maanantai 19. joulukuuta 2011

39. Peak oil – öljyntuotannon huippu

Maaöljy on teollisen maailman tärkein uusiutumaton luonnonvara. Se näyttelee merkittävää osaa lähes kaikessa teollisessa tuotannossa. Öljyä käytetään joko suoraan teollisen tuotannon energianlähteenä, osana tuotantoprosessia tai ainesosana teollisen tuotannon lopputuotteissa. Öljy on tavalla tai toisella osa lähes kaikkia nyky-yhteiskunnassa tuotettuja kulutustuotteita aina hammasharjoista tennismailoihin ja muovikasseista lentokoneisiin. Jos käyttämämme hyödykkeet eivät suoraan ole tehty öljystä, on öljyä käytetty yleensä ainakin jossain tuotannon vaiheessa tai viimeistään myyntipakkauksiin käärittäessä ja myyntipaikalle kuljetettaessa. Lisäksi myös lannoitteiden, kasvinsuojeluaineiden ja ylipäänsä kaiken nykyaikaisen teollisen ruokatuotannon perusta lepää öljyssä. Siksi onkin tärkeä ymmärtää, että öljyn käydessä tulevaisuudessa yhä niukemmaksi luonnonresurssiksi, kallistuu yhteiskunnassamme moni muukin asia kuin pelkkä bensiini.

Hyvinvointimme on pitkälti öljyriippuvaista. Nimenomaan juuri öljy koneiden ja teollisuuden käyttövoimana on mahdollistanut viimeisen vuosisadan sisällä koetun väestömäärän lähes pystysuoran nousun. Öljy on mahdollistanut yhteiskuntien teollistumisen ja kaupungistumisen. Noin joka toinen planeettamme ihmisistä asuu nykyisin kaupungeissa. Toisin sanoen noin 3,5 miljardia ihmistä elää luonnosta vieraantuneena, teollisesta ruuantuotannosta riippuvaisina. Vain harva heistä kykenisi kasvattamaan itse oman ruokansa.

Niin kauan kuin öljy on halpaa ja sitä on runsaasti saatavilla yhteiskunnan ruuantuotanto, infrastruktuuri ja ihmisten kohtuullinen hyvinvointi ovat tyydyttävästi turvattuja. Öljyä on planeetallamme kuitenkin vain rajallinen määrä. Mitä tapahtuukaan öljyn varaan rakennetuille yhteiskunnille ja ihmisten nykyiselle elintasolle siinä vaiheessa, kun öljy muuttuu enenevässä määrin niukaksi resurssiksi eikä korvaavaa energianlähdettä ole tarjolla?

Kun puhumme öljyntuotannon huipusta, puhumme väistämättä samalla myös öljyn varaan rakentuneen yhteiskunnan hyvinvoinnin huipusta. Öljyntuotannon huippu ei tietenkään tarkoita sitä, että öljy olisi yhtäkkiä kokonaan loppumassa maailmasta. Huipun saavuttamisen jälkeen öljyä vain on saatavilla jatkuvasti vähemmän. Niinpä tulevaisuudessa talouskasvu tulee törmäämään yhä aikaisemmin öljyn niukkuuden aiheuttamaan hintapiikkiin. Talous kääntyy laskuun, ja sahaavassa laskussa olevan käyrän nousukauden huippukohdat jäävät aina edellistä huippua alemmalle tasolle.

Yhdysvaltalainen geofyysikko Marion King Hubbert puhui näkyvästi ja tarkkanäköisesti paitsi öljyn tuotannon maksimista myös täystyöllisyyden ihanteen haitallisuudesta ja rahajärjestelmämme irrationaalista luonteesta jo 1970–1980-luvuilla. Yksi hänen kuuluisimmista tutkimuksistaan käsitteli ikuisen talouskasvun, länsimaisen työetiikan ja rajallisten luonnonresurssien välistä ristiriitaa:

"Maailman nykyinen teollinen sivilisaatio on kahden yhtäaikaisen universaalin, päällekkäisen ja yhteensopimattoman aatesuuntauksen halvaannuttama: neljän viime vuosisadan aikana kertynyt ymmärrys materian ja energian ominaisuuksista ja niiden keskinäisistä suhteista sekä toisaalta niihin sidottu, esihistoriallisen alkuperän omaava rahan kulttuuri. [...]
Asuessani 1930-luvulla New Yorkissa minulle aukeni aitiopaikka suuren talouslaman seuraamiseen. Voin vakuuttaa, että kokemus oli äärimmäisen opettavainen. Pysäytimme kokonaisen maan toiminnan pelkistä rahataloudellisista syistä. Meillä oli kaikki työvoima ja enemmän kuin tarpeeksi raaka-aineita. Siitä huolimatta pysäytimme kaiken... Olemme keskellä ihmiskunnan yhteiskunnallisen evoluution kriisiä. Se on ainutlaatuinen sekä inhimillisestä että geologisesta perspektiivistä tarkasteltuna. Mitään tällaista ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin, eikä mitään tällaista tule koskaan tapahtumaan tämän jälkeen. Luonnon raaka-aineet ovat louhittavissa vain yhden kerran. Voimme pumpata ja polttaa maankuoren öljyn ainoastaan kerran. Hyvin pian kaikki öljy on käytetty loppuun ja kaikki metallit louhittu ja hyödynnetty. Tämä tulee tarkoittamaan ihmiskunnan katastrofia, mutta meillä on jo olemassa kaikki suunnan muutokseen tarvittava teknologia. Ainoa asia mitä meidän tulee tehdä on uudistaa kulttuurimme ja löytää vaihtoehto rahalle. Meidän ei tarvitse aloittaa urakkaa nollasta. Meillä on käytössämme kaikki tekninen tietämyksemme. Meidän tarvitsee ainoastaan toteuttaa se kaikki käytännössä. Vielä toistaiseksi voimme toteuttaa muutoksen suhteellisen helposti, mutta nykyhetkelle tyypillinen joustavuus ei ole ikuista vaan on vähenevä ajan saatossa. Katastrofin välttäminen on mahdotonta ellemme vakauta yhteiskuntaamme. Tämä edellyttää kahden kulttuurillemme keskeisen perusarvon hylkäämistä. Ikuisen talouskasvun idean on mentävä yhdessä työetiikkamme kanssa. Mahdollisuuksien ikkuna on yhä avoinna edessämme, mutta se pienenee jatkuvasti ajan kuluessa. Luultavasti asiat tulevat kuitenkin huononemaan vielä rutkasti, ennen kuin ne voivat alkaa parantua."

- Marion King Hubbert, 1981: ”Two Intellectual Systems: Matter-energy and the Monetary Culture”.

Kun puhumme öljystä ja öljyn varaan rakennetusta yhteiskunnasta, puhumme hyvin lyhyestä välivaiheesta koko ihmiskunnan historiassa. Vasta riittävän pitkällä aikajänteellä tarkasteltuna öljyn kulutuksen ajanjakso voidaan nähdä todellisessa merkityksessään – pelkkänä terävänä piikkinä vuosien 1900 ja 2100 välillä. Kyse on mitättömästä parin sadan vuoden pyrähdyksestä. Tämän jälkeen valtaosa kaikesta öljystä on käytetty loppuun ja ihmiskunnalla koittaa taas paluu aikaan ilman öljyä. Käytettävissämme on siis alle 200 vuoden mittainen aikaikkuna, jonka kuluessa meidän tulee siirtyä fossiilisista polttoaineista kehittyneempiin energialähteisiin. Yli puolet tuosta etsikkoajasta on jo käytetty.