Mutta mikä olisi vaihdon väline, jolla olisi ihmisille luontaista arvoa ja joka siten soveltuisi ihmisille luontaiseksi vaihdon välineeksi? Ihminen tarvitsi luontaisesti ainakin hengitysilmaa, ravintoa, suojaa ja vettä. Voisiko näistä saada jonkin luontaisen vaihdon välineen, arvon mitan ja arvon säilyttäjän?
Hengitysilman saattoi jättää heti pois laskuista. Sitä oli vaikea varastoida ja sitä oli luontaisesti liikaa kaikkien saatavilla. Koska hengitysilmasta ei ollut niukkuutta, sillä ei myöskään ollut mitään arvoa. Rahan tulisi siis olla jotain suhteellisen niukkaa.
Voisiko esimerkiksi vesi soveltua rahaksi? Ei, koska monin paikoin myös vesi oli kaikkea muuta kuin niukka resurssi. Sen lisäksi sillä oli muitakin rahalle haitallisia ominaisuuksia, kuten haihtuminen. Liian pitkään aloillaan säilytetty vesi menetti arvoaan myös pilaantumalla ja muuttumalla juomakelvottomaksi. Samasta syystä myös kaikki ruoka oli kelvotonta rahaksi. Pilaantumisen lisäksi ruoka altistui lukuisille uhkatekijöille, muun muassa erilaisille tuholaisille.
Rahan tulisi siis olla yhtä aikaa jotain haluttavaa mutta samalla niukkaa, muuten sillä ei olisi mitään arvoa. Rahan piti säilyttää arvonsa ja pysyä pilaantumattomana tarvittaessa vuosia, ehkä jopa vuosisatoja. Raha ei myöskään saisi ruostua, kasvaa, kutistua, homehtua, vettyä, haihtua tai maatua. Lisäksi sillä piti olla luontaista arvoa ihmisten mielissä kaikkina aikoina. Sen tuli olla pysyvästi niukka resurssi, muuten sen arvostus kärsisi. Sen tulisi myös olla mahdollisimman vaikeasti väärennettävää.
Kokeiltiin simpukankuoria ja oravannahkoja, helmiä, hampaita ja miekkoja – jopa pääkalloja. Mikään ei kuitenkaan ajanut rahan asemaa paremmin kuin kulta. Kullan ainoa heikkous oli sen hyödyttömyys ihmiselle sellaisenaan. Kultaa ei voinut syödä eikä juoda. Kullasta ei voinut rakentaa vaatteita, työkaluja saati pyyntivälineitä. Kullan arvo oli sen kauneudessa ja harvinaisuudessa. Se kiilteli ja kimmelsi kiehtovasti auringon valossa ja siitä oli helppo työstää kauniita esineitä. Tuo pehmeä, kaunis ja omituinen metalli herätti ihmisissä luontaista uteliaisuutta ja mielenkiintoa. Kullan kauneus yhdistettynä sen niukkuuteen synnytti kullalle arvon.
----------------
Jani Laasoselle
VastaaPoistaRaha syntyi luonnonvoimaisesti pitkän ajan kuluessa, kun tavara vaihdettiin tavaraan. Tavarat olivat tietenkin erilaisia, jotta niillä olisi ollut käyttöarvoa kummallekin.
Mutta tavarat sisälsivät jotain yhteistä ja mitattavaa, jonka perusteella tavart vaihdettiin keskenään. Ne sisälsivät yhtä suuren vaihtoarvon eli niihin juoksutetun työn määrän, ajassa mitattuna.
Työllä on siis kahtalainen luonne: konkreettinen ja abstraktinen, erilainen ja samanlainen. Työ on arvon lähde ja työaika (vallitsevalla tekniikalla)on arvon mitta. Näin näkee Karl Marx arvoteorian synnyn. Hän nimittää tätä arvolaiksi.
Yksinkertaista tavaranvaihtoa (tara tavaraan)hän nimittää yksinkertaiseksi arvomuodoksi, jossa tuottajat vertaavat tavaroittensa yhtäläistä vaihtuvuutta. Tavaroiden arvoa mitataan siinä vertaamalla niitä keskenään. Toinen on arvomuodossa ja toinen vastikemuodossa (tulevan rahan tehtävä). Vertailussa tavarat vaihtavat paikkaa.
Kehkeytyneessä arvomuodossa tavaran arvomuotoa verrattiin useaan samanarvoiseen tavaraan, jotka toimivat vastikkeena. Näin verrattavan tavaran vaihtoarvo täsmentyi.
Seuraavaksi syntyi yleinen arvomuoto, eli tavarajoukosta erkani yksi tavara, johon oli turvallista verrata kaikkia muita tavaroita. Lopulta kehittyikin tavaramaailmasta yksi tavara, joka toimi pääasiassa tai ainoastaan tavaroiden vastikkeena, rahan roolissa.
Näin, luonnollisen kehityksen seurauksena, oli syntynyt rahamuoto: tavara, jonka ainoa tehtävä oli toimia vastikkeena, arvon mittana ja vaihdon välineenä. Kulta ei ollut läheskään ensimmäinen eikä ainoa vastike. Kullasta kehittyi raha vasta myöhäisessä vaiheessa, vasta vähän ennen historiallisen kauden alkua.
Rooman maailman vallan aikanakin käytettiin kuparia ja muita metalleja, hopea oli yksi sellainen rahamateriaali.
Olennaista asiassa on se, että kaikkien tavaroiden arvo perustuu tavaraan juoksutetuun työn määrään. Se oli, ja on myös edelleen, kultarahankin arvon ominaisuus.
Paperiraha korvaa helppoudellaan kullan, vaikka sillä itsellään ei ole omaa (paperipalaa suurempaa) arvoa. Niinpä paperirahan vaihtoarvo onkin kullan heijastusta ja myös muiden tavaroiden arvon heijastusta.
Jos paperirahaa on liikaa tai liian vähän kiertokulussa, rahan nimellisarvo tasottuu tavaranvaihdon vaatimalle tasolle. Tapahtuu joko inflaatiota (rahan arvo laskee ja hinnat nousevat) tai deflaatiota (rahan arvo nousee ja hinnat laskevat).
Lähde: Marx, Pääoma 1.ja Nevalainen-Peltonen, Marxilainen kansantaloustiede.
Terveisin Heikki Typpö