torstai 3. marraskuuta 2011

2. Rahajärjestelmän synty

Kaikkien talousjärjestelmään kuuluvien ihmisten edun mukaista oli luoda vaihdon väline, jonka arvon kaikki tunnustaisivat ja joka kävisi maksuksi kaikkialla missä vain oli ihmisiä. Raha tekisi kaikki tavarat ja palvelut yhteismitallisiksi ja siten keskenään vertailukelpoisiksi, mikä helpottaisi niiden keskinäistä vertailua.

Mutta mikä olisi vaihdon väline, jolla olisi ihmisille luontaista arvoa ja joka siten soveltuisi ihmisille luontaiseksi vaihdon välineeksi? Ihminen tarvitsi luontaisesti ainakin hengitysilmaa, ravintoa, suojaa ja vettä. Voisiko näistä saada jonkin luontaisen vaihdon välineen, arvon mitan ja arvon säilyttäjän?

Hengitysilman saattoi jättää heti pois laskuista. Sitä oli vaikea varastoida ja sitä oli luontaisesti liikaa kaikkien saatavilla. Koska hengitysilmasta ei ollut niukkuutta, sillä ei myöskään ollut mitään arvoa. Rahan tulisi siis olla jotain suhteellisen niukkaa.

Voisiko esimerkiksi vesi soveltua rahaksi? Ei, koska monin paikoin myös vesi oli kaikkea muuta kuin niukka resurssi. Sen lisäksi sillä oli muitakin rahalle haitallisia ominaisuuksia, kuten haihtuminen. Liian pitkään aloillaan säilytetty vesi menetti arvoaan myös pilaantumalla ja muuttumalla juomakelvottomaksi. Samasta syystä myös kaikki ruoka oli kelvotonta rahaksi. Pilaantumisen lisäksi ruoka altistui lukuisille uhkatekijöille, muun muassa erilaisille tuholaisille.

Rahan tulisi siis olla yhtä aikaa jotain haluttavaa mutta samalla niukkaa, muuten sillä ei olisi mitään arvoa. Rahan piti säilyttää arvonsa ja pysyä pilaantumattomana tarvittaessa vuosia, ehkä jopa vuosisatoja. Raha ei myöskään saisi ruostua, kasvaa, kutistua, homehtua, vettyä, haihtua tai maatua. Lisäksi sillä piti olla luontaista arvoa ihmisten mielissä kaikkina aikoina. Sen tuli olla pysyvästi niukka resurssi, muuten sen arvostus kärsisi. Sen tulisi myös olla mahdollisimman vaikeasti väärennettävää.

Kokeiltiin simpukankuoria ja oravannahkoja, helmiä, hampaita ja miekkoja – jopa pääkalloja. Mikään ei kuitenkaan ajanut rahan asemaa paremmin kuin kulta. Kullan ainoa heikkous oli sen hyödyttömyys ihmiselle sellaisenaan. Kultaa ei voinut syödä eikä juoda. Kullasta ei voinut rakentaa vaatteita, työkaluja saati pyyntivälineitä. Kullan arvo oli sen kauneudessa ja harvinaisuudessa. Se kiilteli ja kimmelsi kiehtovasti auringon valossa ja siitä oli helppo työstää kauniita esineitä. Tuo pehmeä, kaunis ja omituinen metalli herätti ihmisissä luontaista uteliaisuutta ja mielenkiintoa. Kullan kauneus yhdistettynä sen niukkuuteen synnytti kullalle arvon.