Näytetään tekstit, joissa on tunniste seteli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seteli. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. marraskuuta 2011

9. Rahan illuusio

Samaan aikaan, kun rikkaat rikastuivat ja tavallinen väestö kärvisteli alati pahenevassa rahanpuutteessa, valtaosa olemassaolevasta kullasta seisoi vuodesta toiseen koskemattomana pankkien holveissa. Vain hyvin harva ihminen kävi koskaan vaihtamassa kultaan oikeuttavia seteleitään fyysiseksi kullaksi.

Pankkiiria ajatus kullan seisottamisesta kiusasi. Hän kyllä tiesi, että kaikkea tuota kultaa vastaan oli painettu seteleitä, jotka nyt kiersivät järjestelmässä. Pankkiiri ymmärsi, että vaikka holveissa lepäävä kulta näytti seisovan tyhjän panttina, täytti se sellaisenaan silti tärkeää tehtävää liikkeelle laskettujen seteleiden arvon säilyttäjänä. Silti kullan panttaaminen tuntui järjettömältä.

Jos kullan ainoa tehtävä oli seistä hievahtamatta holvien pimeydessä, paksujen panssariovien takana kansan katseilta piilossa, niin mitä hyötyä kullasta ylipäänsä edes oli? Mikä teki siitä niin arvokasta? Vaikka pankkiiri upottaisi nyt kaiken kullan meren pohjaan ja pitäisi asian vain omana tietonaan, ei mikään maailmassa muuttuisi. Ihmiset käyttäisivät edelleen paperirahaa kuten ennenkin. Meren pohjassa tuo kulta hyödyttäisi ihmisiä tasan yhtä paljon kuin pimeissä holveissa panssariovien takana. Raha itsessään ei perustunut mihinkään muuhun kuin ihmisten uskoon rahan arvosta. Ei kultaa voinut syödä tai juoda. Ei kultaa sellaisenaan voinut käyttää talon tai vaatteiden valmistukseen. Rahalla itsellään ei ollut todellista arvoa. Rahan arvo perustui uskoon rahan arvosta, ja joka kerta kun ihminen teki palveluksia rahaa vastaan, tuosta uskosta tuli todellisuutta. Rahalla oli arvoa vain, koska rahalla uskottiin olevan arvoa ja koska ihmiset vapaaehtoisesti ottivat osaa tähän yhteiseen leikkiin. Kaikki rahaan sidottu valta oli vain näennäistä. Köyhät valittivat rikkaiden tehneen heistä orjiaan, vaikka todellisuudessa köyhät itse tekivät itsestään orjia hyväksymällä pelin säännöt ja alistumalla niiden alaisuuteen. Tosin mitään muutakaan mahdollisuutta ei ollut tarjolla.

Raha ei ollut todellista. Se, mikä oli todellista ja mihin kaikki perustui, oli ihmisiä ympäröivä luonto ja sieltä työn ja teknologian keinoin haalittu hyvinvointi. Luonnosta ihminen oli kaikkina aikoina saanut kaiken tarvitsemansa. Niin kauan kuin aurinko paistaisi, ei ihmisellä olisi todellista hätää. Pellot tuottivat viljaa ja metsät kasvoivat riistaa; lapio söi maata ja kirves puri puuta riippumatta siitä, oliko ihmisillä käytössään rahaa tai ei. Mitä tehokkaampia työvälineitä ihminen kykeni valmistamaan, sitä paremmin hän pystyi luonnon resursseja hyväksikäyttämään ja sitä paremmaksi kasvoi hänen hyvinvointinsa.

Mitä useampi ihminen muutti kaupunkeihin ja mitä vieraantuneemmaksi luonnosta ihmiset tulivat, sitä helpompi heidät oli kahlita näkymättömin kahlein rahan vallan alaisuuteen. Rahan arvo perustui pelkkään uskoon rahan arvosta, ja ne harvat, jotka tämän ymmärsivät, pitelivät käsissään suunnatonta vallan välinettä.

Rahan lainaaminen oli pankkiirille hyvää liiketoimintaa. Mitä enemmän lainoja pankkiiri myönsi, sitä enemmän hän sai korkotuottoa itselleen. Ainoa asia, mikä rajoitti liiketoiminnan kasvua, oli kullan rajallinen määrä pankin holveissa. Uusia lainoja kun sai myöntää vain holveissa makaavaa kultaa vastaan. Yhteiskunnan sujuvan toiminnan kannalta rahaa olisi kuitenkin saanut olla liikkeellä hieman enemmän.

Kukaan muu kuin pankkiiri ei ollut tietoinen holvien sisältämän kullan todellisesta määrästä. Kukaan ulkopuolinen ei myöskään kyennyt selvittämään liikkeelle laskettujen setelirahojen todellista suhdetta holveissa makaavaan fyysisen kultaan verrattuna. Pankkiiri sai idean. Mitähän tapahtuisi, jos hän painaisi kultaan oikeuttavia seteleitä hieman kultavarantoja enemmän? Näin hän voisi lainata ihmisille yhä enemmän rahaa ja kasvattaa paitsi yhteiskunnassa liikkuvan rahan määrää, myös omaa liiketoimintaansa. Jos joku tulisi vaihtamaan setelit fyysiseen kultaan, vaihto ei tuottaisi ongelmaa. Valtaosa kullastahan seisoi vuodesta toiseen holveissa täysin koskemattomana. Kultaa olisi kyllä riittävästi suuriinkin nostoihin.

Kun kultaan oikeuttavia seteleitä painettaisiin enemmän, saataisiin holveissa tyhjänpanttina makaava kulta tehokkaammin liikkeelle. Rahan määrän lisääminen talouteen vähentäisi koron aiheuttamaa kroonista köyhyyttä ja mahdollistaisi uusien projektien rahoituksen, mikä puolestaan kasvattaisi talouden dynaamisuutta ja lisäisi pankkiirin liiketoiminnan tuottoja.

Kukaan ulkopuolinen ei saisi tietää. Huijaus voisi paljastua vain siinä tapauksessa, että kaikki asiakkaat tulisivat jostain syystä yhtä aikaa vaihtamaan seteleitään takaisin kullaksi. Niin ei kuitenkaan koskaan kävisi. Pankkiiri ei voinut kuvitella mitään sellaista syytä, mikä saisi ihmiset vaihtamaan uuden ja helpon paperirahan takaisin vanhanaikaiseen ja hankalaan kultarahaan. Ei kukaan tahtoisi palata takaisin menneisyyteen. Niinpä pankkiiri kääri hihat, käynnisti painokoneet ja ryhtyi toteuttamaan rohkeaa suunnitelmaansa.

Seteleiden painamisen ansiosta talous todellakin piristyi ja ihmisten hyvinvointi kääntyi kasvuun. Niin helppoa se oli. Lisääntynyt raha sai ihmiset kuluttamaan ennen näkemättömällä innolla. Jopa ennen tappiollisiksi todetut liikeideat menestyivät ja tuottivat nyt omistajilleen voittoa. Konkurssit väistyivät, kun maksuvaikeuksiin joutuneet liikemiehet saivat lisäaikaa lainojensa maksuun. Lisärahan synnyttämät uudet liiketoimet ja rakennushankkeet imivät maaseudulta työvoimaa kaupunkeihin. Rakennuksia kohosi ja kauppa kukoisti. Ihmiset tekivät töitä ja heille myös maksettiin kohtuullisesti. Kaikki tahtoivat rikastua, ja yhtäkkiä se tuntui myös täysin mahdolliselta. Aina kun vanhat lainat erääntyivät korkoineen, ihmiset ottivat uusia. Ja niin kupla kasvoi kasvamistaan.

Myös valtio hyötyi edullisesta lainarahasta talouden aktiivisuuden ja lisääntyneiden verotulojen muodossa. Niiden turvin voitiin nyt rakentaa laivastoja ja perustaa kauppa-asemia ja orjaplantaaseja uusiin siirtomaihin. Muinaisilta sivilisaatioilta opittu tietotaito ja tekniset innovaatiot sekä uudet viljelyskasvit ja -tekniikat näkyivät suoraan ihmisten elintason ja hyvinvoinnin kasvuna. Alkuperäiskansoilta ryöstetty kulta toi talousjärjestelmään lisää sen kipeästi kaipaamaa polttoainetta. Maailmankuvan avartuminen ja vieraiden sivilisaatioiden tutkimus kyseenalaistivat vanhat käsitykset. Puhtaan järjen ihanne vapautti tieteet uskontojen ikeen alta, murtaen näin tieltään monta kehitystä rajoittanutta estettä.

Kun kriittisyys, loogisuus ja puhdas järki nostettiin ihanteiksi ja kirkon kahlitseva auktoriteettiusko kyseenalaistettiin, syntyi itseään ruokkiva positiivinen kehä. Jatkuvasti kehittyvä luonnon parempi tuntemus johti uusiin teknologisiin innovaatioihin, jotka yhdessä avokätisen rahoituksen kanssa saatiin myös toteutettua. Ennen pitkää kehitys johti teolliseen vallankumoukseen.

Pankkiirien suunnitelma toimi alussa hienosti. Pienessä mittakaavassa pankkien tyhjästä luoma katteeton setelirahoitus antoi talouteen mukavan piristysruiskeen, mutta mitä pidempään rahanpainaminen jatkui ja mitä useampi henkilö siitä pääsi osalliseksi, sitä suuremmiksi myös ongelmat paisuivat.

Rahan määrän lisääntyminen kasvatti nopeasti hyödykkeiden kysyntää. Sen sijaan hyödykkeiden tarjonta kasvoi huomattavasti rahan määrän kasvua hitaammin. Kun kysyntä ylitti tarjonnan, tuotteiden hinnat lähtivät nousuun, mikä kosketti kipeimmin köyhää väestönosaa, joka ei ollut lainkaan päässyt osallisiksi halvan rahan ja kuplatalouden riemuista.

Setelirahoituksen aiheuttaman hintojen nousun riistäydyttyä käsistä pankkiirit ymmärsivät menneensä liian pitkälle. Pian huijaus paisui hallitsemattomiin mittasuhteisiin, mutta ei uuden rahan painamista voinut yhtäkkiä lopettaakaan. Koron aiheuttama krooninen rahan puute pakotti pankkiirin myöntämään yhä uusia katteettomia lainoja talouden kiertoon pelatakseen itselleen aikaa ja viivyttääkseen kuplan puhkeamista. Ei ollut enää epäilystäkään, etteikö rahan arvo ja siten koko talousjärjestelmä tulisi romahtamaan. Kyse oli enää vain siitä, milloin ja miten se kaikki tulisi käytännössä tapahtumaan.

Hintojen jo hallitsemattomaksi muuttuneen nousun seurauksena yhä useampi kauppias kieltäytyi vastaanottamasta pankin myöntämiä setelirahoja vaihdon välineenä. Sen sijaan monet alkoivat taas vaatia maksua fyysisessä kullassa. Ihmisten epäluottamus pankkeja kohtaan näyttäytyi nyt konkreettisesti heidän pyrkimyksissään hankkiutua eroon arvoaan jatkuvasti menettävistä seteleistä. Koska kultaan oikeuttavia kuitteja oli painettu huomattavasti todellisia kultavarantoa enemmän, alkoivat pankkien holvit pian ammottaa tyhjyyttään.

Pankkiirien pahin pelko toteutui, kun pankkien eteen syntyi vihaisten kansalaisten muodostamia pitkiä jonoja. Asiakkaita oli tulossa liikaa. Kultavarat eivät enää riittäisi kattamaan heidän kaikkien nostoja. Niinpä pankit päättivät pitää konttorinsa suljettuina erilaisiin tekosyihin vedoten. Kupla oli puhjennut.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

8. Rahalainasta perittävän koron ongelma

Pankkijärjestelmän seurauksena ihmisten kannatti tallettaa kaikki ylimääräinen kulta pankkeihin ja haalia siten tarjolla ollut korkotulo itselleen. Tallettajan pankkikirjaan tehtiin pano-merkintä, ja niin asiakkaan kulta siirtyi pankin hallintaan. Vastineeksi pankki antoi asiakkaalle lupauksen koron maksusta ja siitä, että talletettu kulta maksettiin takaisin asiakkaan niin halutessa.

Kaikkea holveihin talletettua kultaa vastaan pankit painoivat kultaan oikeuttavia kuitteja, joita kutsuttiin seteleiksi. Kun pankkiin saapui asiakas, joka tahtoi lainata rahaa, hän sai käteensä fyysisen kullan sijaan paperisia painotuotteita. Holveissa makailevan kullan tehtäväksi jäikin enää rahajärjestelmän perustana toimiminen. Pankkien holveissa kultavaranto oli kaiken liikkeellä olevan paperirahan arvon takaaja, minkä vuoksi sen oli välttämätön olla olemassa. Jokaista liikkeelle laskettua kultaan oikeuttavaa seteliä vastaan holveista tuli löytyä vastaava määrä konkreettista, fyysistä kultaa.

Rahalainasta perittävä korko kätki sisäänsä kuitenkin perustavanlaatuisen ongelman. Kun rahoituksen hakija sai pankista lainan, hänen tuli määräajan kuluttua maksaa pankkiin takaisin lainan pääoman lisäksi myös lainasta langennut korko. Niinpä kaikkien kullan lainaajien tuli lainan takaisinmaksun yhteydessä haalia kokoon enemmän kultaan oikeuttavia seteleitä kuin mitä oli itse järjestelmään laskenut. Syntyi kestämätön tilanne. Koska pankeilla oli runsaasti lainanottajia, koron johdosta yhä suurempi osa kierrossa olevasta rahasta virtasi pankkeihin korkotuloina.

Jotta tämä mekanismi olisi voinut olla pidemmällä aikavälillä edes jossain määrin kestävä, olisi se edellyttänyt kaiken liikkeellä olevan rahan jatkuvaa, täydellistä kiertoa. Saatuaan korkotulot itselleen olisi pankkiirin pitänyt välittömästi laskea kaikki raha takaisin liikenteeseen, jotta kierrossa olevan rahan määrä ei olisi vähentynyt ja vaikeuttanut siten velkataakan alla kärvistelevien ihmisten lainojen takaisinmaksua. Valitettavasti rahajärjestelmä ei lähtökohtaisesti kannusta tuhlailuun.

Rahajärjestelmässä tuhlaileva ihminen löytää itsensä pian rahattomana ja kodittomana kaduilta kerjäämästä. Rahaa on aina järkevämpää säästää kuin pistää surutta menemään. Rahajärjestelmässä, jossa ihmisten valta, sosiaalinen status sekä oma ja läheisten ihmisten terveys ja hyvinvointi ovat suoraan sidoksissa omistetun rahan määrään, säästäväisyys muodostuu hyvin luonnolliseksi hyveeksi.

Raha sellaisenaan ei ole puolueeton eikä neutraali käsite. Rahalla on oma älykkyytensä. Kun ihmisyhteisö päättää rakentaa yhteiskuntansa rahajärjestelmän varaan, ottaa se samalla rahan älykkyyden – ja sitä myötä koko joukon yhteiskunnallisia pelisääntöjä – annettuna. Yksi tällainen rahaan kiinteänä kuuluva kannustin on säästäminen. Koska raha on luonteeltaan niukkaa, on sitä kannattavaa säästää pahan päivän varalle. Säästäväiset ihmiset rikastuvat. Rikastuminen tarkoittaa kasvanutta vapautta, valtaa ja hyvinvointia. Rikas ihminen herättää kanssaihmisissä kunnioitusta, pelkoa ja ihailua. Niinpä rahaa ei voi olla koskaan liikaa. Järkevä ihminen pyrkii aina elämään säästeliäästi ja – jos suinkin mahdollista – rikastumaan.

Tämä järjestelmän sisäsyntyinen ristiriita, joka toisaalta edellytti jatkuvaa rahan kiertoa ja kulutusta mutta toisaalta armotta rankaisi kaikkia tuhlailevia ihmisiä, muodosti yhteiskuntaan säästäväistä käyttäytymistä suosivan palkkiojärjestelmän, mikä väistämättä johti rajallisten rahavarojen kasautumiseen yhä harvempien käsiin.

Uusi pankkijärjestelmä muodosti yhteiskuntaan nyt eräänlaisen näkymättömän pyramidirakenteen. Pyramidin huipulla korko toimi kuin jättimäisenä imurina, joka imi rahaa pyramidin lukuisten vähäosaisten laajoista alakerroksista ylöspäin pienelle hyväosaiselle eliitille. Uutta kultaa virtasi järjestelmään liian vähän, jotta siitä olisi riittänyt kattamaan koron järjestelmään aiheuttama krooninen rahanpuute.

Köyhät ihmiset olivat valmiita paitsi kovaan työhön ja rikoksiin myös valtaeliitin toimeenpanemiin sotiin ja ryöstöretkiin. Laajojen ihmisjoukkojen alituinen puute ja köyhyys muodostivat siten vallan välineen harvoille hyväosaisille. Mitä suurempaa puutetta rahvas kärsi, sitä suurempana tuntui valta vauraan käsissä. Se taho, joka hallitsi yhteiskunnassa rahaa, hallitsi kaikkea muutakin.