Järjestystä
ylläpitävät yhteiskunnalliset väkivaltakoneistot perustelevat
vallankäyttöoikeuttaan ihmisten sisäsyntyisellä taipumuksella
ryöstelyyn, rohmuamiseen ja väkivaltaan. Nämä piirteet eivät
kuitenkaan ole seurausta ihmisten sisäsyntyisistä ominaisuuksista,
vaan niukkuuteen perustuvan rahajärjestelmän itsensä yhteiskuntiin
aiheuttamasta pohjavireestä. Toisin sanoen: kaikki se käytös, mikä
kulttuurissamme yhdistetään anarkismiin, on perimmältään
niukkuuden ja sen varaan rakentuneen vapaan markkinatalouden
ilmentymää puhtaimmassa muodossaan ilman lainsäädännön,
poliisin ja armeijan rajoittavia voimia. Todellinen ongelma on siis
rahassa itsessään; sen niukkuutta ja epätasa-arvoa ylläpitävässä
luonteessa – ei ihmisten perusluonteessa. Rahajärjestelmän
perustalle rakennettu yhteiskunta on jo lähtökohtaisesti rakennettu
kestämättömälle perustalle, mistä syystä se tarvitsee
välttämättä laillistettua väkivaltakoneistoa suojelemaan omaa
olemassaoloaan.
Niinpä
se, että sana ”anarkia” – eli esivallan edustajien läsnäolon
puute – yhdistetään nykykulttuurissamme väkivaltaan, ryöstelyyn,
itsekkyyteen, ahneuteen ja rohmuamiseen – eli juuri siihen
samaiseen käytökseen johon nimenomaan rahaperusteinen
nykykulttuurimme meitä kannustaa – ei ole paljon muuta kuin
nykyjärjestelmän kehäpäätelmiin perustuva tapa oikeuttaa oma
olemassaolonsa.
Niukkuuteen
perustuvassa yhteiskunnassa tapahtuva ryöstely ja rohmuaminen ovat
pohjimmiltaan sitä samaa niukkuudesta kumpuavaa energiaa, jota
näemme ihmisten ryntäillessä alennusmyynteihin. Jos kaikki
ihmisten perustarpeet tulisivat tyydytetyiksi ilman jatkuvaa
niukkuuden pelon läsnäoloa, ihmisillä ei olisi mitään tarvetta
täyttää varastojaan turhanpäiväisellä rojulla silloinkaan, kun
tuota rojua on tarjolla halvalla tai ilmaiseksi. Luonnonoloissa
ahnehtiminen, rohmuaminen ja hamstraaminen ovat järkevää käytöstä
ainoastaan poikkeustapauksissa. Sen sijaan niukkuuteen perustuvassa
yhteiskunnassa tästä poikkeustilasta on tehty standardi. Elämme
neuroottisessa rohmuamisen ja hamstraamisen tilassa. Tämä tila on
seurausta huonosti suunnitellusta – tai pikemminkin – täysin
suunnittelemattomasta yhteiskuntajärjestelmästämme.
Nykyinen
länsimainen elämäntyyli on sotaa rauhankin oloissa.
Nyky-yhteiskuntamme perustuu laillistettuun epätasa-arvoisuuteen,
laillistettuun epäoikeudenmukaisuuteen, laillistettuun
tasapainottomuuteen ja laillistettuun – keinotekoisesti
ylläpidettyyn – niukkuuteen. Tämä synnyttää jatkuvaa
negatiivista energiaa yhteiskuntaan, ja tuo energia muunnetaan
työpakon ja markkinatalouden mekanismien keinoin talouskasvun ja
yhteiskunnallisen kehityksen polttoaineeksi – varsin kehnolla
hyötysuhteella tosin. Ilman kattavaa lainsäädäntöä ja sen
noudattamista valvovaa poliisia ja armeijaa negatiivisen energian
käyttö yhteiskunnan voimanlähteenä ei olisi mahdollista.
Jotta
talousjärjestelmä toimisi kelvollisesti, ihmisten täytyy olla
henkisesti keskimäärin enemmän epätasapainoissa kuin
tasapainossa; enemmän ahneita kuin anteliaita; enemmän itsekkäitä
kuin epäitsekkäitä; enemmän kilpailuhenkisiä kuin
yhteistyökykyisiä; enemmän tiedostamattomia kuin tiedostavia;
enemmän robotteja kuin ihmisiä; enemmän kuolleita kuin eläviä.
Ihmisten täytyy olla onnettomia ja käyttäytyä huonosti, jotta
heille voitaisiin vakuuttaa heidän olevan vaaraksi itselleen ja
tarvitsevan turvakseen kuria ja järjestystä ylläpitävää,
väkivaltaista ja uhkaavaa isovelihahmoa.
Niukkuus yhteiskunnan polttoaineena on erittäin räjähdysherkkää ja äärimmäisen vaarallista. Niukkuus synnyttää ihmisissä pelkoa, epätoivoa ja ahdistusta. Pelko, epätoivo ja ahdistus johtavat kieroutuneeseen käytökseen. Ilman väkivaltakoneistojen läsnäoloa kaikki niukkuuteen perustuvat ja niukkuutta polttoaineenaan käyttävät yhteiskunnat ajautuvat lopulta vääjäämättä sekasortoisen kaaoksen tilaan. Sen sijaan jos yhteiskunta suunniteltaisiin jo lähtökohtaisesti ihmiselle luontaisten arvojen varaan, ei järjestystä ylläpitäville yhteiskunnallisille väkivaltakoneistojen olemassaololle olisi lainkaan tarvetta. Arkeologisten löytöjen ja kulttuuriantropologisen vertailun perusteella on päätelty, että ihmiset ovat käyneet heimojen tai klaanien välisiä sotia vasta noin 10 000–12 000 vuoden ajan – siis täsmälleen yhtä kauan kuin ihminen on tuntenut rahan ja yksityisomaisuuden käsitteet. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi palata kivikauteen. Päinvastoin. Meillä yhä on käytössämme kaikki tiede, teknologia ja automaatio, joiden varaan voimme hyvinvointimme nojata samalla kun päästämme irti rahasta.