Näytetään tekstit, joissa on tunniste seteliraha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seteliraha. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. marraskuuta 2011

9. Rahan illuusio

Samaan aikaan, kun rikkaat rikastuivat ja tavallinen väestö kärvisteli alati pahenevassa rahanpuutteessa, valtaosa olemassaolevasta kullasta seisoi vuodesta toiseen koskemattomana pankkien holveissa. Vain hyvin harva ihminen kävi koskaan vaihtamassa kultaan oikeuttavia seteleitään fyysiseksi kullaksi.

Pankkiiria ajatus kullan seisottamisesta kiusasi. Hän kyllä tiesi, että kaikkea tuota kultaa vastaan oli painettu seteleitä, jotka nyt kiersivät järjestelmässä. Pankkiiri ymmärsi, että vaikka holveissa lepäävä kulta näytti seisovan tyhjän panttina, täytti se sellaisenaan silti tärkeää tehtävää liikkeelle laskettujen seteleiden arvon säilyttäjänä. Silti kullan panttaaminen tuntui järjettömältä.

Jos kullan ainoa tehtävä oli seistä hievahtamatta holvien pimeydessä, paksujen panssariovien takana kansan katseilta piilossa, niin mitä hyötyä kullasta ylipäänsä edes oli? Mikä teki siitä niin arvokasta? Vaikka pankkiiri upottaisi nyt kaiken kullan meren pohjaan ja pitäisi asian vain omana tietonaan, ei mikään maailmassa muuttuisi. Ihmiset käyttäisivät edelleen paperirahaa kuten ennenkin. Meren pohjassa tuo kulta hyödyttäisi ihmisiä tasan yhtä paljon kuin pimeissä holveissa panssariovien takana. Raha itsessään ei perustunut mihinkään muuhun kuin ihmisten uskoon rahan arvosta. Ei kultaa voinut syödä tai juoda. Ei kultaa sellaisenaan voinut käyttää talon tai vaatteiden valmistukseen. Rahalla itsellään ei ollut todellista arvoa. Rahan arvo perustui uskoon rahan arvosta, ja joka kerta kun ihminen teki palveluksia rahaa vastaan, tuosta uskosta tuli todellisuutta. Rahalla oli arvoa vain, koska rahalla uskottiin olevan arvoa ja koska ihmiset vapaaehtoisesti ottivat osaa tähän yhteiseen leikkiin. Kaikki rahaan sidottu valta oli vain näennäistä. Köyhät valittivat rikkaiden tehneen heistä orjiaan, vaikka todellisuudessa köyhät itse tekivät itsestään orjia hyväksymällä pelin säännöt ja alistumalla niiden alaisuuteen. Tosin mitään muutakaan mahdollisuutta ei ollut tarjolla.

Raha ei ollut todellista. Se, mikä oli todellista ja mihin kaikki perustui, oli ihmisiä ympäröivä luonto ja sieltä työn ja teknologian keinoin haalittu hyvinvointi. Luonnosta ihminen oli kaikkina aikoina saanut kaiken tarvitsemansa. Niin kauan kuin aurinko paistaisi, ei ihmisellä olisi todellista hätää. Pellot tuottivat viljaa ja metsät kasvoivat riistaa; lapio söi maata ja kirves puri puuta riippumatta siitä, oliko ihmisillä käytössään rahaa tai ei. Mitä tehokkaampia työvälineitä ihminen kykeni valmistamaan, sitä paremmin hän pystyi luonnon resursseja hyväksikäyttämään ja sitä paremmaksi kasvoi hänen hyvinvointinsa.

Mitä useampi ihminen muutti kaupunkeihin ja mitä vieraantuneemmaksi luonnosta ihmiset tulivat, sitä helpompi heidät oli kahlita näkymättömin kahlein rahan vallan alaisuuteen. Rahan arvo perustui pelkkään uskoon rahan arvosta, ja ne harvat, jotka tämän ymmärsivät, pitelivät käsissään suunnatonta vallan välinettä.

Rahan lainaaminen oli pankkiirille hyvää liiketoimintaa. Mitä enemmän lainoja pankkiiri myönsi, sitä enemmän hän sai korkotuottoa itselleen. Ainoa asia, mikä rajoitti liiketoiminnan kasvua, oli kullan rajallinen määrä pankin holveissa. Uusia lainoja kun sai myöntää vain holveissa makaavaa kultaa vastaan. Yhteiskunnan sujuvan toiminnan kannalta rahaa olisi kuitenkin saanut olla liikkeellä hieman enemmän.

Kukaan muu kuin pankkiiri ei ollut tietoinen holvien sisältämän kullan todellisesta määrästä. Kukaan ulkopuolinen ei myöskään kyennyt selvittämään liikkeelle laskettujen setelirahojen todellista suhdetta holveissa makaavaan fyysisen kultaan verrattuna. Pankkiiri sai idean. Mitähän tapahtuisi, jos hän painaisi kultaan oikeuttavia seteleitä hieman kultavarantoja enemmän? Näin hän voisi lainata ihmisille yhä enemmän rahaa ja kasvattaa paitsi yhteiskunnassa liikkuvan rahan määrää, myös omaa liiketoimintaansa. Jos joku tulisi vaihtamaan setelit fyysiseen kultaan, vaihto ei tuottaisi ongelmaa. Valtaosa kullastahan seisoi vuodesta toiseen holveissa täysin koskemattomana. Kultaa olisi kyllä riittävästi suuriinkin nostoihin.

Kun kultaan oikeuttavia seteleitä painettaisiin enemmän, saataisiin holveissa tyhjänpanttina makaava kulta tehokkaammin liikkeelle. Rahan määrän lisääminen talouteen vähentäisi koron aiheuttamaa kroonista köyhyyttä ja mahdollistaisi uusien projektien rahoituksen, mikä puolestaan kasvattaisi talouden dynaamisuutta ja lisäisi pankkiirin liiketoiminnan tuottoja.

Kukaan ulkopuolinen ei saisi tietää. Huijaus voisi paljastua vain siinä tapauksessa, että kaikki asiakkaat tulisivat jostain syystä yhtä aikaa vaihtamaan seteleitään takaisin kullaksi. Niin ei kuitenkaan koskaan kävisi. Pankkiiri ei voinut kuvitella mitään sellaista syytä, mikä saisi ihmiset vaihtamaan uuden ja helpon paperirahan takaisin vanhanaikaiseen ja hankalaan kultarahaan. Ei kukaan tahtoisi palata takaisin menneisyyteen. Niinpä pankkiiri kääri hihat, käynnisti painokoneet ja ryhtyi toteuttamaan rohkeaa suunnitelmaansa.

Seteleiden painamisen ansiosta talous todellakin piristyi ja ihmisten hyvinvointi kääntyi kasvuun. Niin helppoa se oli. Lisääntynyt raha sai ihmiset kuluttamaan ennen näkemättömällä innolla. Jopa ennen tappiollisiksi todetut liikeideat menestyivät ja tuottivat nyt omistajilleen voittoa. Konkurssit väistyivät, kun maksuvaikeuksiin joutuneet liikemiehet saivat lisäaikaa lainojensa maksuun. Lisärahan synnyttämät uudet liiketoimet ja rakennushankkeet imivät maaseudulta työvoimaa kaupunkeihin. Rakennuksia kohosi ja kauppa kukoisti. Ihmiset tekivät töitä ja heille myös maksettiin kohtuullisesti. Kaikki tahtoivat rikastua, ja yhtäkkiä se tuntui myös täysin mahdolliselta. Aina kun vanhat lainat erääntyivät korkoineen, ihmiset ottivat uusia. Ja niin kupla kasvoi kasvamistaan.

Myös valtio hyötyi edullisesta lainarahasta talouden aktiivisuuden ja lisääntyneiden verotulojen muodossa. Niiden turvin voitiin nyt rakentaa laivastoja ja perustaa kauppa-asemia ja orjaplantaaseja uusiin siirtomaihin. Muinaisilta sivilisaatioilta opittu tietotaito ja tekniset innovaatiot sekä uudet viljelyskasvit ja -tekniikat näkyivät suoraan ihmisten elintason ja hyvinvoinnin kasvuna. Alkuperäiskansoilta ryöstetty kulta toi talousjärjestelmään lisää sen kipeästi kaipaamaa polttoainetta. Maailmankuvan avartuminen ja vieraiden sivilisaatioiden tutkimus kyseenalaistivat vanhat käsitykset. Puhtaan järjen ihanne vapautti tieteet uskontojen ikeen alta, murtaen näin tieltään monta kehitystä rajoittanutta estettä.

Kun kriittisyys, loogisuus ja puhdas järki nostettiin ihanteiksi ja kirkon kahlitseva auktoriteettiusko kyseenalaistettiin, syntyi itseään ruokkiva positiivinen kehä. Jatkuvasti kehittyvä luonnon parempi tuntemus johti uusiin teknologisiin innovaatioihin, jotka yhdessä avokätisen rahoituksen kanssa saatiin myös toteutettua. Ennen pitkää kehitys johti teolliseen vallankumoukseen.

Pankkiirien suunnitelma toimi alussa hienosti. Pienessä mittakaavassa pankkien tyhjästä luoma katteeton setelirahoitus antoi talouteen mukavan piristysruiskeen, mutta mitä pidempään rahanpainaminen jatkui ja mitä useampi henkilö siitä pääsi osalliseksi, sitä suuremmiksi myös ongelmat paisuivat.

Rahan määrän lisääntyminen kasvatti nopeasti hyödykkeiden kysyntää. Sen sijaan hyödykkeiden tarjonta kasvoi huomattavasti rahan määrän kasvua hitaammin. Kun kysyntä ylitti tarjonnan, tuotteiden hinnat lähtivät nousuun, mikä kosketti kipeimmin köyhää väestönosaa, joka ei ollut lainkaan päässyt osallisiksi halvan rahan ja kuplatalouden riemuista.

Setelirahoituksen aiheuttaman hintojen nousun riistäydyttyä käsistä pankkiirit ymmärsivät menneensä liian pitkälle. Pian huijaus paisui hallitsemattomiin mittasuhteisiin, mutta ei uuden rahan painamista voinut yhtäkkiä lopettaakaan. Koron aiheuttama krooninen rahan puute pakotti pankkiirin myöntämään yhä uusia katteettomia lainoja talouden kiertoon pelatakseen itselleen aikaa ja viivyttääkseen kuplan puhkeamista. Ei ollut enää epäilystäkään, etteikö rahan arvo ja siten koko talousjärjestelmä tulisi romahtamaan. Kyse oli enää vain siitä, milloin ja miten se kaikki tulisi käytännössä tapahtumaan.

Hintojen jo hallitsemattomaksi muuttuneen nousun seurauksena yhä useampi kauppias kieltäytyi vastaanottamasta pankin myöntämiä setelirahoja vaihdon välineenä. Sen sijaan monet alkoivat taas vaatia maksua fyysisessä kullassa. Ihmisten epäluottamus pankkeja kohtaan näyttäytyi nyt konkreettisesti heidän pyrkimyksissään hankkiutua eroon arvoaan jatkuvasti menettävistä seteleistä. Koska kultaan oikeuttavia kuitteja oli painettu huomattavasti todellisia kultavarantoa enemmän, alkoivat pankkien holvit pian ammottaa tyhjyyttään.

Pankkiirien pahin pelko toteutui, kun pankkien eteen syntyi vihaisten kansalaisten muodostamia pitkiä jonoja. Asiakkaita oli tulossa liikaa. Kultavarat eivät enää riittäisi kattamaan heidän kaikkien nostoja. Niinpä pankit päättivät pitää konttorinsa suljettuina erilaisiin tekosyihin vedoten. Kupla oli puhjennut.

tiistai 8. marraskuuta 2011

7. Ensimmäiset pankit syntyvät Euroopassa

Varsinainen korkotuottoon perustuva pankkitoiminta oli keskiajalla papiston toimesta vielä ankarasti kiellettyä. Koronkiskonta oli kirkollisen lainsäädännön mukaan rahan hankkimista ilman työtä. Rahan lainaamisesta ei saanut periä minkäänlaista lisämaksua.

Rahan tehtävä oli toimia kaupankäynnin helpottajana ja edesauttaa siten ihmisten tyydyttävää elintasoa ja hyveellistä elämää. Koron periminen rahasta oli epäeettistä ja soti ihmisten oikeuskäsitystä vastaan. Kaikki ymmärsivät, että ihmisten – myös koron perijöiden – hyvinvointi syntyi ja oli riippuvainen tavallisen kansan tekemästä työstä, joten ylellistä elämää viettävät koronperijät nähtiin ahkeran ja rehellisen kansan verta imevinä vapaamatkustajina, eräänlaisina parasiitteina.

Ei ollut oikein tehdä rahaa rahalla. Suljetussa rahajärjestelmässä, jossa rahaa oli kierrossa vain rajattu määrä, koron periminen rahalainasta keskittäisi rajalliset rahavarat yhä harvempien käsiin, mikä johtaisi väistämättä tavallisen kansan köyhtymiseen. Jokaista, joka harjoitti koronkiskontaa, oli kohdeltava kerettiläisenä, vääräoppisena, ja rangaistava olemassa olevan lainsäädännön mukaan, mikä ei keskiajalla tarkoittanut erityisen lempeää kohtelua.

Keskiajan Italiassa katolilaiset papit olivat kuitenkin näiden sääntöjen suhteen huolettomampia. Kun korko puettiin taidokkaaseen valeasuun ja kun samalla huolehdittiin siitä, että papitkin saivat oman osansa, koronperijöiden toimintaa katsottiin läpi sormien. Ajan saatossa koron perimisestä tuli yhä vain julkisempaa, ja lopulta katolinen kirkko joutui myös virallisesti tinkimään koron perinnän ehdottomasta kiellosta. Syntyi teoria, jonka mukaan vain määrätyn prosenttimäärän ylittävä korko oli koronkiskontaa. Mitään muuta pankkijärjestelmä ei syntyäkseen tarvinnutkaan.

Päätös koron perimisen sallimisesta sai aikaan perinpohjaisen muutoksen kultaseppien ja tallettajien välisiin suhteisiin. Vanhan järjestelmän aikaan holveihin talletettu kulta oli säilytyksessä ollessaan jatkuvasti tallettajan henkilökohtaista omaisuutta, jonka säilyttämisestä tallettaja maksoi asiaan kuuluvaa vuokraa säilytyspalvelun ylläpitäjälle. Uuden järjestelyn myötä sopimus kullan säilyttämisestä vaihtui kultasepälle – nyt siis pankkiirille – myönnetyksi lainaksi. Tehtiin pano-merkintä pankkikirjaan, ja niin kulta siirtyi pankkiirin määräysvallan alaisuuteen. Vaikka muutos saattaa käytännössä tuntua pieneltä, on kysymys varsin merkittävästä asiasta. On eri asia omistaa omaisuutta konkreettisesti kuin lainata se toiselle osapuolelle ja saada vastineeksi pelkkä lupaus takaisinmaksusta. Silti tallettajat ottivat riskin. Olihan järkevämpää lainata tallelokeroiden kulta pankkiirille ja saada samalla korkotuloa kuin seisottaa kultaa tallelokerossa tyhjän panttina ja maksaa siitä hyvästä säilytyspalkkiota.

Pankkiirit lainasivat asiakkaidensa kultaa koron hinnalla omaan käyttöönsä. Lainaamalla kultaa eteenpäin hieman suuremmalla korolla he tekivät summien erotuksen verran tuottoa itselleen.

Vaikka uusi järjestely lisäsi huomattavasti kultatalletusten riskiä, oli kullan tallettaminen pankkeihin silti äärimmäisen houkuttelevaa, sillä talletusta vastaan maksettu korko mahdollisti varakkaille tallettajille hyvän elintason ilman työponnisteluja. Kun pelkkä rahan tallettaminen pankkiin tarkoitti varallisuuden lisääntymistä ilman vaivaa ja työntekoa, vain hyvin harva varakas ihminen jätti tällaisen mahdollisuuden hyödyntämättä. Vähintään osa varallisuudesta kannatti siirtää tallelokeroista pankkitalletuksiksi.

Ajan saatossa pankkien holveihin virtasi yhä enemmän kultaa. Kun rahoituksen hakija pyysi pankista lainaa, hän ei saanutkaan käteensä konkreettista fyysistä kultaa vaan kultaan oikeuttavia kuitteja, seteleitä. Setelit olivat tulleet aiemmin tunnetuksi varakkaiden kauppiaiden keskinäisessä kaupanteossa, jota tavallinen rahvas oli hieman ihaillen seurannut sivusta. Sen vuoksi paperirahalle oli luontaista kysyntää – onhan rahvas aina tahtonut jäljitellä menestyvämpien ihmisten toimia – eikä setelirahan käyttöönottoa siksi tarvinnut juuri tyrkyttää tavalliselle kansalle. Paperiraha oli uuden ajan ja edistyksen merkki, josta jokainen aikaansa seuraava ihminen tahtoi päästä osalliseksi. Näin seteliraha korvasi pikkuhiljaa fyysisen kullan vaihdon välineenä.

Aluksi jokaista pankin liikkeelle laskemaa seteliä vastaan pankin holveista löytyi vastaava määrä fyysistä kultaa. Kun asiakas toi setelin pankkiin ja tahtoi muuttaa sen kullaksi, oli pankkiiri velvoitettu myös tekemään niin. Näin ollen seteliraha oli käytännössä täsmälleen saman arvoista kullan kanssa. Vielä 1900-luvun alussa myös Suomen Pankin liikkeelle laskemissa seteleissä luki "tätä seteliä vastaan Suomen Pankki maksaa X markkaa kullassa".

Koska seteliraha oli jo yleisesti korvannut kullan maksuliikenteessä eikä kullalla ollut sellaisenaan ihmiselle mitään luonnollista arvoa, vain hyvin harva tahtoi enää vaihtaa paperirahansa kultarahaan. Niinpä kulta sai maata pankkien holveissa kaikessa rauhassa. Paperi oli korvannut kullan vaihdon välineenä.

Pikaisesti tarkasteltuna järjestelmä vaikutti oikeudenmukaiselta ja näytti hyödyttävän kaikkia osapuolia. Kullan omistajat olivat parhaassa asemassa. He saivat turvallisen säilytyspaikan kullalleen ja korkotuloa talletuksilleen. Raha tuli rahan luo. Nyt ihminen saattoi rikastua, vaikka hän ei olisi koskaan tehnyt mitään tuottavaa. Pankkiirit taas keräsivät saadun ja maksetun koron erotuksesta muodostuneen voiton itselleen. Rahoituksen hakijat puolestaan saivat tyydytyksen rahoituksen tarpeelleen. Yrittämisen ja riskinoton kautta myös tavallinen työväestö sai mahdollisuuden rikastua. Jos tavallinen työnteko tai yrittäminen ei kiinnostanut kansalaista, tuntui ihan oikeudenmukaiselta, ettei tällaisella ihmisellä ollut niin hyvä elintaso kuin häntä ahkerammalla kansalaisella. Pankkijärjestelmä nopeutti rahavirtojen hakeutumista tuottavimpiin kohteisiinsa, mikä yhdessä heikentyneen kirkon määräysvallan kanssa edesauttoi tieteen ja teknologian nopeaa kehitystä, johtaen yleiseen elintason ja hyvinvoinnin nousuun.

Jos peruskouluista, lukioista tai jopa kaupallisen alan korkeakouluista valmistuneilta nuorilta kysytään heidän käsityksiään pankki- ja talousjärjestelmän toiminnan peruslogiikasta, he suurella todennäköisyydellä selittävät kysyjälle juuri edellä esitetyn mekanismin. On loogista olettaa, että pankit todella lainaisivat eteenpäin toisten ihmisten pankkeihin tallettamia rahoja. Tällä tavoin ymmärrettynä pankkijärjestelmä todella tuntuu järkevältä ja pankkien toiminta on helppo oikeuttaa. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan ole totuus nykypäivän pankkitoiminnasta.

Jos nykyajan pankkijärjestelmä todella perustuisi pelkkään olemassa olevan rahan edelleen lainaamiseen, niin kuinka sitten selitetään kaikki talouteen syntyvät kuplat? Kuinka saavat alkunsa nousu- ja laskukaudet? Entä kuinka selitetään maailman talouksien jatkuva velkaantuminen yhdessä alati lisääntyvän köyhyyden kanssa? Miksi maailmassa on huomattavasti enemmän yhteenlaskettua velkaa kuin yhteenlaskettua rahaa? Miksi planeettamme on niin ylivelkaantunut, että se on käytännöllisesti katsottuna konkurssissa? Kenelle planeettamme on velkaa? Kenen syytä on, että juoksemme ikuisessa ja alati kiihtyvässä oravanpyörässä pakoon joko omaa henkilökohtaista köyhyyttämme tai valtion talouden velkaa? Miksi työelämän sääntöjä ja tahtia kiristetään jatkuvasti? Miksi hyvinvointipalveluitamme leikataan? Miksi verotusta ja eläkeikää korjataan pääasiassa vain ylöspäin, vaikka lisääntyneen teknologian tulisi päinvastoin vapauttaa meidät yksitoikkoisesta työstä ja turhasta aherruksesta? Miksi voimme niin kokonaisvaltaisesti niin pahoin? Miksi olemme pakotettuja tekemään aina vain enemmän työtä perustoimentulomme eteen?

Kaikki hyvinvointimme on peräisin luonnosta. Eikö jatkuvassa kiihtyvässä kasvussa olevan luonnontieteellisen ja teknologisen ymmärryksemme pitäisi näkyä suoraan lisääntyneenä kiireettömyytenä ja parantuneena hyvinvointina? Miksi näin ei ole? Missä vaiheessa meitä on huijattu? Onko jotain hyvin oleellista jätetty kertomatta? Mikä on talous- ja rahajärjestelmämme todellinen luonne?