Yhteiskunnan
kannalta erityisen kannattavaa on saada nuori ihminen tarttumaan
velkakoukkuun jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Sen sijaan,
että opiskelijoiden opintotukea korotettaisiin, heidät houkutellaan
ottamaan opintolainaa. Opintolainan poismaksu tapahtuu opintojen
jälkeen työelämään astuttaessa. Opintolainan ansiosta
opiskelijalle syntyy opiskeluiden jälkeen pakonomainen tarve
hakeutua mahdollisimman pian työmarkkinoille.
Kun vaatimattoman suuruinen, turvallinen ja pienikorkoinen valtion takaama opintolaina kuitataan maksetuksi, nuoren asenne velkaa kohtaan muuttuu. Enää velka ei tunnu niin pelottavalta. Kun perheen perustaminen ja ensiasunnon hankinta tulee ajankohtaiseksi, nuoruuden opintovelka muistuu lämmöllä mieleen ja velan ottamiskynnys alenee. Näin nuoruuden viaton opintolainakokeilu toimii porttina astetta kovempiin velkoihin – pankkilainoihin, asuntolainoihin ja kulutusluottoihin. Heikoimmat sortuvat pikavippeihin.
Rahoitusmarkkinoilla kaikki keinot ovat sallittuja. Pankista asuntolainaa kyselevä nuoripari johdatellaan viihtyisään ja rauhalliseen huoneeseen. Asuntolainan neuvottelijaksi on usein palkattu miellyttävä keski-ikäinen nainen, joka ikään kuin huolehtivana äitihahmona juttelee niitä näitä. Hän syöttää nuorelle parille pullaa, juottaa kahvia ja ohjaa keskustelun kuin huomaamatta pariskunnan tulevaisuudensuunnitelmiin. Yhdessä maalaillaan kuvaa autereisesta huomispäivästä. Uusi omakotitalo, auto ja kesämökki järven rannalla luovat onnen edellytykset. Myös vakuutukset hoidetaan kuntoon samalla kertaa. Luotettavan ja turvallisen tuntuisen pankkitädin kanssa kaikki tuntuu yhtäkkiä täysin mahdolliselta ja vieläpä kovin helpolta. Nimi vain paperiin ja kaikki on sillä selvää. Vuosikymmenten mittainen velkakoukku on nielty.
Pesänrakennusvaihetta elävät nuoret ihmiset lankeavat lähes poikkeuksetta ansaan. Vasta kun asuntolainan paino tuntuu konkreettisena niskassa, alkaa totuus hiljalleen paljastua. Jatkuva pelko työpaikan ja siten velan vakuutena olevan omaisuuden menettämisestä tekee työntekijästä alistuvan ja nöyrän. Velasta ja kiireestä johtuva stressi tekee ilmapiirin kotona kireäksi, mikä heijastuu parisuhteen laatuun ja lasten hyvinvointiin. Arki muodostuu pian säännöllisiksi pakonomaisiksi rutiineiksi, ja vuodet kiitävät ohi sen suurempia oivalluksia tuottamatta.
Tavallisen kansalaisen velkasuhde pankkiin ajaa saman asian kuin korskean orin kuohitseminen. Wikisanakirja osuu suoraan asian ytimeen: "Kuohitsemalla ori saadaan siitä varsin lauhkea ruuna, joka soveltuu vaikkapa työhevoseksi."
Asuntolainan itselleen hankkineesta villistä ja vapaasta orista tulee pankkiirin munaton velkaruuna. Kuohilas laskee alistuneena katseensa maahan, kumartaa nöyränä päänsä ja antaa pankkiirin asetella länget kaulaansa. Pois jäävät nuoruuden vapaus ja oikeudenmukaisuuden ihanteet. Vaihtoehtoa ei ole. Ilman työtä ei ole hienoa kotia, ei uutta autoa, ei kesämökkiä järven rannalla. Ja jos ihmiseltä lähtee työ, lähtee häneltä omaisuuden lisäksi helposti myös puoliso ja lapset. Siksi velkaruunalle ei jää muuta mahdollisuutta kuin alistua isäntänsä tahtoon. Nyt hänen tulemisistaan, menemisistään ja tekemisistään määräävät pankkiiri ja työnantaja. Kun työnantaja pyytää työntekijää venymään ylitöihin ja tekemään töitä myös vapaa-ajallaan, velkaruuna ymmärtää asemansa. Velallisena hänellä ei ole varaa kapinoida vastaan. Nöyränä kuohilas ravaa oravanpyörässään kuukaudesta ja vuodesta toiseen korkeintaan säyseästi hörähdellen – koskaan kuitenkaan pillastumatta. Perhe, omat henkilökohtaiset harrastukset ja kiinnostuksenkohteet sysätään syrjään. Niiden aika on vasta sitten, kun nuoruus ja terveys ovat jo menneet: ”Niin kauan kuin ollaan vielä kunnossa, tehdään töitä kellon ympäri!” Talouden älykkyys – syövän älykkyys – tarvitsee alati kiihtyvää kasvua. Kasvainta on ruokittava.
Velkaorjuus voi jäädä pelkäksi tyhjäksi sanaksi, jos emme ymmärrä liikkeellä olevan rahan todellista velkaperusteista luonnetta. Kaikki raha on luonteeltaan velkaa, eli velka on rahaa. Jos tahdomme käyttää vaihdon välineenä rahaa, jonkun on aina pakko velkaantua. Ja jotta edellisten velat tulisivat korkoineen kuitatuksi, seuraavien täytyy velkaantua aina vähän enemmän. Kun ihminen velkaantuu, hänen on pakko tehdä työtä. Työpakko puolestaan on synonyymi sanalle orjuus. Velkaan perustuva rahajärjestelmä perustuu lopulta aina työpakkoon, eli kyse on orjataloudesta. Kaikki se on taitavasti piilotettu velkaperusteiseen rahaamme.
Tietty määrä väestöstä on aina pakotettu kantamaan velkaa, jotta loput voisivat käyttää rahaa. Sitä mukaa kun velka on omalta osalta kuitattu, siirtyy vastuu velasta seuraavalle sukupolvelle. Mutta jos huono tuuri käy ja taantuma tulee juuri sillä hetkellä kun olet ottanut harteillasi uunituoreen asuntolainan, olet hyvin suurella todennäköisyydellä matkalla kohti vararikkoa ja velkavankeutta. Näin käy riippumatta siitä, kuinka huolellisesti olet asiasi siihen saakka hoitanut.
Velkaan perustuvaa rahajärjestelmää kuvataan usein lasten tuolileikkinä. Tässä leikissä tuoleja on aina yksi vähemmän kuin leikkijöitä. Kun musiikki soi, kaikilla lapsilla on kivaa ja he liikkuvat vapaasti tuolien ympärillä, mutta kun musiikki lakkaa ja pitäisi käydä istumaan, yksi jää aina ilman istumapaikkaa. Hän putoaa pelistä pois. Vaikka kukaan ei halua hävitä, jonkun on silti aina hävittävä.
Niin kauan kun tämä peli on käynnissä, kiihtyvässä kasvussa oleva velka saa meidät työskentelemään yhä vain kiivaammin. Koska taloudessa on velkaa aina enemmän kuin rahaa, ei kaikkia velkoja voida koskaan maksaa pois, riippumatta siitä kuinka paljon työskentelisimme. Tuolileikissä on jo lähtökohtaisesti liian vähän tuoleja. Se kuuluu pelin henkeen.
Olemme keskellä alati kiihtyvää noidankehää. Itsemme lisäksi näännytämme samalla myös ympäristömme. Tämä ei kuitenkaan estä valtiovaltaa käyttämästä velkaa pelotteena ja vallan välineenä, jonka avulla kansaa piiskataan ikuisesti yhä vain kovempaan työntekoon. Jos kansalaiset eivät itse ymmärrä velkaantua riittävästi, velkaantuu valtio heidän puolestaan, jolloin lopputulos on täsmälleen sama.
Koska kaikki raha on velkaa ja tänä vuonna tuota velkaa on taas hieman enemmän kuin edellisenä vuonna, kaikkien kansalaisten tulee työskennellä samassa suhteessa ahkerammin. Näin tapahtuu siitäkin huolimatta, että ihmiskunnan teknologisen ja luonnontieteellisen ymmärryksen taso – joka todellisuudessa synnyttää kaiken hyvinvointimme – on jo satojen vuosien ajan ollut alati kiihtyvässä kasvussa.
Jos ihmiskunta pyrkisi voiton maksimoinnin sijaan maksimoimaan oman hyvinvointinsa, ihmistyön määrä vähenisi samassa suhteessa teknologisten innovaatioiden kasvun kanssa. Jo vuosikymmenten ajan ihmisille olisi voitu tuottaa kaikki nykyiseen hyvinvointiin tarvittavat palvelut ja hyödykkeet vain murto-osalla nykyisestä työvoimasta teknologian ja automaation keinoin. Mutta velkaan perustuvan rahajärjestelmän puitteessa, jossa jokaiselle ihmiselle tulee aina löytyä työtä, ylläpidämme lukemattomia täysin turhia työpaikkoja, joiden ainoa tehtävä on ylläpitää nykyisiä, satoja vuosia vanhoja, negatiivisen yhteiskunnallisen energian perustalle kasvaneita rakenteita.
Menneille sukupolville työnteko oli välttämätön pakko. Sen sijaan nykyaikana työikäisten ihmisten työpakkoa pidetään yllä pääasiassa rakenteellisista syistä. Yhteiskunnat ovat valmiita tuottamaan jopa keinotekoista niukkuutta ylläpitääkseen yhä mahdottomammaksi muodostuvaa täystyöllisyyden ihannetta. Täystyöllisyyden ihanne on myös ekologisesti täysin kestämätön ajatus.
Kun vaatimattoman suuruinen, turvallinen ja pienikorkoinen valtion takaama opintolaina kuitataan maksetuksi, nuoren asenne velkaa kohtaan muuttuu. Enää velka ei tunnu niin pelottavalta. Kun perheen perustaminen ja ensiasunnon hankinta tulee ajankohtaiseksi, nuoruuden opintovelka muistuu lämmöllä mieleen ja velan ottamiskynnys alenee. Näin nuoruuden viaton opintolainakokeilu toimii porttina astetta kovempiin velkoihin – pankkilainoihin, asuntolainoihin ja kulutusluottoihin. Heikoimmat sortuvat pikavippeihin.
Rahoitusmarkkinoilla kaikki keinot ovat sallittuja. Pankista asuntolainaa kyselevä nuoripari johdatellaan viihtyisään ja rauhalliseen huoneeseen. Asuntolainan neuvottelijaksi on usein palkattu miellyttävä keski-ikäinen nainen, joka ikään kuin huolehtivana äitihahmona juttelee niitä näitä. Hän syöttää nuorelle parille pullaa, juottaa kahvia ja ohjaa keskustelun kuin huomaamatta pariskunnan tulevaisuudensuunnitelmiin. Yhdessä maalaillaan kuvaa autereisesta huomispäivästä. Uusi omakotitalo, auto ja kesämökki järven rannalla luovat onnen edellytykset. Myös vakuutukset hoidetaan kuntoon samalla kertaa. Luotettavan ja turvallisen tuntuisen pankkitädin kanssa kaikki tuntuu yhtäkkiä täysin mahdolliselta ja vieläpä kovin helpolta. Nimi vain paperiin ja kaikki on sillä selvää. Vuosikymmenten mittainen velkakoukku on nielty.
Pesänrakennusvaihetta elävät nuoret ihmiset lankeavat lähes poikkeuksetta ansaan. Vasta kun asuntolainan paino tuntuu konkreettisena niskassa, alkaa totuus hiljalleen paljastua. Jatkuva pelko työpaikan ja siten velan vakuutena olevan omaisuuden menettämisestä tekee työntekijästä alistuvan ja nöyrän. Velasta ja kiireestä johtuva stressi tekee ilmapiirin kotona kireäksi, mikä heijastuu parisuhteen laatuun ja lasten hyvinvointiin. Arki muodostuu pian säännöllisiksi pakonomaisiksi rutiineiksi, ja vuodet kiitävät ohi sen suurempia oivalluksia tuottamatta.
Tavallisen kansalaisen velkasuhde pankkiin ajaa saman asian kuin korskean orin kuohitseminen. Wikisanakirja osuu suoraan asian ytimeen: "Kuohitsemalla ori saadaan siitä varsin lauhkea ruuna, joka soveltuu vaikkapa työhevoseksi."
Asuntolainan itselleen hankkineesta villistä ja vapaasta orista tulee pankkiirin munaton velkaruuna. Kuohilas laskee alistuneena katseensa maahan, kumartaa nöyränä päänsä ja antaa pankkiirin asetella länget kaulaansa. Pois jäävät nuoruuden vapaus ja oikeudenmukaisuuden ihanteet. Vaihtoehtoa ei ole. Ilman työtä ei ole hienoa kotia, ei uutta autoa, ei kesämökkiä järven rannalla. Ja jos ihmiseltä lähtee työ, lähtee häneltä omaisuuden lisäksi helposti myös puoliso ja lapset. Siksi velkaruunalle ei jää muuta mahdollisuutta kuin alistua isäntänsä tahtoon. Nyt hänen tulemisistaan, menemisistään ja tekemisistään määräävät pankkiiri ja työnantaja. Kun työnantaja pyytää työntekijää venymään ylitöihin ja tekemään töitä myös vapaa-ajallaan, velkaruuna ymmärtää asemansa. Velallisena hänellä ei ole varaa kapinoida vastaan. Nöyränä kuohilas ravaa oravanpyörässään kuukaudesta ja vuodesta toiseen korkeintaan säyseästi hörähdellen – koskaan kuitenkaan pillastumatta. Perhe, omat henkilökohtaiset harrastukset ja kiinnostuksenkohteet sysätään syrjään. Niiden aika on vasta sitten, kun nuoruus ja terveys ovat jo menneet: ”Niin kauan kuin ollaan vielä kunnossa, tehdään töitä kellon ympäri!” Talouden älykkyys – syövän älykkyys – tarvitsee alati kiihtyvää kasvua. Kasvainta on ruokittava.
Velkaorjuus voi jäädä pelkäksi tyhjäksi sanaksi, jos emme ymmärrä liikkeellä olevan rahan todellista velkaperusteista luonnetta. Kaikki raha on luonteeltaan velkaa, eli velka on rahaa. Jos tahdomme käyttää vaihdon välineenä rahaa, jonkun on aina pakko velkaantua. Ja jotta edellisten velat tulisivat korkoineen kuitatuksi, seuraavien täytyy velkaantua aina vähän enemmän. Kun ihminen velkaantuu, hänen on pakko tehdä työtä. Työpakko puolestaan on synonyymi sanalle orjuus. Velkaan perustuva rahajärjestelmä perustuu lopulta aina työpakkoon, eli kyse on orjataloudesta. Kaikki se on taitavasti piilotettu velkaperusteiseen rahaamme.
Tietty määrä väestöstä on aina pakotettu kantamaan velkaa, jotta loput voisivat käyttää rahaa. Sitä mukaa kun velka on omalta osalta kuitattu, siirtyy vastuu velasta seuraavalle sukupolvelle. Mutta jos huono tuuri käy ja taantuma tulee juuri sillä hetkellä kun olet ottanut harteillasi uunituoreen asuntolainan, olet hyvin suurella todennäköisyydellä matkalla kohti vararikkoa ja velkavankeutta. Näin käy riippumatta siitä, kuinka huolellisesti olet asiasi siihen saakka hoitanut.
Velkaan perustuvaa rahajärjestelmää kuvataan usein lasten tuolileikkinä. Tässä leikissä tuoleja on aina yksi vähemmän kuin leikkijöitä. Kun musiikki soi, kaikilla lapsilla on kivaa ja he liikkuvat vapaasti tuolien ympärillä, mutta kun musiikki lakkaa ja pitäisi käydä istumaan, yksi jää aina ilman istumapaikkaa. Hän putoaa pelistä pois. Vaikka kukaan ei halua hävitä, jonkun on silti aina hävittävä.
Niin kauan kun tämä peli on käynnissä, kiihtyvässä kasvussa oleva velka saa meidät työskentelemään yhä vain kiivaammin. Koska taloudessa on velkaa aina enemmän kuin rahaa, ei kaikkia velkoja voida koskaan maksaa pois, riippumatta siitä kuinka paljon työskentelisimme. Tuolileikissä on jo lähtökohtaisesti liian vähän tuoleja. Se kuuluu pelin henkeen.
Olemme keskellä alati kiihtyvää noidankehää. Itsemme lisäksi näännytämme samalla myös ympäristömme. Tämä ei kuitenkaan estä valtiovaltaa käyttämästä velkaa pelotteena ja vallan välineenä, jonka avulla kansaa piiskataan ikuisesti yhä vain kovempaan työntekoon. Jos kansalaiset eivät itse ymmärrä velkaantua riittävästi, velkaantuu valtio heidän puolestaan, jolloin lopputulos on täsmälleen sama.
Koska kaikki raha on velkaa ja tänä vuonna tuota velkaa on taas hieman enemmän kuin edellisenä vuonna, kaikkien kansalaisten tulee työskennellä samassa suhteessa ahkerammin. Näin tapahtuu siitäkin huolimatta, että ihmiskunnan teknologisen ja luonnontieteellisen ymmärryksen taso – joka todellisuudessa synnyttää kaiken hyvinvointimme – on jo satojen vuosien ajan ollut alati kiihtyvässä kasvussa.
Jos ihmiskunta pyrkisi voiton maksimoinnin sijaan maksimoimaan oman hyvinvointinsa, ihmistyön määrä vähenisi samassa suhteessa teknologisten innovaatioiden kasvun kanssa. Jo vuosikymmenten ajan ihmisille olisi voitu tuottaa kaikki nykyiseen hyvinvointiin tarvittavat palvelut ja hyödykkeet vain murto-osalla nykyisestä työvoimasta teknologian ja automaation keinoin. Mutta velkaan perustuvan rahajärjestelmän puitteessa, jossa jokaiselle ihmiselle tulee aina löytyä työtä, ylläpidämme lukemattomia täysin turhia työpaikkoja, joiden ainoa tehtävä on ylläpitää nykyisiä, satoja vuosia vanhoja, negatiivisen yhteiskunnallisen energian perustalle kasvaneita rakenteita.
Menneille sukupolville työnteko oli välttämätön pakko. Sen sijaan nykyaikana työikäisten ihmisten työpakkoa pidetään yllä pääasiassa rakenteellisista syistä. Yhteiskunnat ovat valmiita tuottamaan jopa keinotekoista niukkuutta ylläpitääkseen yhä mahdottomammaksi muodostuvaa täystyöllisyyden ihannetta. Täystyöllisyyden ihanne on myös ekologisesti täysin kestämätön ajatus.
Yhä
useampi nykyajan työpaikka tuntuu keinotekoiselta ja turhalta. Yhä
useampi nykynuori myös tiedostaa tämän. Yhä useampi heistä
tahtoisi etsiä elämäänsä sisältöä jostain aivan muualta,
kuten tutkimustyöstä, opiskelusta, matkustelusta, harrastuksista,
ystävien ja perheen parissa vietetystä vapaa-ajasta, ja niin
edelleen.
Nykyjärjestelmässä ihminen on vapaa vasta eläkkeellä. Tosin samalla hetkellä kun työläinen jää eläkkeelle, muuttuu hän tehokkuutta ja voitonmaksimointia ihannoivan yhteiskunnan silmissä hyödyttömäksi yhteiskunnan elätiksi. Hyödyttömäksi itsensä tunteva ihminen masentuu ja kuolee pian pois. Toimiessaan näin kuohittu ja loppuunajettu velkaruuna suorittaa viimeisen palveluksensa yhteiskunnalle.