Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvon mitta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvon mitta. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. marraskuuta 2011

3. Kulta vaihdon välineenä

Kulta on yksi harvoista metalleista, jota esiintyy luonnossa täysin puhtaassa muodossa. Sen kiiltävä, kauniin kellertävä väri loistaa upeasti auringonvalossa, ja se on ulkonäkönsä ja ominaisuuksiensa vuoksi kiehtonut ihmistä aina – ihonväristä ja kulttuurista riippumatta. Siitä on suhteellisen helppo muovata kauniita koruja, ja monissa kulttuureissa kulta onkin muodostunut yhteiskuntaeliitin sosiaalisen statuksen ja varallisuuden symboliksi.

Kulta ei ruostu eikä se muuta muotoaan ajan saatossa. Sitä on luonnossa vain rajallisesti, joten sen arvon äkillisestä romahtamisesta ei ole pelkoa. Kulta on suhteellisen raskas metalli, mutta luontaisen niukkuutensa tähden sitä on aina liikkeellä vain vähän sen kysyntään nähden. Sen vuoksi pienikin määrä kultaa on arvokasta, mikä tekee suurenkin omaisuuden kuljettamisen ja varastoimisen suhteellisen helpoksi. Kullan hyvää mainetta arvon säilyttäjänä kuvastaa esimerkiksi se, että jo muutaman tuhannen vuoden ajan yhdellä unssilla, eli noin 31 grammalla kultaa, on ollut mahdollista teettää räätälillä hyvälaatuinen miehen puku. Niin on myös tänä päivänä.

Vaikka kulta onkin kaikkina aikoina ollut ominaisuuksiensa puolesta yksi parhaista luonnon tarjoamista vaihdon välineistä, on se silti pohjimmiltaan pelkkää pehmeää metallia. Ennen kullan teollista hyödyntämistä kullalla ei ollut muuta virkaa kuin kimaltaa päivänvalossa. Pimeässä siitä ei ollut sitäkään iloa. Se oli liian pehmeää teräaseen raaka-aineeksi, eikä siitä voinut rakentaa suojaa yöksi kylmyyttä tai petoja vastaan. Jos ihminen joutuisi yksin keskelle polttavaa erämaata nälän, janon ja petojen ympäröimiksi, ei kullasta olisi ihmiselle mitään hyötyä.

Kullan arvo perustui ihmisten sanattomaan sopimukseen sen arvosta. Kulta, niin kuin raha ylipäänsä, on arvokasta ainoastaan niin kauan kuin ympärillä elävä ihmisyhteisö uskoo sen arvoon ja on valmis käyttämään sitä vaihdon välineenä.

Vaikka kullalla ei sellaisenaan ollut ihmiselle mitään arvoa, täytti se silti kaikki muut rahalta vaadittavat ominaisuudet, ja koska mitään parempaakaan vaihtoehtoa ei ollut tarjolla, tuli siitä pian yhteisesti hyväksytty vaihdon väline ja arvon mitta ihmisten kanssakäymistä helpottamaan. Kultasepät sulattivat kultaa, kaatoivat sitä valumuotteihin ja valmistivat siitä standardikokoisia kultakolikoita. Kultaraha oli syntynyt.

Ihmisten yhteinen sopimus kullasta virallisena vaihdon välineenä nopeutti ja helpotti kaupankäyntiä. Jos esimerkiksi kalastajalla oli ennen ollut vaikeuksia vaihtaa kalojaan muihin hyödykkeisiin, tarvitsi hänen enää vain mennä markkinoille ja vaihtaa kalansa kultaan. Kun hänellä oli kultaa, hän saattoi asioida ongelmitta sekä myllärin, suutarin, räätälin, sepän, metsästäjän että kauppiaan kanssa. Jos hän ei juuri sillä hetkellä tarvinnut mitään, saattoi hän säästää kultansa hamaan tulevaisuuteen voiden luottaa siihen, ettei kulta menettänyt vuosienkaan kuluessa arvoaan ihmisten mielissä.

torstai 3. marraskuuta 2011

2. Rahajärjestelmän synty

Kaikkien talousjärjestelmään kuuluvien ihmisten edun mukaista oli luoda vaihdon väline, jonka arvon kaikki tunnustaisivat ja joka kävisi maksuksi kaikkialla missä vain oli ihmisiä. Raha tekisi kaikki tavarat ja palvelut yhteismitallisiksi ja siten keskenään vertailukelpoisiksi, mikä helpottaisi niiden keskinäistä vertailua.

Mutta mikä olisi vaihdon väline, jolla olisi ihmisille luontaista arvoa ja joka siten soveltuisi ihmisille luontaiseksi vaihdon välineeksi? Ihminen tarvitsi luontaisesti ainakin hengitysilmaa, ravintoa, suojaa ja vettä. Voisiko näistä saada jonkin luontaisen vaihdon välineen, arvon mitan ja arvon säilyttäjän?

Hengitysilman saattoi jättää heti pois laskuista. Sitä oli vaikea varastoida ja sitä oli luontaisesti liikaa kaikkien saatavilla. Koska hengitysilmasta ei ollut niukkuutta, sillä ei myöskään ollut mitään arvoa. Rahan tulisi siis olla jotain suhteellisen niukkaa.

Voisiko esimerkiksi vesi soveltua rahaksi? Ei, koska monin paikoin myös vesi oli kaikkea muuta kuin niukka resurssi. Sen lisäksi sillä oli muitakin rahalle haitallisia ominaisuuksia, kuten haihtuminen. Liian pitkään aloillaan säilytetty vesi menetti arvoaan myös pilaantumalla ja muuttumalla juomakelvottomaksi. Samasta syystä myös kaikki ruoka oli kelvotonta rahaksi. Pilaantumisen lisäksi ruoka altistui lukuisille uhkatekijöille, muun muassa erilaisille tuholaisille.

Rahan tulisi siis olla yhtä aikaa jotain haluttavaa mutta samalla niukkaa, muuten sillä ei olisi mitään arvoa. Rahan piti säilyttää arvonsa ja pysyä pilaantumattomana tarvittaessa vuosia, ehkä jopa vuosisatoja. Raha ei myöskään saisi ruostua, kasvaa, kutistua, homehtua, vettyä, haihtua tai maatua. Lisäksi sillä piti olla luontaista arvoa ihmisten mielissä kaikkina aikoina. Sen tuli olla pysyvästi niukka resurssi, muuten sen arvostus kärsisi. Sen tulisi myös olla mahdollisimman vaikeasti väärennettävää.

Kokeiltiin simpukankuoria ja oravannahkoja, helmiä, hampaita ja miekkoja – jopa pääkalloja. Mikään ei kuitenkaan ajanut rahan asemaa paremmin kuin kulta. Kullan ainoa heikkous oli sen hyödyttömyys ihmiselle sellaisenaan. Kultaa ei voinut syödä eikä juoda. Kullasta ei voinut rakentaa vaatteita, työkaluja saati pyyntivälineitä. Kullan arvo oli sen kauneudessa ja harvinaisuudessa. Se kiilteli ja kimmelsi kiehtovasti auringon valossa ja siitä oli helppo työstää kauniita esineitä. Tuo pehmeä, kaunis ja omituinen metalli herätti ihmisissä luontaista uteliaisuutta ja mielenkiintoa. Kullan kauneus yhdistettynä sen niukkuuteen synnytti kullalle arvon.