torstai 15. joulukuuta 2011

35. Niukkuuden perustalle rakentunut yhteiskunta

Järjestystä ylläpitävät yhteiskunnalliset väkivaltakoneistot perustelevat vallankäyttöoikeuttaan ihmisten sisäsyntyisellä taipumuksella ryöstelyyn, rohmuamiseen ja väkivaltaan. Nämä piirteet eivät kuitenkaan ole seurausta ihmisten sisäsyntyisistä ominaisuuksista, vaan niukkuuteen perustuvan rahajärjestelmän itsensä yhteiskuntiin aiheuttamasta pohjavireestä. Toisin sanoen: kaikki se käytös, mikä kulttuurissamme yhdistetään anarkismiin, on perimmältään niukkuuden ja sen varaan rakentuneen vapaan markkinatalouden ilmentymää puhtaimmassa muodossaan ilman lainsäädännön, poliisin ja armeijan rajoittavia voimia. Todellinen ongelma on siis rahassa itsessään; sen niukkuutta ja epätasa-arvoa ylläpitävässä luonteessa – ei ihmisten perusluonteessa. Rahajärjestelmän perustalle rakennettu yhteiskunta on jo lähtökohtaisesti rakennettu kestämättömälle perustalle, mistä syystä se tarvitsee välttämättä laillistettua väkivaltakoneistoa suojelemaan omaa olemassaoloaan.

Niinpä se, että sana ”anarkia” – eli esivallan edustajien läsnäolon puute – yhdistetään nykykulttuurissamme väkivaltaan, ryöstelyyn, itsekkyyteen, ahneuteen ja rohmuamiseen – eli juuri siihen samaiseen käytökseen johon nimenomaan rahaperusteinen nykykulttuurimme meitä kannustaa – ei ole paljon muuta kuin nykyjärjestelmän kehäpäätelmiin perustuva tapa oikeuttaa oma olemassaolonsa.
Niukkuuteen perustuvassa yhteiskunnassa tapahtuva ryöstely ja rohmuaminen ovat pohjimmiltaan sitä samaa niukkuudesta kumpuavaa energiaa, jota näemme ihmisten ryntäillessä alennusmyynteihin. Jos kaikki ihmisten perustarpeet tulisivat tyydytetyiksi ilman jatkuvaa niukkuuden pelon läsnäoloa, ihmisillä ei olisi mitään tarvetta täyttää varastojaan turhanpäiväisellä rojulla silloinkaan, kun tuota rojua on tarjolla halvalla tai ilmaiseksi. Luonnonoloissa ahnehtiminen, rohmuaminen ja hamstraaminen ovat järkevää käytöstä ainoastaan poikkeustapauksissa. Sen sijaan niukkuuteen perustuvassa yhteiskunnassa tästä poikkeustilasta on tehty standardi. Elämme neuroottisessa rohmuamisen ja hamstraamisen tilassa. Tämä tila on seurausta huonosti suunnitellusta – tai pikemminkin – täysin suunnittelemattomasta yhteiskuntajärjestelmästämme.

Nykyinen länsimainen elämäntyyli on sotaa rauhankin oloissa. Nyky-yhteiskuntamme perustuu laillistettuun epätasa-arvoisuuteen, laillistettuun epäoikeudenmukaisuuteen, laillistettuun tasapainottomuuteen ja laillistettuun – keinotekoisesti ylläpidettyyn – niukkuuteen. Tämä synnyttää jatkuvaa negatiivista energiaa yhteiskuntaan, ja tuo energia muunnetaan työpakon ja markkinatalouden mekanismien keinoin talouskasvun ja yhteiskunnallisen kehityksen polttoaineeksi – varsin kehnolla hyötysuhteella tosin. Ilman kattavaa lainsäädäntöä ja sen noudattamista valvovaa poliisia ja armeijaa negatiivisen energian käyttö yhteiskunnan voimanlähteenä ei olisi mahdollista.
Jotta talousjärjestelmä toimisi kelvollisesti, ihmisten täytyy olla henkisesti keskimäärin enemmän epätasapainoissa kuin tasapainossa; enemmän ahneita kuin anteliaita; enemmän itsekkäitä kuin epäitsekkäitä; enemmän kilpailuhenkisiä kuin yhteistyökykyisiä; enemmän tiedostamattomia kuin tiedostavia; enemmän robotteja kuin ihmisiä; enemmän kuolleita kuin eläviä. Ihmisten täytyy olla onnettomia ja käyttäytyä huonosti, jotta heille voitaisiin vakuuttaa heidän olevan vaaraksi itselleen ja tarvitsevan turvakseen kuria ja järjestystä ylläpitävää, väkivaltaista ja uhkaavaa isovelihahmoa.

Niukkuus yhteiskunnan polttoaineena on erittäin räjähdysherkkää ja äärimmäisen vaarallista. Niukkuus synnyttää ihmisissä pelkoa, epätoivoa ja ahdistusta. Pelko, epätoivo ja ahdistus johtavat kieroutuneeseen käytökseen. Ilman väkivaltakoneistojen läsnäoloa kaikki niukkuuteen perustuvat ja niukkuutta polttoaineenaan käyttävät yhteiskunnat ajautuvat lopulta vääjäämättä sekasortoisen kaaoksen tilaan. Sen sijaan jos yhteiskunta suunniteltaisiin jo lähtökohtaisesti ihmiselle luontaisten arvojen varaan, ei järjestystä ylläpitäville yhteiskunnallisille väkivaltakoneistojen olemassaololle olisi lainkaan tarvetta. Arkeologisten löytöjen ja kulttuuriantropologisen vertailun perusteella on päätelty, että ihmiset ovat käyneet heimojen tai klaanien välisiä sotia vasta noin 10 000–12 000 vuoden ajan – siis täsmälleen yhtä kauan kuin ihminen on tuntenut rahan ja yksityisomaisuuden käsitteet. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi palata kivikauteen. Päinvastoin. Meillä yhä on käytössämme kaikki tiede, teknologia ja automaatio, joiden varaan voimme hyvinvointimme nojata samalla kun päästämme irti rahasta.