23. Keinotekoisesti aiheutettu ja ylläpidetty niukkuus

Ihmiset, jotka väittävät ihmisen olevan luontaisesti ahne ja paha, viittaavat yleensä niin sanoessaan ihmiskunnan kirjoitettuun historiaan. Samalla he kuitenkin unohtavat, että koko ihmiskunnan kirjoitettu historia on niukkuuden historiaa.

Kun ihmisiltä poistetaan perustarpeiden niukkuus, monet ratkaisemattomina pidetyt yhteiskunnalliset ongelmat ratkeaisivat luonnollisia teitään aivan itsestään. Niukkuutta ei kuitenkaan voida poistaa nykyisten yhteiskunnallisten rakenteiden aikakaudella. Niukkuus on yhteiskunnissamme paitsi keskeisin yhteiskunnallisten ongelmien aiheuttaja myös kaiken yhteiskunnallisen toimeliaisuuden alkulähde. Kaikki yhteiskunnallinen toimeliaisuus kumpuaa pohjimmiltaan niukkuuden aikaansaamasta negatiivisesta energiasta. Nykyjärjestelmässä hyvinvointimme on kiinteästi sidoksissa pahoinvointiimme. Näin ei tarvitsisi olla.

Ihmiskunnalla on käytettävissään kaikki tarvittavat resurssit ja teknologia tuottaa yllin kyllin hyvinvointia kaikille, mutta toisaalta meillä on instituutiot ja bisnesmaailma, jotka eivät voi koskaan antaa niukkuuden ja ongelmien kadota maailmasta. Niin kauan kuin ihmiset pysyvät sokeina tämän mekanismin suhteen, ongelmat eivät tule katoamaan vaan jatkavat kumuloitumistaan.

Kun instituutio tai liiketoiminta synnytetään, se synnytetään aina ratkaisuksi johonkin ongelmaan. Samalla instituution olemassaolo tulee riippuvaiseksi ongelman olemassaolosta. Jos ongelma häviäisi, kuolisi instituutio sen mukana – eikä kerran syntynsä saanut instituutio tahdo kuolla. Niinpä instituutiosta tulee syntyhetkellään samalla sekä ongelman ratkaisija että sen ylläpitäjä. Kun ihmisten hyvinvointi sidotaan ihmisongelmiin, ongelmien katoaminen tarkoittaisi samalla hyvinvoinnin katoamista.

Näin jokainen uusi instituutio tai liiketoiminta pyrkii kaikin keinoin jäädyttämään yhteiskunnassa vallinneen ongelmatilanteen. Instituutio tahtoo ikuistaa ongelman ja tehdä siitä standardin. Instituutio synnyttää valtaeliitin ja tekee ongelmasta valtaeliitille toivottavan. Mutta tavallinen kansa ei näe näin pitkälle. Tavallinen kansa näkee vain ongelman ja sitä ratkaisemaan rakennetun instituution. Kansa pitää instituutiota tarpeellisena ja asettuu puolustamaan sen olemassaoloa. Näin ihmisistä tulee vallitsevan asiaintilan omaehtoisia suojelijoita, oman kärsimyksensä synnyttäjiä ja ylläpitäjiä.

Yhteiskunnalliset instituutiot tuottavat byrokraatteja, jotka kuollutta ja tunteetonta lakia tuijottaen tekevät päätöksiä elävien ja tuntevien ihmisten asioista. Lain kirjain ei tunnista, että maailma on jatkuvassa muutoksessa; että maailma pulppuaa jatkuvasti jotain uutta; ettei uuden ja tuntemattoman varalle voida koskaan kirjoittaa yleispätevää kaavaa, joka toimisi kaikissa tilanteissa. Jokainen laki on jo syntyhetkellään epätäydellinen, eikä mene aikaakaan, kun sille täytyy jo suunnitella täydentäviä lakeja, jotka edelleen tarvitsevat täydennystä – ikuisesti ja loputtomiin. Ajan saatossa byrokratiakoneiston alati kasvava monimutkaisuus johtaa koneiston tukkeutumiseen ja yhteiskunnallisten prosessien jumiutumiseen, eikä mene aikaakaan, kun koneistoa ryhdytään voitelemaan rahalla. Niinpä jo yksikin laki on yhteiskunnassa liikaa.

Tämä voi vaikuttaa kaukaiselta ajatukselta koko ikänsä erilaisten sääntö- ja lakijärjestelmän alaisuudessa eläneestä nykyihmisestä. Pohjimmiltaan se ei sitä kuitenkaan ole. Lakijärjestelmät ja rangaistuslaitokset ovat kiinteä osa vain primitiivistä – niukkuuden, pelon ja pakon varaan rakentunutta – negatiivisen energian yhteiskuntaa.

Vasta kun yhteiskunta suunnitellaan siten, ettei lakeja ja rahaa tarvita lainkaan; ettei yhteiskunta synnytä kieroutunutta käytöstä tukevia palkkiomekanismeja, joita tarvitsisi rajoittaa lainsäädännön keinoin; ettei ketään tarvitse pakottaa mihinkään eikä rangaista mistään; vasta kun kaikki tapahtuu vapaaehtoisesti suunnitellun ja älykkään yhteistyön hengessä yhteiseksi hyväksi; vasta tuolloin ihmiskunta on saavuttanut jotain pysyvää; vasta tuolloin yhteiskunta on rakennettu aidosti kestävälle pohjalle. Vasta tuolloin ihmiskunnan mielisairaus voi loppua ja kiihtyvän kasvun syöpä parantua.

Minkälaisten vaiheiden jälkeen tähän yhteiskunnantilaan sitten saavutaan – sitä tuskin kukaan osaa ennakoida. Muutos voi tapahtua joko suhteellisen nopeasti ja pienin vahingoin tai vasta vuosisataisen vastustamisen ja kärsimyksen jälkeen. Joka tapauksessa muutoksen on tapahduttava. Ensimmäinen askel tällä tiellä on nykyjärjestelmän ongelmien perusteellinen tiedostaminen.

Sorretut ovat läpi historian omaksuneet sortajiensa tavat ja asenteet päästessään itse instituutioiden johtopaikoille. Aina kun yhteiskunta ajautuu ongelmiin, ihmiset syyttävät kieroutuneita ja korruptoituneita poliittisia johtajiaan, aivan kuin syy olisi kerta toisensa jälkeen ihmisissä eikä heidän asemassaan.

Instituutiot ovat olemassa vain, koska hyväksymme niiden olemassaolon. Hyväksymme niiden olemassaolon, sillä uskomme niiden ratkovan ongelmia. Todellisuudessa instituutioiden tärkein tehtävä on ylläpitää vallitsevaa asiaintilaa, mikä käytännössä tarkoittaa ongelmien ylläpitämistä. Terrorismin vastainen sota työllistää maailmanlaajuisesti satojatuhansia ihmisiä. Aseteollisuus miljoonia. Ruuan niukkuus satoja miljoonia. On siis turha odottaa sotien, nälänhädän ja muiden ihmisongelmien katoavan yhteiskunnasta, jonka teollisuus ja instituutiot saavat käyttövoimansa ihmisongelmista. Siksi vasta instituutioiden ja markkinatalouden mekanismien – ongelmalähtöisen yhteiskunnan – todellisen luonteen oivaltaminen avaa ihmisten silmät, vapauttaa heidät oman mielensä vankilasta ja antaa heille todellisen valinnanvapauden. Emmehän tietoisesti valitsisi resurssienhallintajärjestelmämme esikuvaksi syöpäkasvaimen älykkyyttä ja siitä seuraavaa kaaosta, kärsimystä ja kasvavia ongelmia, jos todella tietäisimme mitä olemme tekemässä.