Näytetään tekstit, joissa on tunniste oikeuslaitos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oikeuslaitos. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. marraskuuta 2011

11. Pankkijärjestelmä institutionalisoituu

Saatuaan maistaa kuplan varaan noussutta talousjärjestelmää valtiolla ei ollut enää mitään hinkua palata takaisin rahan niukkuuteen ja hitaan kasvun aikaan. Valtio tarvitsi pankkien tyhjästä loihtimaa varallisuutta pitääkseen korkoon perustuvan rahajärjestelmän elinvoimaisena, eikä se nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin laillistaa tämä pankkiirien petoksesta alkunsa saanut toiminta.

Pankkitoiminnan uskottavuus saatiin palautettua siirtämällä pankkien valvonta valtiojohtoisen instituution alaisuuteen. Perustettiin niin sanottu keskuspankki – kaikkien pankkien pankki – jonka tehtäväksi jäi valvoa kaikkia muita pankkeja. Yksityiset pankit saivat toimia vastaisuudessa vain keskuspankin valvonnan alaisuudessa. Rahan tyhjästä synnyttäminen sai luottamusta henkivän nimen "luottolaajennus" ja sen petollinen luonne kätkettiin monimutkaisen finanssitermistön, erilaisten vakuusvaatimusten ja kaksinkertaisen kirjanpidon taakse.

Tavoitteena oli luoda hallittu kupla ja pitää se sopivan pulleana, mutta kuitenkin ilman räjähdysvaaraa. Rahan määrää markkinoilla valvottaisiin ja säädeltäisiin valtion valvovan silmän alla suurella varovaisuudella, eikä ylilyöntejä annettaisi tapahtua. Valtion mukaan tulo rauhoitti kansalaisia ja luottamus pankkijärjestelmää kohtaan palautui.

Mukaan juoneen tarvittiin myös oikeuslaitos. Lainsäädäntöä uudistettiin ja pankkitoiminta sulautettiin oleelliseksi osaksi uuden ajan yhteiskuntajärjestelmää. Kansalaisille kohdistettiin valtion taholta määräys hyväksyä keskuspankin leimaama paperi virallisena rahana, ja vastaisuudessa myös kaikki verot tulisi maksaa uuden rahan muodossa.

Paperi toimi siis kuittina kultaan, jota todellisuudessa oli keskuspankin holveissa huomattavasti vähemmän kuin mihin kuittien kokonaismäärä oikeutti. Toisin sanoen: jos riittävän suuri määrä ihmisiä vaatisi saada haltuunsa setelien oikeuttaman määrän fyysistä kultaa, koko pankkijärjestelmä kaatuisi. Jos tämä ei jostain syystä miellyttänyt kansalaisia, tai jos asian johdosta syntyi jotain ongelmia, oikeuslaitos puolustaisi pankkien ylläpitämää rahajärjestelmää laillisena.

Pankkiireille valtioiden mukaantulo tuli siunauksena, vaikka he eivät pitäneetkään siitä, että heidän oikeutensa painaa rahaa ulkoistettiin nyt valtiojohtoiselle keskuspankille. Pääasia oli kuitenkin, että heidän asemansa oli virallistettu ja pankkitoiminta laillistettu.

Pankki oli nyt virallinen instituutio, aivan niin kuin kirkko tai valtio itse. Samalla myös liiketoiminnan riski hävisi olemattomiin. Nimittäin jos keskuspankin toiminta ei jostain syystä olisi pystynyt pitämään kuplataloutta pystyssä ja pankkien myöntämien lainojen vakuudeksi asetetun omaisuuden arvonalennukset uhkaisivat jo itse pankkitoimintaa, valtio ei antaisi suurten pankkien kaatua. Vaikka pankit olivat yksityisomisteisia, niistä oli tullut osa valtiojärjestelmää. Hyvinä aikoina pankkitoiminta tuotti omistajilleen huikeita voittoja, kun taas huonoina aikoina pankkeja pelastettiin kansalaisten verovaroilla. Pankkiirina olit aina voittajien puolella. Kävi mitä tahansa, et voinut koskaan hävitä.

perjantai 11. marraskuuta 2011

10. Valtiot pankkien takaajiksi

Kun kansa vaati pankkiireja tilille törkeästä petoksestaan, viranomaiset joutuivat hankalan tilanteen eteen. Oikeuslaitos ja valtakoneisto kyllä myönsivät huijauksen tapahtuneen, mutta samalla he myös näkivät talouteen virranneen rahan aikaansaaman vaikutuksen ihmisten käytökseen.

Pelkkä usko siihen, että tavallinen paperi oli kullan arvoista, oli saanut ihmiset paiskomaan töitä aamusta iltaan. Ja mitä enemmän kansalaisille oli paperia jaettu, sitä suurempia laivastoja oli rakennettu, massiivisempia armeijoita varustettu ja kaukaisempia maita valloitettu. Käsissä oli nyt liian suuri vallan väline hukkaan heitettäväksi.

Rahan tuli olla niukkaa, mutta vain näennäisesti. Nimittäin jos raha olisi ollut aidosti niukkaa, eikä sitä voitaisi synnyttää keinotekoisesti lisää – kuten aidon kultakannan aikaan vielä oli ollut – korkoon perustuva rahajärjestelmä olisi johtanut lopulta aina talouden näivettymiseen, sillä korko olisi ennen pitkää siirtänyt kaiken varallisuuden vain harvojen käsiin. Mutta pitämällä raha vain näennäisen niukkana ja luomalla sitä sopivassa suhteessa lisää oli talous mahdollista pitää jatkuvassa tasaisessa nousukiidossa. Ajatus oli lisätä talouteen rahaa samassa suhteessa sen "luonnollisen kasvun" kanssa. Se, mikä oli ennen ollut mahdotonta konkreettiseen fyysiseen kultaan perustuvassa taloudessa, olisi nyt mahdollista tässä uudessa ja abstraktissa paperirahataloudessa.

Vuosisatojen ajan olivat alkemistit yrittäneet luoda kultaa keinotekoisesti taivuttaakseen kansakunnat polvilleen edessään, mutta vielä koskaan aikaisemmin ei kenenkään päähän ollut pälkähtänyt kirjoittaa paperilapulle "kulta" ja kävellä sitten tuon paperin kanssa ostoksille aivan kuin paperi todella olisi ollut oikeaa kultaa. Ajatuksena se oli pähkähullu, mutta käytäntö osoitti jotain aivan muuta.

Kulta oli ihmisen arkielämän kannalta täysin hyödytön materiaali. Niinpä se paperille painettuna oli täsmälleen yhtä hyödytöntä kuin konkreettisena fyysisenä kultanakin, ja niin paradoksaalista kuin se onkin, nimenomaan juuri tuo kullan hyödyttömyys teki siitä arvokkaimman mahdollisen rahamuodon. Nimenomaan juuri kullan hyödyttömyys sellaisenaan mahdollisti yhdessä rahamäärän jatkuvaan laajentamiseen perustuvan pankkitoiminnan kanssa korkoon perustuvan rahajärjestelmän toiminnan ja ikuisen talouskasvun ideologian.

Todellisessa maailmassa paperilapulle painettu mikä tahansa muu asia ei olisi toiminut. Rahan täytyi olla ihmiselle sellaisenaan täysin hyödytöntä, jotta sen varaan voitiin rakentaa onnistunut kupla. Paperille painettu maito, liha, kala, saha, vasara tai hevonen eivät olisi käyneet rahasta, sillä niillä oli ihmiselle todellista hyötyarvoa. Kuka tahansa olisi heti ymmärtänyt, ettei paperilapulle kirjoitetulla sahalla pystynyt työstämään puuta. Työkalujen arvoa ei ollut mahdollista siirtää paperille. Samasta syystä paperille kirjoitettu "ruoka" ei maistunut ruualta, kuten ei myöskään paperille piirretty lehmä lypsänyt maitoa. Se oli kaikki yhä vain pelkkää paperia. Mutta pankkijärjestelmän luoman illuusion keinoin paperille painettu kulta todella muuttui ihmisten mielissä kullaksi. Olihan raha kaikkina aikoina perustunutkin vain ihmisten mielissä syntyvään luottamukseen rahan sisältämästä arvosta. Rahan asia on kaikkina aikoina ollut ennen kaikkea uskon asia.

Mutta olipa raha käsitteenä miten hullu ja hutera tahansa, kansa joka tapauksessa tarvitsi rahaa vaihdon välineeksi, arvon mitaksi ja arvon säilyttäjäksi. Rahalle ei ollut vaihtoehtoa. Tämä teki tilanteesta erityisen herkullisen valtion hallinnolle. Enää ei tarvittu pappeja kansan paimentajaksi. Papisto sai mennä. Raha korvasi nyt uskonnon suurimpana vallan välineenä, ja mikä parasta, tuo valta oli kansaan päin täysin näkymätöntä. Kansalle voitiin nyt antaa näennäinen vapaus. Todellista vapautta sillä ei kuitenkaan ollut. Niin kauan kuin kansa pysyi riippuvaisena hallinnon liikkeelle laskemasta rahasta, oli se myös täysin hallittavissa. Niinpä valtio katsoi tärkeäksi alistaa pankkijärjestelmän oman valvontansa alaisuuteen.

lauantai 5. marraskuuta 2011

4. Kaupunkivaltioiden synty

Yhteisen rahan synnyn seurauksena tavaroiden vaihto kasvoi ja ihmisten hyvinvointi parani. Lisääntyneen vaihdon vuoksi ihmisten kannatti muuttaa asumaan yhä lähemmäs markkinapaikkaa. Markkinapaikkojen ympärille muodostui kyliä ja kylistä kaupunkeja. Yhä edelleen ihmiset tarvitsivat ruokaa, juomaa ja suojaa, mutta nyt kulta oli kiinteästi sidottu näihin välttämättömyyshyödykkeisiin. Saadakseen välttämättömyyshyödykkeitä kaupungissa asuva ihminen tarvitsi ensiksi kultaa, mikä teki nyt myös kullasta epäsuorasti välttämättömyyshyödykkeen.

Toisin kuin ruoka tai vesi, kulta ei pilaantunut varastoissa, eikä sitä sen vuoksi voinut olla koskaan liikaa. Päinvastoin, mitä enemmän kultaa ihminen omisti, sitä helpommaksi hänen elämänsä kaupungeissa kävi, sillä ihmiset, joilla vastaavasti oli puutetta kullasta, olivat valmiita tekemään palveluksia niille ihmisille, joille kultaa oli kertynyt ylen määrin.

Kaupungissa nälkää tuntevan ihmisen ei tarvinnut enää osata virittää metsästys-, kalastus- tai sadonkorjuuvälineistöään tyydyttääkseen omaa ravinnontarvettaan. Sen sijaan nälkäinen kaupunkilainen hakeutui niiden ihmisten puheille, jotka omistivat kultaa, ja pyysi saada tehdä heille palveluksia kultaa vastaan.

Kullan omistajilla oli nyt etu puolellaan. He olivat kyllin viisaita maksaakseen tehdystä työstä sen verran, että työläiset saivat elinkustannuksensa katetuiksi, mutta samalla kuitenkin niin vähän, että työläisten oli palattava takaisin heti seuraavana päivänä. Näin syntyi päivästä toiseen työtä tekevä työväestö. Niukkuuden pakottamina ja luonnosta vieraantuneina heidän oli päivästä toiseen myytävä itseään ja omaa vapaa-aikaansa pitääkseen hengissä sekä itsensä että perheensä.

Kaupunkikulttuuri ja raha vaihdon välineenä synnyttivät ihmisyhteisöihin täysin uusia ammatteja. Ihminen, joka oli luontaisesti taitava viihdyttäjä, saattoi tienata elantonsa viihdetaiteilijana. Kovanyrkkiset ja -luontoiset nuoret miehet saattoivat puolestaan luoda itselleen elannon taistelemalla aidatussa kehässä toisiaan vastaan. Matemaattisesti lahjakkaat yksilöt palvelivat varakkaita ihmisiä parhaiten huolehtimalla heidän varallisuudestaan, kun taas nuoret ja kauniit naiset sopeutuivat parhaiten heidän seuralaisikseen. Aina löytyi myös niitä, jotka olivat valmiit suorittamaan rikoksia rahan houkuttamina. Niinpä kaikki mitä kaupungeissa tapahtui sai pohjimmiltaan elinvoimansa rahasta. Ja koska raha sellaisenaan ei pitänyt sisällään mitään moraalisääntöjä, pitivät monet entisaikojen ihmiset kaupunkeja varsinaisina synnin ja paheiden pesinä.

Koska raha kannusti ihmisiä yleishyödyllisten tavoitteiden lisäksi myös yhteisölle haitalliseen käytökseen, tuli rahalle kehittää vastavoima. Syntyi tarve lainsäädännölle. Lainsäädäntö määritteli ihmisille rajat, joiden puitteissa heidän tuli rahajärjestelmän sisällä toimia. Mutta lainsäädäntö yksin ei riittänyt. Lainsäädäntö synnytti tarpeen myös lainsäätäjistä erilliselle oikeuslaitokselle. Oikeuslaitos puolestaan tarvitsi rangaistuslaitosta, joka puolestaan tarvitsi poliiseja ja vartijoita ylläpitämään kuria ja järjestystä. Kaikki nämä laitokset tarvitsivat toimiakseen verotuloja, mikä synnytti tarpeen verotuslaitokselle, mikä puolestaan edellytti lainsäätäjiltä ja virkamiehiltä hyllymetreittäin uutta verolainsäädäntöä. Kaikki prosessissa syntyneet virastot ja laitokset synnyttivät tarpeen yhä uusille virastoille ja laitoksille ja kaikkiin niihin tarvittiin virkamiehiä. Yhtäkkiä rahajärjestelmän päälle rakentuneen yhteiskunnan varaan oli rakentunut valtava ja monimutkainen, itse itseään ruokkiva ja itse itsensä oikeuttava byrokratiakoneisto. Jokainen, joka ei ”vapaaehtoisesti” suostunut alistumaan valtaapitävän eliitin tahtoon, pakotettiin takaisin ruotuun joko vankeusrangaistuksen tai väkivaltaisen kuoleman uhalla. Kaupunkivaltio oli syntynyt.