Ihmiset,
jotka väittävät ihmisen olevan luontaisesti ahne ja paha,
viittaavat yleensä niin sanoessaan ihmiskunnan kirjoitettuun
historiaan. Samalla he kuitenkin unohtavat, että koko ihmiskunnan
kirjoitettu historia on niukkuuden historiaa.
Kun
ihmisiltä poistetaan perustarpeiden niukkuus, monet
ratkaisemattomina pidetyt yhteiskunnalliset ongelmat ratkeaisivat
luonnollisia teitään aivan itsestään. Niukkuutta ei kuitenkaan
voida poistaa nykyisten yhteiskunnallisten rakenteiden aikakaudella.
Niukkuus on yhteiskunnissamme paitsi keskeisin yhteiskunnallisten
ongelmien aiheuttaja myös kaiken yhteiskunnallisen toimeliaisuuden
alkulähde. Kaikki yhteiskunnallinen toimeliaisuus kumpuaa
pohjimmiltaan niukkuuden aikaansaamasta negatiivisesta energiasta.
Nykyjärjestelmässä hyvinvointimme on kiinteästi sidoksissa
pahoinvointiimme. Näin ei tarvitsisi olla.
Ihmiskunnalla
on käytettävissään kaikki tarvittavat resurssit ja teknologia
tuottaa yllin kyllin hyvinvointia kaikille, mutta toisaalta meillä
on instituutiot ja bisnesmaailma, jotka eivät voi koskaan antaa
niukkuuden ja ongelmien kadota maailmasta. Niin kauan kuin ihmiset
pysyvät sokeina tämän mekanismin suhteen, ongelmat eivät tule
katoamaan vaan jatkavat kumuloitumistaan.
Kun
instituutio tai liiketoiminta synnytetään, se synnytetään aina
ratkaisuksi johonkin ongelmaan. Samalla instituution olemassaolo
tulee riippuvaiseksi ongelman olemassaolosta. Jos ongelma häviäisi,
kuolisi instituutio sen mukana – eikä kerran syntynsä saanut
instituutio tahdo kuolla. Niinpä instituutiosta tulee
syntyhetkellään samalla sekä ongelman ratkaisija että sen
ylläpitäjä. Kun ihmisten hyvinvointi sidotaan ihmisongelmiin,
ongelmien katoaminen tarkoittaisi samalla hyvinvoinnin katoamista.
Näin jokainen uusi instituutio tai liiketoiminta pyrkii kaikin keinoin jäädyttämään yhteiskunnassa vallinneen ongelmatilanteen. Instituutio tahtoo ikuistaa ongelman ja tehdä siitä standardin. Instituutio synnyttää valtaeliitin ja tekee ongelmasta valtaeliitille toivottavan. Mutta tavallinen kansa ei näe näin pitkälle. Tavallinen kansa näkee vain ongelman ja sitä ratkaisemaan rakennetun instituution. Kansa pitää instituutiota tarpeellisena ja asettuu puolustamaan sen olemassaoloa. Näin ihmisistä tulee vallitsevan asiaintilan omaehtoisia suojelijoita, oman kärsimyksensä synnyttäjiä ja ylläpitäjiä.
Näin jokainen uusi instituutio tai liiketoiminta pyrkii kaikin keinoin jäädyttämään yhteiskunnassa vallinneen ongelmatilanteen. Instituutio tahtoo ikuistaa ongelman ja tehdä siitä standardin. Instituutio synnyttää valtaeliitin ja tekee ongelmasta valtaeliitille toivottavan. Mutta tavallinen kansa ei näe näin pitkälle. Tavallinen kansa näkee vain ongelman ja sitä ratkaisemaan rakennetun instituution. Kansa pitää instituutiota tarpeellisena ja asettuu puolustamaan sen olemassaoloa. Näin ihmisistä tulee vallitsevan asiaintilan omaehtoisia suojelijoita, oman kärsimyksensä synnyttäjiä ja ylläpitäjiä.
Yhteiskunnalliset
instituutiot tuottavat byrokraatteja, jotka kuollutta ja tunteetonta
lakia tuijottaen tekevät päätöksiä elävien ja tuntevien
ihmisten asioista. Lain kirjain ei tunnista, että maailma on
jatkuvassa muutoksessa; että maailma pulppuaa jatkuvasti jotain
uutta; ettei uuden ja tuntemattoman varalle voida koskaan kirjoittaa
yleispätevää kaavaa, joka toimisi kaikissa tilanteissa. Jokainen
laki on jo syntyhetkellään epätäydellinen, eikä mene aikaakaan,
kun sille täytyy jo suunnitella täydentäviä lakeja, jotka
edelleen tarvitsevat täydennystä – ikuisesti ja loputtomiin. Ajan
saatossa byrokratiakoneiston alati kasvava monimutkaisuus johtaa
koneiston tukkeutumiseen ja yhteiskunnallisten prosessien
jumiutumiseen, eikä mene aikaakaan, kun koneistoa ryhdytään
voitelemaan rahalla. Niinpä jo yksikin laki on yhteiskunnassa
liikaa.
Tämä
voi vaikuttaa kaukaiselta ajatukselta koko ikänsä erilaisten
sääntö- ja lakijärjestelmän alaisuudessa eläneestä
nykyihmisestä. Pohjimmiltaan se ei sitä kuitenkaan ole.
Lakijärjestelmät ja rangaistuslaitokset ovat kiinteä osa vain
primitiivistä – niukkuuden, pelon ja pakon varaan rakentunutta –
negatiivisen energian yhteiskuntaa.
Vasta kun yhteiskunta suunnitellaan siten, ettei lakeja ja rahaa tarvita lainkaan; ettei yhteiskunta synnytä kieroutunutta käytöstä tukevia palkkiomekanismeja, joita tarvitsisi rajoittaa lainsäädännön keinoin; ettei ketään tarvitse pakottaa mihinkään eikä rangaista mistään; vasta kun kaikki tapahtuu vapaaehtoisesti suunnitellun ja älykkään yhteistyön hengessä yhteiseksi hyväksi; vasta tuolloin ihmiskunta on saavuttanut jotain pysyvää; vasta tuolloin yhteiskunta on rakennettu aidosti kestävälle pohjalle. Vasta tuolloin ihmiskunnan mielisairaus voi loppua ja kiihtyvän kasvun syöpä parantua.
Minkälaisten
vaiheiden jälkeen tähän yhteiskunnantilaan sitten saavutaan –
sitä tuskin kukaan osaa ennakoida. Muutos voi tapahtua joko
suhteellisen nopeasti ja pienin vahingoin tai vasta vuosisataisen
vastustamisen ja kärsimyksen jälkeen. Joka tapauksessa muutoksen on
tapahduttava. Ensimmäinen askel tällä tiellä on nykyjärjestelmän
ongelmien perusteellinen tiedostaminen.
Sorretut
ovat läpi historian omaksuneet sortajiensa tavat ja asenteet
päästessään itse instituutioiden johtopaikoille. Aina kun
yhteiskunta ajautuu ongelmiin, ihmiset syyttävät kieroutuneita ja
korruptoituneita poliittisia johtajiaan, aivan kuin syy olisi kerta
toisensa jälkeen ihmisissä eikä heidän asemassaan.
Instituutiot
ovat olemassa vain, koska hyväksymme niiden olemassaolon. Hyväksymme
niiden olemassaolon, sillä uskomme niiden ratkovan ongelmia.
Todellisuudessa instituutioiden tärkein tehtävä on ylläpitää
vallitsevaa asiaintilaa, mikä käytännössä tarkoittaa ongelmien
ylläpitämistä. Terrorismin vastainen sota työllistää
maailmanlaajuisesti satojatuhansia ihmisiä. Aseteollisuus miljoonia.
Ruuan niukkuus satoja miljoonia. On siis turha odottaa sotien,
nälänhädän ja muiden ihmisongelmien katoavan yhteiskunnasta,
jonka teollisuus ja instituutiot saavat käyttövoimansa
ihmisongelmista. Siksi vasta instituutioiden ja markkinatalouden
mekanismien – ongelmalähtöisen yhteiskunnan – todellisen
luonteen oivaltaminen avaa ihmisten silmät, vapauttaa heidät oman
mielensä vankilasta ja antaa heille todellisen valinnanvapauden.
Emmehän tietoisesti valitsisi resurssienhallintajärjestelmämme
esikuvaksi syöpäkasvaimen älykkyyttä ja siitä seuraavaa kaaosta,
kärsimystä ja kasvavia ongelmia, jos todella tietäisimme mitä
olemme tekemässä.