat maanviljelijät sitä vastoin sidottuja yhteen hyvin suppeaan alueeseen ja sen tarjoamaan melko yksipuoliseen ravintoon. Toisin kuin metsästäjä-keräilijät, maanviljelijät eivät olleet enää kovinkaan taitavia hankkimaan ravintoa suoraan luonnonvaraisesta luonnosta. Jos sato jostain syystä menetettiin, oli koko yhteisön hyvinvointi välittömässä vaarassa. Vastaavasti hyvinä vuosina – joita toki myös tuli – aloilleen asettuneiden perheiden oli viisasta hankkia runsaasti jälkeläisiä, sillä viime kädessä vain omat lapset saattoivat tarjota riittävän työvoiman ja siedettävän vanhuudenturvan. Näin aloilleen asettuminen johti myös väestön kasvuun.

Siirtymä metsästäjä-keräilijä elämäntavasta maanviljelyksen ja karjanhoidon pariin edellytti monien uusien ajallisen käsitteiden luomista ja käyttöön ottoa. Maanviljelyksen myötä syntyi ajallinen kulttuuri, johon viittaa myös sanan etymologinen alkuperä. Sanan kulttuuri alkuperä johtuu latinan verbistä colere, viljellä maata, sekä siitä edelleen johdetusta substantiivista cultura, joka tarkoittaa maanviljelystä.

Ajallisen kulttuurin myötä syntynsä sai muun muassa tarkoin määritelty yksityisomaisuuden käsite, joka metsästäjä-keräilijä-yhteisöissä ei ollut edellyttänyt sen tarkempaa määrittelyä, vaan jokaisella heimolla oli omat tapansa ja tottumuksensa hyöty- ja koriste-esineiden käytön suhteen. Maanviljelijöiden ja karjanhoitajien kyläyhteisöissä yksityisomaisuuden käsitteestä sen sijaan tuli hyvin luonnollisella tavalla varsin keskeinen, merkityksellinen ja määrittävä osa arkielämää.

Maanviljelijät rakensivat asuntonsa peltojensa ja eläinaitaustensa äärelle, muokkasivat maan omilla työkaluillaan, kylvivät siemenet, kastelivat ja huolehtivat kasvustosta koko kasvukauden, kunnes viimein odotus palkittiin ja he saivat korjata sadon. Oli vain oikeudenmukaista, että jokaisella ihmisellä oli oikeus omaan asuntoonsa, oman työnsä tuloksiin, omiin työvälineisiinsä ja viljelemäänsä maahan. Ellei näitä oikeuksia oltaisi kunnioitettu, ei uusi elämäntapa olisi voinut vakiintua. Niinpä omistamisen ja omaisuuden käsitteet syntyivät maanviljelyskulttuuriin siirtymisen myötä aivan luonnollisesti ja olivat täysin perusteltuja, oikeutettuja ja välttämättömiä arkielämän toiminnan kannalta.

Yhteistyön ja yhteisöllisyyden tuomat edut saivat ihmiset rakentamaan asuntonsa lähelle toisiaan, mutta yhteisöllinen elämä sai myös aikaan eturistiriitoja ihmisten välille. Missä meni omien maiden ja naapurin maiden välinen raja? Entä oliko oikein, että ylävirran puolella asuva naapuri käänsi kuivuuden koittaessa valtaosan purossa virtaavasta vedestä omille pelloilleen ja jätti alavirran puoleiset naapurinsa tyystin vedettä? Lukemattomat tämän kaltaiset ongelmat syntyivät oikeastaan vasta kiinteän asutuksen ja yksityisomaisuuteen liittyvien käsitteiden syntymisen myötä. Niinpä näitä asioita selvittämään tarvittiin myös puolueettomia riitojen ratkojia ja oikeuden jakajia. Kiinteät asutuskeskukset herättivät toisaalta myös rosvojoukkojen kiinnostuksen, mikä johti sekä hyökkääjien että puolustajien tahoilla asevarusteluun. Niinpä siirtymä metsästäjä-keräilijä elämäntavasta ajallisen kulttuurin piiriin – kiinteään asutukseen, maanviljelyyn ja karjanhoitoon – merkitsi paitsi omistajuuden sekä laillisuuden ja laittomuuden käsitteiden syntyä, myös muun muassa järjestäytyneen sodankäynnin alkua.

Mutta ei aloilleen asettumisella ollut yksinomaan vain kielteisiä vaikutuksia ihmisyhteisöille, vaan se mahdollisti myös monien positiivisiksi nähtävien kehityskulkujen käynnistymisen. Yhteisöllinen elämä mahdollisti näet muun muassa alkutuotannosta irrottautumisen ja ammatteihin erikoistumisen. Pian nimittäin huomattiin, että kun yhteisön sisällä joku luontaista lahjakkuutta omannut yhteisön jäsen erikoistui vain omaan erityisalaansa ja kehittyi omalla alallaan mestariksi, koitui se lopulta kaikkien yhteisön jäsenten yhteiseksi eduksi. Kun metalliseppä keskittyi yksinomaan metallitöihin, puuseppä puutöihin, suutari kengäntekoon ja räätäli vaatteiden valmistukseen, oli kaikilla kyläyhteisön jäsenillä mahdollisuus saada ylleen paras mahdollinen vaatekerta sekä parhaat mahdolliset puiset tarvekalut ja metalliset työvälineet vaihdon välityksellä.

Käsityöläisten ei tarvinnut raataa enää pelloilla, vaan he saivat vapauden harjoittaa ammattiaan omissa työpajoissaan ja hankkia sitten elantonsa vaihtamalla kättensä töiden tulokset ruoka-aineisiin ja muuhun tarpeelliseksi katsomaansa. Kun käsityöläiset saivat keskittyä rauhassa yhä parempien työvälineiden valmistamiseen, heijastui se välittömästi myös koko yhteisön yleiseen hyvinvointiin. Näin yhteiskuntaevoluutio eteni luontaisia teitään vaihtotalouteen ja johti yhä useampien alkutuotannosta irrottautuneiden ammattien syntyyn. Lisääntynyt käsityöläisten määrä johti tavaroiden vaihdon lisääntymiseen, mikä puolestaan synnytti kasvavan tarpeen yhteiselle vaihdon välineelle: rahalle. Vaihtotalous ilman yhteismitallista vaihdonvälinettä oli näet hankalaa ja kömpelöä. Rahan käyttöönotto kuitenkin mullisti kaiken ja teki vaihdosta sujuvaa ja mutkatonta. Lisääntynyt vaihto paransi ajan saatossa kaikkien samaan talousalueeseen kuuluneiden ihmisten keskimääräistä elintasoa ja hyvinvointia. Näin talousjärjestelmän luonnollinen evoluutio johti ajan saatossa vaihdantataloudesta rahatalouteen. Ihanteellisimmiksi vaihdon välineiksi paljastuivat lopulta erilaiset jalometallit.

Käsityöläisten, kauppiaiden, viranomaisten ja muiden yhteiskunnan toimijoiden kannatti hakeutua asumaan keskeisimpien markkinapaikkojen läheisyyteen, jonne pian alkoi muodostua taajamia. Kasvava kauppa edellytti yhä kehittyneempää luku-, kirjoitus- ja laskutaitoa, mikä puolestaan edesauttoi muun muassa matematiikan ja kirjanpitotaidon kehitystä. Ajan saatossa taajamista kasvoi kyliä ja kylistä kaupunkeja. Luonnollisia teitään syntyi tarve myös yhteisten asioiden hoidolle; yhteisesti hyväksytyille kaupan ja yhteiselon säännöille; yhteisille pituus- ja painomitoille, sekä erilaisille järjestyksen ylläpitäjille ja valvojille. Kaikki ne myös vaativat varoja toimintansa ylläpitämiseen, mikä puolestaan synnytti perustellun tarpeen muun muassa verotukselle ja monille muille vastaaville instituutioille. Näin kaupunkien kasvun ohella myös byrokratiakoneisto kasvoi ja vahvistui omia luonnollisia teitään.

Ajan saatossa suurimpien kaupunkien välille alkoi muodostua kauppareittejä. Syntyi luonnollinen tarve sopia myös eri kaupunkien välillä noudatettavista kauppaa ja yhteiseloa koskevista pelisäännöistä. Laivanrakennustekniikan kehittyessä syntyneet kauppalaivastot veivät kaupankäynnin kokonaan uudelle tasolle. Kaupan kehittyminen johti paitsi lisääntyvään hyvinvointiin, myös yhä yhteneväisemmän lainsäädännön ja alati sujuvampien maksujärjestelmien kehittymiseen. Samalla alkoi muodostua yhä laajempia kauppa- ja valtaliittoja. Kauppaan liittyvä riskien hallinta johti luonnollisia teitään myös ensimmäisten osakeyhtiöiden syntyyn, mikä edelleen loi perustan rahoitusmarkkinoille ja yhä uusille riskienhallinnan aloille, kuten pankki- ja vakuutussektorille, sekä muille vastaaville. Näin yhteiskunnasta kehittyi ajan saatossa varsinainen abstraktien ajallisten käsitteiden viidakko. Vaikka kaikki nämä uudet valtiolliset, taloudelliset ja juridiset käsitteet olivat pohjimmiltaan täysin keksittyjä ja pelkkään yhteiseen uskoon ja yhteisiin sopimuksiin perustuvia, olivat ne silti kuitenkin tarpeellisia ja enimmäkseen toimivia. Kaikki ne veivät kehitystä osaltaan eteenpäin.

Uusi teknologia yhdessä pitkälle kehittyneiden markkinoiden ja modernin elämäntavan kanssa lisäsivät ihmisten hyvinvointia ja vähensivät raskaan fyysisen työnteon tarvetta. Kun aikaa jäi yhä enemmän opiskelulle ja ajatustyölle, kiihtyi myös tieteen, teknologian, kaupan ja rahoitusmarkkinoiden innovaatiot vastaavasti, mikä omalta osaltaan ruokki yhteiskuntaevolutiivista kehitystä edelleen ja teki prosessista yhä selkeämmin kiihtyvästi kehittyvän. Näin alamme nähdä kuinka kehitys johti nykyaikaan.

Ihmiskunnan yhteiskuntaevoluutio tuntuu etenevän ikään kuin vääjäämättömien tapahtumien ketjureaktiona alkaen siitä hetkestä, kun ensimmäiset ihmiset asettuvat aloilleen ja perustavat ensimmäiset kiinteät asutuskeskukset. Tästä eteenpäin kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu ikään kuin välttämättömyyden lakien sanelemana. Yksi asia johtaa toiseen, toinen kolmanteen, kolmas neljänteen, ja niin edelleen – mutta vain harvoin ennalta nähdyllä tavalla tai suorinta mahdollista tietä. Historian hyveisiin ei näet lukeudu selkeys ja suoraviivaisuus, vaan historialla on tapana mutkitella, hidastella ja kiihdytellä täysin ennalta arvaamattomasti. Tai siltä se ainakin tuntuu, kun historiaa tarkastellaan inhimillisestä perspektiivistä käsin.

Avarampi katsaus ihmiskunnan vuosituhantiseen yhteiskuntaevoluutioon paljastaa kuitenkin johdonmukaisen ja keskeytymättömän jatkumon maanviljelyä ja karjanhoitoa aloittelevasta metsästäjä-keräilijä-ihmisestä aina moderniin nykyihmiseen ja moderniin nyky-yhteiskuntaan saakka. Se mikä meistä näyttää täysin sattumanvaraiselta, ei ajattomuuden perspektiivistä nähtynä sitä kuitenkaan ole. Korkeammasta perspektiivistä käsin nähtynä myös kaaos palvelee korkeampaa järjestystä ja on korkeamman järjestyksen alaista. Voimme havainnollistaa tätä yksinkertaisen esimerkin avulla.

Otamme tyhjän lasipurkin ja kaadamme sen täyteen mutavettä. Suljemme kannen ja ravistamme purkkia rajusti. Tämän jälkeen laskemme purkin pöydälle ja jätämme sen aloilleen. Hetken ajan lasipurkin sisällä vallitsee täydellinen kaaos. Vaikka kukaan ei voi tarkasti ennustaa jokaisen yksittäisen mutahiukkasen liikkeitä ja vuorovaikutuksia lasipurkin sisällä, on kokeen lopputulos silti jo ennalta kokeen tarkastelijan tiedossa. Tietyn tarkasti ennakoitavissa olevan ajan kuluttua raskaat ainekset tulevat laskeutumaan purkin pohjalle. Näin samea mutavesi purkin pohjalla erottuu kirkkaasta pintavedestä purkin yläosassa. Jos vertaamme tätä koejärjestelyä ihmiskunnan kymmentuhatvuotiseen yhteiskuntaevoluutioon, voimme käsittää sen karkeasti samankaltaiseksi – alkujaan kaoottiseksi, mutta ajan myötä itsestään selkeytyväksi – prosessiksi.

Vuosituhansien ajan myös ihmisten maailmassa vallitsi kaaos, eikä kukaan voinut ennakoida jokaisen yksittäisen ihmisen tai yhteiskunnan liikkeitä, vuorovaikutuksia ja törmäilyjä tuon kaaoksen keskellä. Silti ihmiset ovat kuitenkin aina voineet luottaa siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja oma paikkansa suuremmassa kokonaisuudessa. Myös lopputulos on jo ennalta nähty: ajan saatossa kirkas ja selkeä ajattelu tulee erottumaan utuisesta ja sumeasta ajattelusta ja hakeutumaan siitä erilleen. Kosmos tullaan erottamaan kaaoksesta ja ihminen tulee siirtymään kaaoksen vallan alaisuudesta korkean tasapainon ja järjestyksen tilaan.

Siirtyminen alhaisemmasta tasapainotilasta (metsästäjä-keräilijä elämäntavasta) korkean järjestyksen ja tasapainon tilaan (ajattomaan yhteiskuntaan), edellyttää siirtymävaiheen, eli kaaoksen läpikäymistä. Niinpä koko ihmiskunnan historia – pimeä maailmanaika – paljastuu eräänlaiseksi siirtymävaiheeksi.

Palataan nyt takaisin yhteiskuntaevoluution lähtötilanteeseen. Kaikki saa alkunsa perustoimeentulon ongelmasta, johon ihmiskunnalla on lähtötilanteessa käytännössä vain kaksi ratkaisumahdollisuutta. Ennen logoksen paljastumista ihmiselle, eli ennen luonnontieteen ja teknologian aikakautta, ihminen saattoi hankkia elantonsa joko pysyttelemällä metsästäjä-keräilijänä tai muodostamalla pysyvää asutusta maanviljelyksen, karjanhoidon, kaupankäynnin ja muiden vastaavien elinkeinojen ympärille. Mitään muita mahdollisuuksia ei ollut.

Mikäli ihminen olisi jäänyt metsästäjä-keräilijäksi, olisi hän yhä vielä tänäkin päivänä metsästäjä-keräilijä, eikä mitään edistystä olisi tapahtunut. Mutta asettuessaan aloilleen – ryhtyessään viljelemään maata ja hoitamaan karjaa – alkunsa sai sellainen yhteiskuntaevolutiivinen prosessi, joka kerran käynnistyttyään ei ollut enää pysäytettävissä. Syntyy mielikuva Pandoran lippaasta ja sen kannen raottamisesta. Pelkkä varovainen kurkistus ajallisen kulttuurin suuntaan riittää aloittamaan vääjäämättömän tapahtumien vyöryn, joka kerran alkuun päästyään ei enää olekaan pysäytettävissä. Lippaan lumous – ajallisten ideoiden taikapiiri – imaisee mukaansa ja vangitsee otteeseensa takuuvarmasti jokaisen, joka sen vaikutuspiiriin joutuu.

Ajallisten kulttuurien lumovoima ottaa vallan vuosituhansiksi ja sen myötä maailman vyöryvät kaikki kuviteltavissa olevat vitsaukset ja kauhut. Ajan henkeä seuraileva ihminen ei ole osa ajatonta järjestystä, vaan osa ajallista kulttuuria, joka on ikuisen muutoksen tilassa ja vailla vakaata perustaa. Niinpä hän tietämättään tekee jatkuvasti typeryyksiä ja rikkoo luonnollista järjestystä vastaan – mistä vääjäämättä seuraa myös kärsimystä. Silti niin on tapahduttava, sillä vain kaaokseen sukeltamalla ja manalan kautta kulkemalla ihminen voi päästä osaksi luonnon korkeampaa järjestystä. Ylösnousun koittaessa ihminen nousee ylös vedestä tai maan alta eli manalta mukanaan korkea tieto ja ymmärrys, jonka keinoin hän voi kytkeytyä tasapainoiseksi osaksi korkeampaa järjestystä.

Kaikki tämä edellyttää kuitenkin myös sitä, että kun aika vihdoin on kypsä, on ihmisen kyettävä havahtumaan ja kyseenalaistamaan oma ajallinen kulttuurinsa. Aikaikkuna, jonka kuluessa siirtymä ajallisesta kulttuurista ajattoman järjestyksen yhteyteen täytyy tapahtua, on suhteellisen lyhyt. Ajallinen kulttuuri kykenee nostamaan ihmisen ylös vain hetkellisesti. Aalto joka nostaa ylös, kääntyy pian takaisin alas. Siirtymä ajallisesta ajattoman piiriin on tapahduttava juuri oikealla hetkellä – muuten tilaisuus menee ohi. Niinpä on tärkeää että he, jotka suhtautuvat vakavasti ajattoman totuuden, tiedon, viisauden ja ymmärryksen etsintään, kokoontuvat yhteen ja ryhtyvät määrätietoisesti valmistelemaan konkreettista siirtymää kohti ajatonta yhteiskuntaa.

Keinotekoisten ajallisten käsitteiden perustalle rakennettu maailmanaika – ajallisten kulttuurien aika – on raskas ja upottava suo, joka ihmiskunnan on kerran vain kahlattava läpi, niin inhottavaa ja hankalaa kuin se ajoittain onkin. Tämä pimeä ja raskas tuskien taival on kuitenkin ainoa edistykseen johtava tie, sillä vasta se saattaa johtaa kosmoksen erottamiseen kaaoksesta ja avata ihmiskunnan eteen vielä kolmannen tavan järjestää yhteiskunta ja inhimillinen hyvinvointi.

Tulevaisuuden yhteiskuntaa ei perusteta enää pelkän uskon varaan, kuten pimeässä maailmanajassa oli tapana, vaan se perustetaan nyt korkeamman tiedon, totuuden ja ymmärryksen perustalle – ajattoman viisauden ja ikuisten luonnonlakien perustalle tieteen ja teknologian myötävaikutuksella siten, että yhteiskunta on jo lähtökohtaisesti kestävässä symbioottisessa tasapainosuhteessa sitä ympäröivän luonnon kanssa. Kun yhteiskunta on vapautunut ajallisten käsitteiden aiheuttamista käytöstä kierouttavista mekanismeista, edistää kaikki tieteellinen tutkimus ja teknologinen kehitys tällöin suoraan inhimillistä hyvinvointia ja ihmisen tasapainoista ympäristösuhdetta. Samalla ihminen löytää oman paikkansa osana kosmista järjestystä.

Olemme tehneet varsin pitkän matkan saavuttaaksemme tämän pisteen. Emme olisi ikinä päässeet osalliseksi korkean tieteen ja teknologian tuottamista ajattomista lahjoista, ellemme olisi sukeltaneet halki noiden pimeiden ja raskaiden vuosituhansien. Vasta kaaoksen pimeiden ja mutaisten vesien läpi kuljettuamme saatamme vihdoin ymmärtää ajattoman totuuden todellisen arvon. Kun erotamme kosmoksen kaaoksesta ja rakennamme ajattoman yhteiskunnan suoraan ajattoman totuuden perustalle, avaamme täysin uuden aikakauden ihmiskunnan yhteiskuntaevoluutiossa. Kaiken tämän voimme käsittää kuitenkin vasta nyt, kun kokonaisuus on vihdoin selkeästi nähtävillämme.