Pyri
jakamaan suuret kansanjoukot ryhmiin ja aiheuta näiden ryhmien
välille jännitystä; näin estät kilpailevien valtakeskittymien
synnyn, jotka uhkaavat omaa valtaasi. Pyri synnyttämään
vastakkainasettelua ja epäluuloa ihmisten keskuuteen; keskenään
yhteistyöhön kykenemättömät ryhmät tarvitsevat voimakasta
keskushallintoa. Ylläpidä ja levitä uskoa ihmisen luontaisesta
pahuudesta, ahneudesta ja yhteistyökyvyttömyydestä; näin saat
kansan hyväksynnän vahvalle poliisille ja armeijalle. Pidä kansa
jatkuvasti sopivan niukkuuden, pelon ja epävarmuuden tilassa; näin
he pysyvät pelokkaina ja kiireisinä, eikä heille jää liikaa
aikaa teroittaa yhteiskunnallista kritiikkiään. Irrota politiikka
ja talous reaalimaailman tosiasioista ja käytä niistä puhuessasi
kieltä jota et itsekään ymmärrä; näin annat itsestäsi kuvan
asiantuntijana ja nouset kaiken arvostelun yläpuolelle. Tässä
negatiivisen energian varaan rakennetun yhteiskunnan hallitsijan
huoneentaulu pääpiirteissään.
George Orwellin romaaneja Vuonna 1984 ja Eläinten vallankumous pidetään yleisesti 1900-luvun merkittävimpinä kirjallisina kuvauksina yhteiskunnallisten instituutioiden sisäsyntyisestä taipumuksesta korruptoitua ja kieroutua lopulta aina alkuperäistä tarkoitustaan vastaan. Kuluneet vuosikymmenetkään eivät ole kyenneet nakertamaan pois mitään näiden romaanien alkuperäisestä voimasta. Päinvastoin. Ne ongelmat, joita George Orwell tuo esille teoksissaan – etenkin romaanissa Vuonna 1984 – voidaan nähdä yhä edelleen ajan henkeen valitettavan hyvin istuvaksi.
Vuonna 1984 kertoo tulevaisuuden totalitaarisesta, painajaismaisesta valvontayhteiskunnasta, jota johtaa kasvoton ”Isoveli”. Kirja kuvaa yhteiskuntaa, joka on mediaa hallitsevan ja totuutta vääristelevän valtaeliitin täydellisessä hallinnassa. Eliitin pyrkimyksenä on irrottaa ihminen propagandan keinoin reaalimaailmasta, jotta hänen olisi mahdoton selvittää inhimillisen hyvinvoinnin henkisiä ja aineellisia lähtökohtia. Ilman ymmärrystä hyvinvoinnin lähtökohdista ihminen ei voisi oppia kyseenalaistamaan yhteiskuntansa mielekkyyttä eikä kehittelemään sille mielessään vaihtoehtoa. Niinpä virallisen uutistoimituksen kautta ihmisille pyrittiin välittämään mahdollisimman pessimistinen, sekava ja epälooginen maailmankuva, jotta hän ymmärtäisi jättää uutiset kokonaan noteeraamatta ja turruttaa tajuntansa sen sijaan alkoholilla ja henkisesti tylsistyttävällä massaviihteellä. Nämä olivatkin ainoita asioita, joista tavallisella kansalaisella ei ollut puutetta. Ne tarjosivat ihmisille lohtua maailmassa, jossa ikuinen sota, jatkuvat terrori-iskut ja käsittämättömät talousraportit muodostivat yhteiskunnallisen propagandakoneiston katkeamattoman uutistarjonnan. Maailman tapahtumista oli mahdoton saada pysyvää otetta, puhumattakaan että tavallisella kansalaisella olisi ollut minkäänlaista realistista mahdollisuutta vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Niinpä ihmiset tyytyivät ottamaan yhteiskunnan sellaisena kuin se oli, ilman sen suurempaa kapinaa. Ihmiset passivoituivat ja pyrkivät keskittymään vain oman kurjan elämänsä ylläpitoon, mikä nimenomaan olikin valtaeliitin ensisijainen tavoite.
Elokuvat, kirjallisuus ja musiikki tuotettiin teollisesti vain muutamia yksinkertaisia teemoja yhdistelemällä. Valtaeliitin ylläpitämän viihdeteollisuuden tehtävä oli horjuttaa ihmisten moraalia jatkuvan brutaalin väkivalta- ja seksiviihteen keinoin. Pitämällä alkoholi edullisena ja kansalaiset alikoulutettuina sekä jatkuvassa kiireessä kenellekään ei jäänyt liikaa aikaa perusteelliseen pohdiskeluun.
Kansalaisten vieraannuttaminen päätöksenteosta henkisen lamaannuttamisen keinoin muodosti eliitin valtapolitiikan ytimen. Alakuloisia, epäluuloisia, pelokkaita ja passivoituneita ihmisiä oli huomattavasti helpompi hallita kuin jos he olisivat olleet onnellisia, aktiivisia, yhteisöllisiä ja innostuneita. Käytännössä yhteiskuntaa hallittiin pelon, niukkuuden ja epätoivon määrää säätelemällä. Raskas työ, huolenpito kodista ja lapsista, pikkuriidat naapureiden kanssa, elokuvat, jalkapallo, olut ja rahapelit täyttivät ihmisten henkisen horisontin. Täyttämällä ihmisten tajunnan jatkuvilla ongelmilla, tyhjänpäiväisellä viihteellä, alkoholilla ja muulla turhuudella valtaeliitti vei huomion pois omista toimistaan. Lisäksi alituinen niukkuus ja pelko pitivät ihmiset jatkuvassa liikkeessä. Jatkuva liike ei jättänyt aikaa eliitin toimien kyseenalaistamiseen.
Isoveli hallitsi kansaa pelon avulla. Kauhun tasapainoa ylläpidettiin säännöllisin väliajoin suoritetuin, näyttävin ja kuolonuhreja vaativin terrori-iskuin, jotka eliitin ylläpitämän propagandakoneiston keinoin välitettiin jokaista yksityiskohtaa myöten kansan tietoisuuteen. Vastuun iskuista puolue langetti aina terroristien ja etenkin terroristiliikkeen kuvitteellisen johtajan niskoille. Liikkeen johtajan kuvaa näytettiin kaikissa valtion virallisissa uutislähetyksissä ja häneen kansa purki kaiken katkeruutensa ja vihansa.
Todellisuudessa hallitseva valtaeliitti organisoi, ylläpiti, rahoitti ja koulutti itse järjestelmää vastustavia terrorisoluja kulisseista käsin. Valtaeliitti kirjoitti itse kapinakirjallisuutensa ja hallitsi siten sekä järjestelmää puolustavaa että vastustavaa propagandaa. Näin valtaeliitti piti yhteiskuntaa täydellisessä hallinnassaan. Mikään, mitä yhteiskunnassa tapahtui, ei tapahtunut valtaeliitin tiedustelupalvelulta salassa. Mitään ei myöskään tapahtunut yhteiskunnassa vahingossa – vaikka se tiedotusvälineissä usein vahingoksi puettiinkin.
Valtaeliitti ylläpiti terrorismia ylläpitääkseen pelkoa ja ruokkiakseen isänmaallista sotaintoa. Terrori-iskun tapahtuessa kansallista turvallisuutta ylläpitävät instituutiot saattoivat nousta esiin suojelevan sankarin roolissa. Tällä tavoin eliitti vahvisti omaa asemaansa. Ainoa asia, mitä tyhmistetyltä ihmismassalta vaadittiin, oli primitiivisiin tunteisiin ja vastakkainasettelun lähtökohtiin perustuva alkukantainen isänmaallisuus, johon voitiin vedota aina silloin, kun suuret ihmisjoukot piti saada haluamaan sotaa, suostumaan työpäivän pidennyksiin, verojen korotuksiin tai muihin valtaeliittiä palveleviin uhrauksiin. Kaikkina muina aikoina alkoholi, tyhmistävä musiikki ja kirjallisuus sekä kaikkialta pursuava väkivalta- ja seksiviihde pitivät kansan syvät rivit otteessaan.
Valtaeliitti ylläpiti valtavaa valvontakoneistoa, jossa jokaisen ihmisen jokainen ääni, ele ja ilme tallentui aina jonkin videokameran tai mikrofonin muistiin. Jos joku yksilö sattui kaikesta valtaeliitin ylläpitämästä latistuksesta huolimatta osoittamaan henkisen heräämisen ja omavireisen ajattelun merkkejä, löysi hän pian itsensä isoveljen "rakkausministeriöstä", jossa kaikki ajatusrikokset kitkettiin ihmisistä pois kidutuksen keinoin.
Erityisen silmiinpistävää kaikille ministeriöille ja koko yhteiskunnan toiminnalle oli teorian ja käytännön täydellinen nurinkurisuus. Tämä oli seurausta niin sanotun uuskielen käytöstä, joka poisti puhutusta kielestä kaikki valtaeliitille vahingollisten ajatusten ilmaisuun tarvittavat sanat. Niinpä ministeriötkin olivat tyypillisesti virallisten nimiensä täydellisiä vastakohtia. Jos ministeriön nimi viittasi rauhanasian edistämiseen, liittyi sen todellinen toiminta suurella varmuudella sotatilan pitkittämiseen. Jos ministeriö edisti vapauden asiaa, tarkoitti se käytännössä aina vankeuden ja orjuuden ylläpitoa. Mitä enemmän puhuttiin totuudesta ja rakkaudesta, sitä enemmän valehdeltiin ja vihattiin. Viimeistään rakkausministeriön kidutuskammioissa ihmiselle selvisi, että ainoa asia, mikä oli varmasti totta, oli se, ettei 2 plus 2 ollut koskaan 4 vaan aina jotain muuta. Yhteiskunnan toimintaa ei voinut ymmärtää järjellä. Järjen käyttö oli vaarallista. Jokainen, joka yritti järkeillä yhteiskunnan toimintaa, päätyi ennen pitkää rakkausministeriöön. Vain riittävän hölmö tai henkisesti sairas ihminen saattoi tuntea eheyden ja onnen tunteita kieroutuneessa ja sairaassa yhteiskunnassa. Juuri tämä oli rakkausministeriön harjoittaman kidutuksen tarkoitus: ajaa ihmiset aivopesun, kidutuksen ja mielen manipulaation keinoin mielisairauteen ja saada heidät siten ”itsenäisesti” oivaltamaan kieroutuneen yhteiskunnan ihanuus ja rakastumaan siihen.
Valtaeliitti ymmärsi, että jos jokainen ihminen saisi nauttia vapaudesta, turvallisuudesta ja vapaa-ajasta, tuo ihmislampaiden suuri massa, joka normaalisti oli köyhyyden aiheuttaman kiireen ja primitiivisen kulttuurin latistamaa, saisi tietoa ja oppisi ajattelemaan itsenäisesti ja omavireisesti. Jos tiedostaminen yleistyisi, valtaeliitti menettäisi ennen pitkää otteensa ihmisistä. Herättyään tiedostamattomuuden unitilasta ihmiset oivaltaisivat, ettei etuoikeutetulla vähemmistöllä ollut oikeasti mitään muuta virkaa kuin oman asemansa ylläpito ja hankkiutuisivat heistä eroon. Jyrkästi hierarkkinen yhteiskunta pysyi pystyssä vain alituisen köyhyyden, kurjuuden ja tietämättömyyden varassa.
George Orwellin romaaneja Vuonna 1984 ja Eläinten vallankumous pidetään yleisesti 1900-luvun merkittävimpinä kirjallisina kuvauksina yhteiskunnallisten instituutioiden sisäsyntyisestä taipumuksesta korruptoitua ja kieroutua lopulta aina alkuperäistä tarkoitustaan vastaan. Kuluneet vuosikymmenetkään eivät ole kyenneet nakertamaan pois mitään näiden romaanien alkuperäisestä voimasta. Päinvastoin. Ne ongelmat, joita George Orwell tuo esille teoksissaan – etenkin romaanissa Vuonna 1984 – voidaan nähdä yhä edelleen ajan henkeen valitettavan hyvin istuvaksi.
Vuonna 1984 kertoo tulevaisuuden totalitaarisesta, painajaismaisesta valvontayhteiskunnasta, jota johtaa kasvoton ”Isoveli”. Kirja kuvaa yhteiskuntaa, joka on mediaa hallitsevan ja totuutta vääristelevän valtaeliitin täydellisessä hallinnassa. Eliitin pyrkimyksenä on irrottaa ihminen propagandan keinoin reaalimaailmasta, jotta hänen olisi mahdoton selvittää inhimillisen hyvinvoinnin henkisiä ja aineellisia lähtökohtia. Ilman ymmärrystä hyvinvoinnin lähtökohdista ihminen ei voisi oppia kyseenalaistamaan yhteiskuntansa mielekkyyttä eikä kehittelemään sille mielessään vaihtoehtoa. Niinpä virallisen uutistoimituksen kautta ihmisille pyrittiin välittämään mahdollisimman pessimistinen, sekava ja epälooginen maailmankuva, jotta hän ymmärtäisi jättää uutiset kokonaan noteeraamatta ja turruttaa tajuntansa sen sijaan alkoholilla ja henkisesti tylsistyttävällä massaviihteellä. Nämä olivatkin ainoita asioita, joista tavallisella kansalaisella ei ollut puutetta. Ne tarjosivat ihmisille lohtua maailmassa, jossa ikuinen sota, jatkuvat terrori-iskut ja käsittämättömät talousraportit muodostivat yhteiskunnallisen propagandakoneiston katkeamattoman uutistarjonnan. Maailman tapahtumista oli mahdoton saada pysyvää otetta, puhumattakaan että tavallisella kansalaisella olisi ollut minkäänlaista realistista mahdollisuutta vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Niinpä ihmiset tyytyivät ottamaan yhteiskunnan sellaisena kuin se oli, ilman sen suurempaa kapinaa. Ihmiset passivoituivat ja pyrkivät keskittymään vain oman kurjan elämänsä ylläpitoon, mikä nimenomaan olikin valtaeliitin ensisijainen tavoite.
Elokuvat, kirjallisuus ja musiikki tuotettiin teollisesti vain muutamia yksinkertaisia teemoja yhdistelemällä. Valtaeliitin ylläpitämän viihdeteollisuuden tehtävä oli horjuttaa ihmisten moraalia jatkuvan brutaalin väkivalta- ja seksiviihteen keinoin. Pitämällä alkoholi edullisena ja kansalaiset alikoulutettuina sekä jatkuvassa kiireessä kenellekään ei jäänyt liikaa aikaa perusteelliseen pohdiskeluun.
Kansalaisten vieraannuttaminen päätöksenteosta henkisen lamaannuttamisen keinoin muodosti eliitin valtapolitiikan ytimen. Alakuloisia, epäluuloisia, pelokkaita ja passivoituneita ihmisiä oli huomattavasti helpompi hallita kuin jos he olisivat olleet onnellisia, aktiivisia, yhteisöllisiä ja innostuneita. Käytännössä yhteiskuntaa hallittiin pelon, niukkuuden ja epätoivon määrää säätelemällä. Raskas työ, huolenpito kodista ja lapsista, pikkuriidat naapureiden kanssa, elokuvat, jalkapallo, olut ja rahapelit täyttivät ihmisten henkisen horisontin. Täyttämällä ihmisten tajunnan jatkuvilla ongelmilla, tyhjänpäiväisellä viihteellä, alkoholilla ja muulla turhuudella valtaeliitti vei huomion pois omista toimistaan. Lisäksi alituinen niukkuus ja pelko pitivät ihmiset jatkuvassa liikkeessä. Jatkuva liike ei jättänyt aikaa eliitin toimien kyseenalaistamiseen.
Isoveli hallitsi kansaa pelon avulla. Kauhun tasapainoa ylläpidettiin säännöllisin väliajoin suoritetuin, näyttävin ja kuolonuhreja vaativin terrori-iskuin, jotka eliitin ylläpitämän propagandakoneiston keinoin välitettiin jokaista yksityiskohtaa myöten kansan tietoisuuteen. Vastuun iskuista puolue langetti aina terroristien ja etenkin terroristiliikkeen kuvitteellisen johtajan niskoille. Liikkeen johtajan kuvaa näytettiin kaikissa valtion virallisissa uutislähetyksissä ja häneen kansa purki kaiken katkeruutensa ja vihansa.
Todellisuudessa hallitseva valtaeliitti organisoi, ylläpiti, rahoitti ja koulutti itse järjestelmää vastustavia terrorisoluja kulisseista käsin. Valtaeliitti kirjoitti itse kapinakirjallisuutensa ja hallitsi siten sekä järjestelmää puolustavaa että vastustavaa propagandaa. Näin valtaeliitti piti yhteiskuntaa täydellisessä hallinnassaan. Mikään, mitä yhteiskunnassa tapahtui, ei tapahtunut valtaeliitin tiedustelupalvelulta salassa. Mitään ei myöskään tapahtunut yhteiskunnassa vahingossa – vaikka se tiedotusvälineissä usein vahingoksi puettiinkin.
Valtaeliitti ylläpiti terrorismia ylläpitääkseen pelkoa ja ruokkiakseen isänmaallista sotaintoa. Terrori-iskun tapahtuessa kansallista turvallisuutta ylläpitävät instituutiot saattoivat nousta esiin suojelevan sankarin roolissa. Tällä tavoin eliitti vahvisti omaa asemaansa. Ainoa asia, mitä tyhmistetyltä ihmismassalta vaadittiin, oli primitiivisiin tunteisiin ja vastakkainasettelun lähtökohtiin perustuva alkukantainen isänmaallisuus, johon voitiin vedota aina silloin, kun suuret ihmisjoukot piti saada haluamaan sotaa, suostumaan työpäivän pidennyksiin, verojen korotuksiin tai muihin valtaeliittiä palveleviin uhrauksiin. Kaikkina muina aikoina alkoholi, tyhmistävä musiikki ja kirjallisuus sekä kaikkialta pursuava väkivalta- ja seksiviihde pitivät kansan syvät rivit otteessaan.
Valtaeliitti ylläpiti valtavaa valvontakoneistoa, jossa jokaisen ihmisen jokainen ääni, ele ja ilme tallentui aina jonkin videokameran tai mikrofonin muistiin. Jos joku yksilö sattui kaikesta valtaeliitin ylläpitämästä latistuksesta huolimatta osoittamaan henkisen heräämisen ja omavireisen ajattelun merkkejä, löysi hän pian itsensä isoveljen "rakkausministeriöstä", jossa kaikki ajatusrikokset kitkettiin ihmisistä pois kidutuksen keinoin.
Erityisen silmiinpistävää kaikille ministeriöille ja koko yhteiskunnan toiminnalle oli teorian ja käytännön täydellinen nurinkurisuus. Tämä oli seurausta niin sanotun uuskielen käytöstä, joka poisti puhutusta kielestä kaikki valtaeliitille vahingollisten ajatusten ilmaisuun tarvittavat sanat. Niinpä ministeriötkin olivat tyypillisesti virallisten nimiensä täydellisiä vastakohtia. Jos ministeriön nimi viittasi rauhanasian edistämiseen, liittyi sen todellinen toiminta suurella varmuudella sotatilan pitkittämiseen. Jos ministeriö edisti vapauden asiaa, tarkoitti se käytännössä aina vankeuden ja orjuuden ylläpitoa. Mitä enemmän puhuttiin totuudesta ja rakkaudesta, sitä enemmän valehdeltiin ja vihattiin. Viimeistään rakkausministeriön kidutuskammioissa ihmiselle selvisi, että ainoa asia, mikä oli varmasti totta, oli se, ettei 2 plus 2 ollut koskaan 4 vaan aina jotain muuta. Yhteiskunnan toimintaa ei voinut ymmärtää järjellä. Järjen käyttö oli vaarallista. Jokainen, joka yritti järkeillä yhteiskunnan toimintaa, päätyi ennen pitkää rakkausministeriöön. Vain riittävän hölmö tai henkisesti sairas ihminen saattoi tuntea eheyden ja onnen tunteita kieroutuneessa ja sairaassa yhteiskunnassa. Juuri tämä oli rakkausministeriön harjoittaman kidutuksen tarkoitus: ajaa ihmiset aivopesun, kidutuksen ja mielen manipulaation keinoin mielisairauteen ja saada heidät siten ”itsenäisesti” oivaltamaan kieroutuneen yhteiskunnan ihanuus ja rakastumaan siihen.
Valtaeliitti ymmärsi, että jos jokainen ihminen saisi nauttia vapaudesta, turvallisuudesta ja vapaa-ajasta, tuo ihmislampaiden suuri massa, joka normaalisti oli köyhyyden aiheuttaman kiireen ja primitiivisen kulttuurin latistamaa, saisi tietoa ja oppisi ajattelemaan itsenäisesti ja omavireisesti. Jos tiedostaminen yleistyisi, valtaeliitti menettäisi ennen pitkää otteensa ihmisistä. Herättyään tiedostamattomuuden unitilasta ihmiset oivaltaisivat, ettei etuoikeutetulla vähemmistöllä ollut oikeasti mitään muuta virkaa kuin oman asemansa ylläpito ja hankkiutuisivat heistä eroon. Jyrkästi hierarkkinen yhteiskunta pysyi pystyssä vain alituisen köyhyyden, kurjuuden ja tietämättömyyden varassa.