Korkeasta
elintasosta ja törsäilevästä elämäntavasta syyllisyyttä poteva
nykyajan ihminen saattaa lahjoittaa rahojaan ilmastonmuutosta,
luonnon tuhoutumista tai ihmisoikeusloukkauksia vastaan taisteleville
järjestöille ja tuntea sitä kautta hieman vähemmän syyllisyyttä
omasta hyvinvoinnistaan.
Vaikka hyväntekeväisyysjärjestöt tekevätkin paljon arvokasta työtä, eivät ne kuitenkaan kykene tarjoamaan minkäänlaista kokonaisvaltaista ratkaisua järjestelmätason perusongelmaan. Sen sijaan, että ongelma pyrittäisiin paikantamaan ja korjaamaan, kaikki toiminta keskittyy vain ongelman aiheuttamien seurauksien hoitoon. Niin kauan kuin hyväntekeväisyysjärjestöt eivät tiedosta planeetan resurssienhallintajärjestelmässä itsessään piileviä mekanismeja ongelmien perimmäiseksi aiheuttajaksi jää niiltä itse sairaus hoitamatta ja kaikki energia kuluu pelkkien sairauden – syöpäkasvaimen älykkyyden – oireiden hoitoon.
Sairauden
syy piilee rahassa itsessään. Rahajärjestelmään sopeutuminen
sairastuttaa ennen pitkään myös hyväntekeväisyysjärjestön
itsensäkin. Sairastuminen tapahtuu hyvin salakavalasti. Niin käy
väistämättä kaikille rahaa käsitteleville ja kasvuun pyrkiville
hyväntekeväisyysjärjestöille, elleivät he sitä ennen ole
tulleet täysin tietoisiksi rahan mekanismeista.
Rahajärjestelmän
sisällä toimivat hyväntekeväisyysjärjestöt tarvitsevat
lahjoituksia tekeviä hyväntekijöitä – toisin sanoen rahaa. Mitä
suuremmaksi nämä järjestöt kasvavat, sitä enemmän ihmisiä ne
palkkaavat ja sitä tärkeämmäksi oman aseman ylläpitäminen
niille muodostuu. Niinpä maailman epäoikeudenmukaisuus
tuotteistetaan. Sitä mainostetaan ja sillä markkinoidaan. Tehdään
kohderyhmäanalyysejä ja markkinointitutkimuksia. Palkataan
projektipäälliköitä ja kontrollereita. Laaditaan meno- ja
tuloarvioita, neuvotellaan rahoituksesta ja solmitaan kontakteja
liikemiehiin ja poliitikkoihin.
Ennemmin tai myöhemmin mikä tahansa vilpittömästä tarkoitusperästä alkunsa saanut ihmisoikeus-, eläinoikeus- tai ympäristöliike muuttuu täysipäiväiseksi liiketoiminnaksi – liiketoiminnaksi, joka paradoksaalisesti saa kaiken elinvoimansa ympäristön, eläinten ja ihmisten kärsimyksistä.
Ennemmin tai myöhemmin mikä tahansa vilpittömästä tarkoitusperästä alkunsa saanut ihmisoikeus-, eläinoikeus- tai ympäristöliike muuttuu täysipäiväiseksi liiketoiminnaksi – liiketoiminnaksi, joka paradoksaalisesti saa kaiken elinvoimansa ympäristön, eläinten ja ihmisten kärsimyksistä.
Hyväntekeväisyysjärjestöjen
institutionalisoituessa niiden pyrkimykset kohti vallitsevien
olosuhteiden muutosta muuttuvat vaivihkaa vallitsevia olosuhteita
ylläpitäviksi. Jos ongelma katoaisi, katoaisi myös liiketoiminta
ja kaikki tuon liiketoiminnan varaan rakennetut työpaikat ja
hyvinvointi. Niinpä kaikki rahajärjestelmän sisälle syntyneet
organisaatiot – perustuivatpa ne kuinka kauniille ideoille tahansa
– ovat aina lopulta pakotettuja korruptoitumaan pysyäkseen elossa.
Rahajärjestelmä on peli, joka pakottaa kaikki peliin osallistujat
yhdenmukaiseen, ongelmista elinvoimansa saavaan noidankehään.
Idealisti toisensa jälkeen korruptoituu ja joutuu markkinatalouden
rattaiden runtelemaksi. Markkinoiden negatiivinen energiapyörre imee
mukaansa ennen pitkää jokaisen rahaa käyttävän ja rahan
mekanismeille alistuvan yhteiskunnan toimijan.
Kyse ei
siis ole niinkään kieroutuneista ihmisyksilöistä kuin ongelmien
varaan rakentuneesta ja ongelmista hyötyvästä järjestelmästä.
Rahajärjestelmä muodostaa yhteiskuntamme perustan ja määrää sen
pelisäännöt, korruptoiden samalla kaikki sen varaan rakennetut
instituutiot ja organisaatiot. Niin kauan kuin ympäristö- tai
ihmisoikeusjärjestöt kieltäytyvät näkemästä tätä tosiasiaa,
ovat ne myös itse osa samaa kieroutunutta järjestelmää eivätkä
voi koskaan saavuttaa toimillaan pysyvää käännettä kohti
parempaa maailmaa.
Rahajärjestelmässä toimivalla organisaatiolla voi olla erilaisia ideologioita, mutta lopulta vain yksi jumala. Paradoksaalista kyllä, myös tässä ajassa toimiva kirkko on pakotettu palvelemaan ensisijaisesti rahaa ja vasta sitten kristinuskon periaatteita. Nykyinen raha- ja talousjärjestelmämme ei ole kirkon vika. Mutta se, ettei kirkko itse tuo väsymättä tätä rahaan liittyvää kaksinaismoralismia esiin vaan pyrkii kaikin tavoin sopeutumaan siihen ja jopa hyötymään siitä, on merkki täydellisestä tiedostamattomuudesta.