Näytetään tekstit, joissa on tunniste instituutiot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste instituutiot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. joulukuuta 2011

28. Ongelmalähtöisen yhteiskunnan ongelma

Tavallisesta työssäkäyvästä ihmisestä, joka hoitaa työnsä kunnialla, maksaa veronsa kuten kuuluu ja lukee uutisensa valtamediasta, voi helposti alkaa tuntua siltä, että maailma rimpuilisi jonkin näkymättömän ja pahantahtoisen valtaeliitin pihdeissä. Kuinka muuten voisi selittää tauteja tehtailevan lääketeollisuuden, syöpää aiheuttavat lisäaineet lasten ruuissa, viattomia siviilejä tappavat sodat, pelkoa lietsovat terrori-iskut, nälänhädän, luonnon tuhoutumisen ja niin edelleen? Aivan kuin kaikki olisi yhtä suurta salaliittoa ihmisiä ja ihmisyyttä vastaan.
Tarvitaan vain pienen pieni oivallus, joka ohjaa ajattelun epätoivoisen tunkkaisesta, mielenterveyden myrkyttävästä ja täysin hyödyttömästä salaliittoteorioiden pyörityksestä kirkkaamman ja selkeämmän ajattelun suuntaan.

Yhteiskunta käy negatiivisella energialla. Ongelmalähtöinen yhteiskunta saa elinvoimansa ihmisongelmista. Mitä enemmän yhteiskunnassa on niukkuutta, kurjuutta ja pahoinvointia, sitä enemmän ihmiset kaipaavat turvakseen instituutioita ja sitä enemmän yhteiskunta tarjoaa yrityksille bisnesmahdollisuuksia. Koska markkinatalous ja instituutiot hyötyvät ihmisten ongelmista, on niillä aivan luontainen taipumus myös ylläpitää ihmisongelmia. Sitä mukaa kun yhä useammat ihmiset vapautuvat perustarpeiden tyydytykseen perustuvan teollisuuden palveluksesta, heitä palkataan ongelmanratkaisukoneiston palvelukseen, jolloin yhä useamman ihmisen hyvinvointi saa voimansa toisten ihmisten ongelmista. Mitä useamman ihmisen hyvinvointi on riippuvainen toisten ihmisten ongelmista, sitä suurempi taipumus yhteiskunnalla on myös edistää ja ylläpitää ihmisongelmia. Näin noidankehä on valmis.

Mitäpä jos kaikki yhteiskunnallinen pahoinvointi, sekasorto ja kaaos onkin sisäänrakennettuna ongelmalähtöisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin itseensä? Entä jos ne samat näennäistä järjestystä, turvallisuutta ja yhteenkuuluvuutta ylläpitävät yhteiskunnalliset instituutiomme, joiden kunnioittamista opetamme lapsillemme, ylläpitävätkin samalla myös kaikkea yhteiskunnallista epäjärjestystä, turvattomuutta ja vastakkainasettelua? Mitä jos instituutio itse onkin pyromaani yöllä, mutta poliisi ja palomies päivällä?

Kaiken lisäksi hierarkkiset valtarakenteet synnyttävät ihanteellisen etenemisväylän jokaiselle narsismia ja epäsosiaalista persoonallisuushäiriöitä potevalle ihmiselle. Rakenteet vetävät puoleensa ihmisiä, joille tyypillisiä piirteitä ovat pinnallinen viehätysvoima, karisma ja älykkyys, mutta joilta samalla puuttuu kyky tuntea häpeää, katumusta tai empatiaa. Lääketieteessä tämänkaltaisia tunneköyhiä, itsekeskeisiä ja epäluotettavia ihmisiä nimitetään psykopaateiksi. Psykopaatteja tukeva ja kannustava järjestelmä seuloo kansan keskuudesta vallan huipulle säälimättömimmät ja häikäilemättömimmät yksilöt. Vaikeasti sairas yhteiskunta nostaa esiin ja palkitsee vaikeasti sairaita ihmisiä.

Entä sitten voiton maksimointiin perustuva, niukkuudesta voimansa saava raha- ja talousjärjestelmämme? Muiden instituutioiden tavoin myös markkinatalous hyötyy ihmisongelmista. Pullovettä valmistavaa yhtiötä ei hyödytä järvien ja jokien juomakelpoisuus sellaisenaan. Niinpä se hyötyy suoraan vesistöjen saastumisesta. Turvapalveluyritykset eivät hyödy ihmisten turvallisuuden tunteesta. Lääketeollisuus ei hyödy ihmisten terveydestä. Sotatarviketeollisuus ei hyödy rauhasta. Energiateollisuus ei hyödy uusiutuvasta ja yltäkylläisestä energiasta. Tietoturvateollisuutta ei olisi ilman tietoturvauhkaa. Tupakkateollisuus tarvitsee tupakoitsijoita. Terrorismin vastainen sota tarvitsee terroristeja. Rauhanturvaajat tarvitsevat rauhattomuutta. Ihmisoikeustaistelijat tarvitsevat ihmisoikeusrikkomuksia. Pankkiirit tarvitsevat rahan niukkuutta. Elintarviketeollisuus tarvitsee ruuan niukkuutta. Poliitikot tarvitsevat nykyoloihin tyytymättömiä kansalaisia. Luonnonsuojelijat tarvitsevat tuhoutunutta luontoa. Ilmastonmuutoksen varaan rakentava bisnes ja politiikka tarvitsee ilmastonmuutosta. Ja niin edelleen.

Lisäksi ihmisille, joille on kertynyt paljon omaisuutta, on kertynyt usein myös laajat omistukset monien eri toimialojen pörssiyhtiöissä. Heidän salkuistaan voi löytyä yhtä aikaa muun muassa pankki- ja vakuutussektoria, lääketeollisuutta, mainosteollisuutta, sotatarviketeollisuutta, elintarviketeollisuutta, tietoturvayhtiöitä, turvapalveluyrityksiä ja mediataloja. Kaikki nämä teollisuudenalat hyötyvät suoraan ihmisongelmista. Nämä suuryritysten omistajat tukevat avokätisesti myös poliitikkoja. Toisin sanoen: mitä enemmän ihmisellä on omaisuutta, sitä enemmän hän hyötyy toisten ihmisten ongelmista ja sitä suurempaa ja kokonaisvaltaisempaa vaikutusvaltaa hän yhteiskunnassa käyttää.

Koska tietyt yksittäiset omistajatahot omistavat laajasti monien eri teollisuudenalojen osakkeita, on näiden toimialojen välille taloudellisesti järkevää pyrkiä kehittämään synergiaetuja. Kun mainosteollisuus tuottaa elintarviketeollisuudelle roskaruoan kulutusta lisääviä mainoksia, yhä useammat kuluttajat omaksuvat itselleen epäterveelliset elämäntavat. Ajan saatossa ihmisten terveysongelmat lisääntyvät ja yhä useammalla diagnosoidaan jokin epäterveistä ruokailutottumuksista johtuva pitkäaikaissairaus. Pitkäaikaissairaudet tarkoittavat useimmiten potilaan elinikäistä lääkitystä, mikä samalla merkitsee elinikäistä tulovirtaa lääketeollisuudelle. Myös elintarvikkeisiin lisätyt, säilyvyyttä ja ulkonäköä parantavat kemikaalit ja lisäaineet voidaan nähdä yhtä aikaa sekä parantuneesta myynnistä hyötyvän elintarviketeollisuuden että lisäaineiden aiheuttamista sairauksista hyötyvän lääketeollisuuden etuina.

Mainosteollisuus tarvitsee suggestioherkkiä ihmisiä. Niinpä kun kaupallinen televisioyhtiö pohdiskelee televisio-ohjelmiensa sisältöä, ei sille heti ensimmäisenä tule mieleen ihmisten suggestioherkkyyden purkuun ja tietoisuuden kasvuun tähtäävä ohjelmatarjonta. Päinvastoin. Kaupallisten kanavien intressinä on tuudittaa ihmiset yhä syvemmälle tiedostamattomuuden tilaan. Pinnallisten arvojen varaan rakentuneet ohjelmat vetävät puoleensa pinnallisia ja suggestioherkkiä ihmisiä – mainosteollisuuden ihannekohteita. Tietoisesti tai tiedostamattaan he imevät itseensä kaupallisten ohjelmien ja niitä siivittävien mainosten sisältämät viestit ja sopeuttavat ne osaksi omaa ajatteluaan ja omia kulutustottumuksiaan.

Paitsi kaupallisella medialla ja kaupallisten kanavien uutistoimituksilla myös valtiollisella medialla on omat intressinsä istuttaa ihmisiin tietynlaisia ajatusmalleja ja ohjata ihmisiä suurina massoina haluttuun suuntaan. Pelko on tehokas mielipiteenmuokkaaja ja vallan väline. Vuonna 2003 alkanutta Irakin sotaa edelsi valtava terrorismihysteria, jonka varaan nojannut sota oli herkkua aseteollisuudelle. Syksyllä 2009 median ja lääketeollisuuden yhteistyönä synnytetty sikainfluenssapaniikki puolestaan poiki miljardien voitot lääketeollisuudelle. Tarkoitushakuista uutisointia on ollut havaittavissa myös muun muassa poliittisesti ja taloudellisesti herkullisessa, satojen miljardien eurojen ilmastonmuutoshysteriassa. Lopullinen ratkaisu näihin ongelmiin ei kuitenkaan löydy sen enempää politiikasta kuin bisnes-maailmastakaan, vaan kaikki ajalliset instituutiot ylittävästä katsomuksesta.

Jatkaessaan kuuliaista työssäkäyntiä, verojen maksua ja valtamedian kuuntelua kansalainen antaa hiljaisen hyväksyntänsä yhteiskunnan ongelmalähtöiselle lähestymistavalle, ja niin yhteiskunta tulee jatkossakin tuottamaan kansalaisilleen loputtomasti lisää niukkuutta, kurjuutta, ongelmia ja pahoinvointia. Ongelmalähtöisen yhteiskunnan sisäinen palkkiomekanismi ei palkitse todellisia ongelmien ratkaisijoita vaan ongelmien ylläpitäjiä.

torstai 1. joulukuuta 2011

23. Keinotekoisesti aiheutettu ja ylläpidetty niukkuus

Ihmiset, jotka väittävät ihmisen olevan luontaisesti ahne ja paha, viittaavat yleensä niin sanoessaan ihmiskunnan kirjoitettuun historiaan. Samalla he kuitenkin unohtavat, että koko ihmiskunnan kirjoitettu historia on niukkuuden historiaa.

Kun ihmisiltä poistetaan perustarpeiden niukkuus, monet ratkaisemattomina pidetyt yhteiskunnalliset ongelmat ratkeaisivat luonnollisia teitään aivan itsestään. Niukkuutta ei kuitenkaan voida poistaa nykyisten yhteiskunnallisten rakenteiden aikakaudella. Niukkuus on yhteiskunnissamme paitsi keskeisin yhteiskunnallisten ongelmien aiheuttaja myös kaiken yhteiskunnallisen toimeliaisuuden alkulähde. Kaikki yhteiskunnallinen toimeliaisuus kumpuaa pohjimmiltaan niukkuuden aikaansaamasta negatiivisesta energiasta. Nykyjärjestelmässä hyvinvointimme on kiinteästi sidoksissa pahoinvointiimme. Näin ei tarvitsisi olla.

Ihmiskunnalla on käytettävissään kaikki tarvittavat resurssit ja teknologia tuottaa yllin kyllin hyvinvointia kaikille, mutta toisaalta meillä on instituutiot ja bisnesmaailma, jotka eivät voi koskaan antaa niukkuuden ja ongelmien kadota maailmasta. Niin kauan kuin ihmiset pysyvät sokeina tämän mekanismin suhteen, ongelmat eivät tule katoamaan vaan jatkavat kumuloitumistaan.

Kun instituutio tai liiketoiminta synnytetään, se synnytetään aina ratkaisuksi johonkin ongelmaan. Samalla instituution olemassaolo tulee riippuvaiseksi ongelman olemassaolosta. Jos ongelma häviäisi, kuolisi instituutio sen mukana – eikä kerran syntynsä saanut instituutio tahdo kuolla. Niinpä instituutiosta tulee syntyhetkellään samalla sekä ongelman ratkaisija että sen ylläpitäjä. Kun ihmisten hyvinvointi sidotaan ihmisongelmiin, ongelmien katoaminen tarkoittaisi samalla hyvinvoinnin katoamista.

Näin jokainen uusi instituutio tai liiketoiminta pyrkii kaikin keinoin jäädyttämään yhteiskunnassa vallinneen ongelmatilanteen. Instituutio tahtoo ikuistaa ongelman ja tehdä siitä standardin. Instituutio synnyttää valtaeliitin ja tekee ongelmasta valtaeliitille toivottavan. Mutta tavallinen kansa ei näe näin pitkälle. Tavallinen kansa näkee vain ongelman ja sitä ratkaisemaan rakennetun instituution. Kansa pitää instituutiota tarpeellisena ja asettuu puolustamaan sen olemassaoloa. Näin ihmisistä tulee vallitsevan asiaintilan omaehtoisia suojelijoita, oman kärsimyksensä synnyttäjiä ja ylläpitäjiä.

Yhteiskunnalliset instituutiot tuottavat byrokraatteja, jotka kuollutta ja tunteetonta lakia tuijottaen tekevät päätöksiä elävien ja tuntevien ihmisten asioista. Lain kirjain ei tunnista, että maailma on jatkuvassa muutoksessa; että maailma pulppuaa jatkuvasti jotain uutta; ettei uuden ja tuntemattoman varalle voida koskaan kirjoittaa yleispätevää kaavaa, joka toimisi kaikissa tilanteissa. Jokainen laki on jo syntyhetkellään epätäydellinen, eikä mene aikaakaan, kun sille täytyy jo suunnitella täydentäviä lakeja, jotka edelleen tarvitsevat täydennystä – ikuisesti ja loputtomiin. Ajan saatossa byrokratiakoneiston alati kasvava monimutkaisuus johtaa koneiston tukkeutumiseen ja yhteiskunnallisten prosessien jumiutumiseen, eikä mene aikaakaan, kun koneistoa ryhdytään voitelemaan rahalla. Niinpä jo yksikin laki on yhteiskunnassa liikaa.
Tämä voi vaikuttaa kaukaiselta ajatukselta koko ikänsä erilaisten sääntö- ja lakijärjestelmän alaisuudessa eläneestä nykyihmisestä. Pohjimmiltaan se ei sitä kuitenkaan ole. Lakijärjestelmät ja rangaistuslaitokset ovat kiinteä osa vain primitiivistä – niukkuuden, pelon ja pakon varaan rakentunutta – negatiivisen energian yhteiskuntaa.

Vasta kun yhteiskunta suunnitellaan siten, ettei lakeja ja rahaa tarvita lainkaan; ettei yhteiskunta synnytä kieroutunutta käytöstä tukevia palkkiomekanismeja, joita tarvitsisi rajoittaa lainsäädännön keinoin; ettei ketään tarvitse pakottaa mihinkään eikä rangaista mistään; vasta kun kaikki tapahtuu vapaaehtoisesti suunnitellun ja älykkään yhteistyön hengessä yhteiseksi hyväksi; vasta tuolloin ihmiskunta on saavuttanut jotain pysyvää; vasta tuolloin yhteiskunta on rakennettu aidosti kestävälle pohjalle. Vasta tuolloin ihmiskunnan mielisairaus voi loppua ja kiihtyvän kasvun syöpä parantua.

Minkälaisten vaiheiden jälkeen tähän yhteiskunnantilaan sitten saavutaan – sitä tuskin kukaan osaa ennakoida. Muutos voi tapahtua joko suhteellisen nopeasti ja pienin vahingoin tai vasta vuosisataisen vastustamisen ja kärsimyksen jälkeen. Joka tapauksessa muutoksen on tapahduttava. Ensimmäinen askel tällä tiellä on nykyjärjestelmän ongelmien perusteellinen tiedostaminen.

Sorretut ovat läpi historian omaksuneet sortajiensa tavat ja asenteet päästessään itse instituutioiden johtopaikoille. Aina kun yhteiskunta ajautuu ongelmiin, ihmiset syyttävät kieroutuneita ja korruptoituneita poliittisia johtajiaan, aivan kuin syy olisi kerta toisensa jälkeen ihmisissä eikä heidän asemassaan.

Instituutiot ovat olemassa vain, koska hyväksymme niiden olemassaolon. Hyväksymme niiden olemassaolon, sillä uskomme niiden ratkovan ongelmia. Todellisuudessa instituutioiden tärkein tehtävä on ylläpitää vallitsevaa asiaintilaa, mikä käytännössä tarkoittaa ongelmien ylläpitämistä. Terrorismin vastainen sota työllistää maailmanlaajuisesti satojatuhansia ihmisiä. Aseteollisuus miljoonia. Ruuan niukkuus satoja miljoonia. On siis turha odottaa sotien, nälänhädän ja muiden ihmisongelmien katoavan yhteiskunnasta, jonka teollisuus ja instituutiot saavat käyttövoimansa ihmisongelmista. Siksi vasta instituutioiden ja markkinatalouden mekanismien – ongelmalähtöisen yhteiskunnan – todellisen luonteen oivaltaminen avaa ihmisten silmät, vapauttaa heidät oman mielensä vankilasta ja antaa heille todellisen valinnanvapauden. Emmehän tietoisesti valitsisi resurssienhallintajärjestelmämme esikuvaksi syöpäkasvaimen älykkyyttä ja siitä seuraavaa kaaosta, kärsimystä ja kasvavia ongelmia, jos todella tietäisimme mitä olemme tekemässä.