Samaan
aikaan, kun rikkaat rikastuivat ja tavallinen väestö kärvisteli
alati pahenevassa rahanpuutteessa, valtaosa olemassaolevasta kullasta
seisoi vuodesta toiseen koskemattomana pankkien holveissa. Vain hyvin
harva ihminen kävi koskaan vaihtamassa kultaan oikeuttavia
seteleitään fyysiseksi kullaksi.
Pankkiiria ajatus kullan
seisottamisesta kiusasi. Hän kyllä tiesi, että kaikkea tuota
kultaa vastaan oli painettu seteleitä, jotka nyt kiersivät
järjestelmässä. Pankkiiri ymmärsi, että vaikka holveissa lepäävä
kulta näytti seisovan tyhjän panttina, täytti se sellaisenaan
silti tärkeää tehtävää liikkeelle laskettujen seteleiden arvon
säilyttäjänä. Silti kullan panttaaminen tuntui
järjettömältä.
Jos kullan ainoa tehtävä oli seistä
hievahtamatta holvien pimeydessä, paksujen panssariovien takana
kansan katseilta piilossa, niin mitä hyötyä kullasta ylipäänsä
edes oli? Mikä teki siitä niin arvokasta? Vaikka pankkiiri
upottaisi nyt kaiken kullan meren pohjaan ja pitäisi asian vain
omana tietonaan, ei mikään maailmassa muuttuisi. Ihmiset
käyttäisivät edelleen paperirahaa kuten ennenkin. Meren pohjassa
tuo kulta hyödyttäisi ihmisiä tasan yhtä paljon kuin pimeissä
holveissa panssariovien takana. Raha itsessään ei perustunut
mihinkään muuhun kuin ihmisten uskoon rahan arvosta. Ei kultaa
voinut syödä tai juoda. Ei kultaa sellaisenaan voinut käyttää
talon tai vaatteiden valmistukseen. Rahalla itsellään ei ollut
todellista arvoa. Rahan arvo perustui uskoon rahan arvosta, ja joka
kerta kun ihminen teki palveluksia rahaa vastaan, tuosta uskosta tuli
todellisuutta. Rahalla oli arvoa vain, koska rahalla uskottiin olevan
arvoa ja koska ihmiset vapaaehtoisesti ottivat osaa tähän yhteiseen
leikkiin. Kaikki rahaan sidottu valta oli vain näennäistä. Köyhät
valittivat rikkaiden tehneen heistä orjiaan, vaikka todellisuudessa
köyhät itse tekivät itsestään orjia hyväksymällä pelin
säännöt ja alistumalla niiden alaisuuteen. Tosin mitään
muutakaan mahdollisuutta ei ollut tarjolla.
Raha ei ollut
todellista. Se, mikä oli todellista ja mihin kaikki perustui, oli
ihmisiä ympäröivä luonto ja sieltä työn ja teknologian keinoin
haalittu hyvinvointi. Luonnosta ihminen oli kaikkina aikoina saanut
kaiken tarvitsemansa. Niin kauan kuin aurinko paistaisi, ei ihmisellä
olisi todellista hätää. Pellot tuottivat viljaa ja metsät
kasvoivat riistaa; lapio söi maata ja kirves puri puuta riippumatta
siitä, oliko ihmisillä käytössään rahaa tai ei. Mitä
tehokkaampia työvälineitä ihminen kykeni valmistamaan, sitä
paremmin hän pystyi luonnon resursseja hyväksikäyttämään ja
sitä paremmaksi kasvoi hänen hyvinvointinsa.
Mitä
useampi ihminen muutti kaupunkeihin ja mitä vieraantuneemmaksi
luonnosta ihmiset tulivat, sitä helpompi heidät oli kahlita
näkymättömin kahlein rahan vallan alaisuuteen. Rahan arvo perustui
pelkkään uskoon rahan arvosta, ja ne harvat, jotka tämän
ymmärsivät, pitelivät käsissään suunnatonta vallan välinettä.
Rahan
lainaaminen oli pankkiirille hyvää liiketoimintaa. Mitä enemmän
lainoja pankkiiri myönsi, sitä enemmän hän sai korkotuottoa
itselleen. Ainoa asia, mikä rajoitti liiketoiminnan kasvua, oli
kullan rajallinen määrä pankin holveissa. Uusia lainoja kun sai
myöntää vain holveissa makaavaa kultaa vastaan. Yhteiskunnan
sujuvan toiminnan kannalta rahaa olisi kuitenkin saanut olla
liikkeellä hieman enemmän.
Kukaan
muu kuin pankkiiri ei ollut tietoinen holvien sisältämän kullan
todellisesta määrästä. Kukaan ulkopuolinen ei myöskään kyennyt
selvittämään liikkeelle laskettujen setelirahojen todellista
suhdetta holveissa makaavaan fyysisen kultaan verrattuna. Pankkiiri
sai idean. Mitähän tapahtuisi, jos hän painaisi kultaan
oikeuttavia seteleitä hieman kultavarantoja enemmän? Näin hän
voisi lainata ihmisille yhä enemmän rahaa ja kasvattaa paitsi
yhteiskunnassa liikkuvan rahan määrää, myös omaa
liiketoimintaansa. Jos joku tulisi vaihtamaan setelit fyysiseen
kultaan, vaihto ei tuottaisi ongelmaa. Valtaosa kullastahan seisoi
vuodesta toiseen holveissa täysin koskemattomana. Kultaa olisi kyllä
riittävästi suuriinkin nostoihin.
Kun kultaan oikeuttavia
seteleitä painettaisiin enemmän, saataisiin holveissa
tyhjänpanttina makaava kulta tehokkaammin liikkeelle. Rahan määrän
lisääminen talouteen vähentäisi koron aiheuttamaa kroonista
köyhyyttä ja mahdollistaisi uusien projektien rahoituksen, mikä
puolestaan kasvattaisi talouden dynaamisuutta ja lisäisi pankkiirin
liiketoiminnan tuottoja.
Kukaan ulkopuolinen ei saisi tietää.
Huijaus voisi paljastua vain siinä tapauksessa, että kaikki
asiakkaat tulisivat jostain syystä yhtä aikaa vaihtamaan
seteleitään takaisin kullaksi. Niin ei kuitenkaan koskaan kävisi.
Pankkiiri ei voinut kuvitella mitään sellaista syytä, mikä saisi
ihmiset vaihtamaan uuden ja helpon paperirahan takaisin
vanhanaikaiseen ja hankalaan kultarahaan. Ei kukaan tahtoisi palata
takaisin menneisyyteen. Niinpä pankkiiri kääri hihat, käynnisti
painokoneet ja ryhtyi toteuttamaan rohkeaa
suunnitelmaansa.
Seteleiden painamisen ansiosta talous
todellakin piristyi ja ihmisten hyvinvointi kääntyi kasvuun. Niin
helppoa se oli. Lisääntynyt raha sai ihmiset kuluttamaan ennen
näkemättömällä innolla. Jopa ennen tappiollisiksi todetut
liikeideat menestyivät ja tuottivat nyt omistajilleen voittoa.
Konkurssit väistyivät, kun maksuvaikeuksiin joutuneet liikemiehet
saivat lisäaikaa lainojensa maksuun. Lisärahan synnyttämät uudet
liiketoimet ja rakennushankkeet imivät maaseudulta työvoimaa
kaupunkeihin. Rakennuksia kohosi ja kauppa kukoisti. Ihmiset tekivät
töitä ja heille myös maksettiin kohtuullisesti. Kaikki tahtoivat
rikastua, ja yhtäkkiä se tuntui myös täysin mahdolliselta. Aina
kun vanhat lainat erääntyivät korkoineen, ihmiset ottivat uusia.
Ja niin kupla kasvoi kasvamistaan.
Myös valtio hyötyi
edullisesta lainarahasta talouden aktiivisuuden ja lisääntyneiden
verotulojen muodossa. Niiden turvin voitiin nyt rakentaa laivastoja
ja perustaa kauppa-asemia ja orjaplantaaseja uusiin siirtomaihin.
Muinaisilta sivilisaatioilta opittu tietotaito ja tekniset
innovaatiot sekä uudet viljelyskasvit ja -tekniikat näkyivät
suoraan ihmisten elintason ja hyvinvoinnin kasvuna.
Alkuperäiskansoilta ryöstetty kulta toi talousjärjestelmään
lisää sen kipeästi kaipaamaa polttoainetta. Maailmankuvan
avartuminen ja vieraiden sivilisaatioiden tutkimus kyseenalaistivat
vanhat käsitykset. Puhtaan järjen ihanne vapautti tieteet
uskontojen ikeen alta, murtaen näin tieltään monta kehitystä
rajoittanutta estettä.
Kun kriittisyys, loogisuus ja puhdas
järki nostettiin ihanteiksi ja kirkon kahlitseva auktoriteettiusko
kyseenalaistettiin, syntyi itseään ruokkiva positiivinen kehä.
Jatkuvasti kehittyvä luonnon parempi tuntemus johti uusiin
teknologisiin innovaatioihin, jotka yhdessä avokätisen rahoituksen
kanssa saatiin myös toteutettua. Ennen pitkää kehitys johti
teolliseen vallankumoukseen.
Pankkiirien suunnitelma toimi
alussa hienosti. Pienessä mittakaavassa pankkien tyhjästä luoma
katteeton setelirahoitus antoi talouteen mukavan piristysruiskeen,
mutta mitä pidempään rahanpainaminen jatkui ja mitä useampi
henkilö siitä pääsi osalliseksi, sitä suuremmiksi myös ongelmat
paisuivat.
Rahan määrän lisääntyminen kasvatti nopeasti
hyödykkeiden kysyntää. Sen sijaan hyödykkeiden tarjonta kasvoi
huomattavasti rahan määrän kasvua hitaammin. Kun kysyntä ylitti
tarjonnan, tuotteiden hinnat lähtivät nousuun, mikä kosketti
kipeimmin köyhää väestönosaa, joka ei ollut lainkaan päässyt
osallisiksi halvan rahan ja kuplatalouden
riemuista.
Setelirahoituksen aiheuttaman hintojen nousun
riistäydyttyä käsistä pankkiirit ymmärsivät menneensä liian
pitkälle. Pian huijaus paisui hallitsemattomiin mittasuhteisiin,
mutta ei uuden rahan painamista voinut yhtäkkiä lopettaakaan. Koron
aiheuttama krooninen rahan puute pakotti pankkiirin myöntämään
yhä uusia katteettomia lainoja talouden kiertoon pelatakseen
itselleen aikaa ja viivyttääkseen kuplan puhkeamista. Ei ollut enää
epäilystäkään, etteikö rahan arvo ja siten koko
talousjärjestelmä tulisi romahtamaan. Kyse oli enää vain siitä,
milloin ja miten se kaikki tulisi käytännössä
tapahtumaan.
Hintojen jo hallitsemattomaksi muuttuneen nousun
seurauksena yhä useampi kauppias kieltäytyi vastaanottamasta pankin
myöntämiä setelirahoja vaihdon välineenä. Sen sijaan monet
alkoivat taas vaatia maksua fyysisessä kullassa. Ihmisten
epäluottamus pankkeja kohtaan näyttäytyi nyt konkreettisesti
heidän pyrkimyksissään hankkiutua eroon arvoaan jatkuvasti
menettävistä seteleistä. Koska kultaan oikeuttavia kuitteja oli
painettu huomattavasti todellisia kultavarantoa enemmän, alkoivat
pankkien holvit pian ammottaa tyhjyyttään.
Pankkiirien pahin
pelko toteutui, kun pankkien eteen syntyi vihaisten kansalaisten
muodostamia pitkiä jonoja. Asiakkaita oli tulossa liikaa. Kultavarat
eivät enää riittäisi kattamaan heidän kaikkien nostoja. Niinpä
pankit päättivät pitää konttorinsa suljettuina erilaisiin
tekosyihin vedoten. Kupla oli puhjennut.